Helsinki Outletilla menestyskesä

Report this content

Vähittäiskaupan kivijalan toipuessa haastavasta pandemiakeväästä, Helsinki Outletissa luotiin katseet kohti kesää, asetettiin suomalaiset turistit etusijalle ja lähdettiin tavoittelemaan ennätyksellisiä kävijämääriä. Kesäkohteeksi itseään kutsuva ostoskylä lunasti odotukset, sillä kesä- ja heinäkuussa nähtiin kävijämäärissä ja liikkeiden myynneissä keskuksen ennätyslukemia.

Mikä on ollut tämän kesän osalta ostoskylän menestyksen salaisuus? Keväällä kokoontumis- ja asiakasmäärärajoitusten yhä ollessa voimassa, ennustettavissa oli, että kotimaan matkailu olisi tänäkin kesänä huipussaan. Markkinoinnin osalta Helsinki Outletissa lähdettiin vahvasti tavoittelemaan kotimaista kohderyhmää, etenkin perheitä ympäri Suomea. Tällä tehostetulla kohderyhmän kohdennuksella pyrittiin samaan kiinni lomailijoita, jotka voisivat viihtyä ostoskylässä. Helsinki Outlet on alusta asti erottautunut muista keskuksista kesätapahtumiensa myötä. Siksi sekä kesä- että heinäkuussa järjestettiin tulokselliseksi osoittautunut Late Night Shopping -tapahtumailta. Perjantai-illan tapahtumassa shoppailevia asiakkaita houkuteltiin paikalle viihtymään klo 23 asti hyvillä tarjouksilla, DJ-musiikilla, leikkimielisillä kisoilla sekä lavaesiintyjillä. Lisäksi heinäkuussa viikonloppuisin kylässä järjestettiin ohjattua leikki- ja askartelutoimintaa lapsille.  

Uutena elementtinä Outletissa otettiin heinäkuuksi käyttöön yhteistyössä vastapäätä sijaitsevan IKEA Vantaan kanssa riksa- eli bike taxi tavaratalon ja ostoskylän väliä liikennöimään. Bike taxi osoittautui erittäin suosituksi asiakkaiden keskuudessa, jotka kiittelivät innovatiivisesta, hauskasta kyydistä, jota harva oli ennen päässyt kokeilemaan. ”Ihan kuin ulkomailla, toistui kesän aikana asiakkaiden suusta useaan kertaan”, kertoo Outletin Keskusjohtaja Johanna Haltia. ”Tänä toisen toimintavuotemme kesänä opimme taas uutta siitä, mihin kaikkeen Helsinki Outlet voikaan parhaimmillaan yltää. Meille on alusta asti ollut selvää, että Outlet-kylä on vahva, etenkin viikonloppujen ja lomakausien, destinaatiokohde. Tätä fiilistä lähdimme korostamaan kaikessa mainosviestinnässämme, mm. digitaalisissa mainoskanavissa pyörineen kesäisen shoppailuvideon avulla. Ja sitähän ostoskylä parhaimmillaan on: auringon paisteessa shoppailua yli 40 brändimme laatuvalikoimasta huomattavan edullisesti. Lisäksi vähittäiskaupan kesään kuuluu olennaisesti alennusmyynti, joka meillä Outletissa on aivan erityinen! Keskuksen kampanjoista vahvimmin paikkansa vakiinnuttanut Outlet Alarm -hintakampanja päätti meillä vahvan heinäkuun uudella myyntiennätyksellä.”

Haltia paljastaa, että menestys näkyy selkeästi kävijämäärissä ja myyntiluvuissa: ”2021 tammi-heinäkuun kävijämäärä on kasvanut 22 %, ja pelkästään heinäkuussa 21 %, edellisvuoteen 2020 verrattuna. Myynti puolestaan on kasvanut huimat 40 % tammi-heinäkuun 2021 edellisvuoteen verrattuna, mikä on hieno onnistuminen siihen nähden, kuinka pandemia yhä loi suuria haasteita alalle ja meidän toiminnallemme koko alkuvuoden ajan. Tämä kertoo siitä, että Outleteille löytyy selkeä tila markkinassa, sillä asiakkaat ovat nykyään entistä valveutuneempia hankinnoistaan ja hinnoista. Kohderyhmämme ostaja panostaa hankintoja tehdessään laatuun. Hän on tietoinen brändeistä, arvostaen kuitenkin pysyvästi edullisempia hintoja.”

Haltia mainitsee myös yhteistyökumppaneiden merkityksen: ”IKEA Vantaan kanssa tämä bike taxi -kokeilu oli vasta pintaraapaisu yhteistyömme osalta. Uskomme kumpikin vahvasti, että meillä on yhteisiä asiakkaita, joita voimme tavoittaa ja palvella tulevaisuudessa yhdessä entistä paremmin. Meitä on myös ilahduttanut se, kuinka vaikeasta alkuvuodesta toipunut Suomen suurimpiin sisäpuistoihin kuuluva HopLop on hienosti sopeuttanut toimintaansa, jotta perheet voivat turvallisin mielin tulla Outlet-kylän puistoon leikkimään.”

Helsinki Outlet on ehdottomasti lunastanut paikkansa pääkaupunkiseudun turistikohteena, ja vahvaa kiinnostusta löytyy myös yrityspuolelta. Elokuun lopussa Luhdan omistama, ajatonta naistenmuotia tarjoava Ril’s, avaa myymälän Outletiin. Lisäksi useat ulkomaiset brändit, joille Outletit ovat entuudestaan erittäin tuttuja, etsivät nyt aktiivisesti uusia liiketiloja Suomessa. Kesällä Outletissa muutama tunnettu brändi on myös avannut myymälän pop up -konseptilla: Vahva lifestyle-merkki, Tempur, sekä urheilumerkki Björn Borg. Ostoskylä lanseerasi myös kesän aikana oman laatumerkkejä myyvän pop up -myymälänsä.

”Elokuun alussa Helsinki Outlet on nyt 97,8-prosenttisesti vuokrattu. Painetta keskuksen laajennukseen luonnollisesti on, ja uskon vakaasti, että Helsinki Outlet on täyteen vuokrattu vuoden loppuun mennessä”, Haltia kertoo.

Lisätiedot, painokelpoiset kuvat ja haastattelupyynnöt:
Center Director Johanna Haltia, johanna@helsinkioutlet.fi / puh. 040 9012274  

Helsinki Outlet on 1.marraskuuta 2019 avattu pääkaupunkiseudun ensimmäinen aito ulkotilakonseptin Outlet-kylä. 10 000 m²: n Outlet-kylästä löytyy 39 pysyvää muodin, ulkoilun, kodinsisustuksen ja kosmetiikan liikettä suomalaisilta, pohjoismaisilta ja maailmanlaajuisesti tunnettuilta tuotemerkeiltä sekä kolme ravintolaa ja HopLop-puisto. Outletin hintakonseptiin kuuluu, että tuotteet myydään aina -30-70 % ohjevähittäishinnoista.  

Tilaa

Multimedia

Multimedia