EU-puheenjohtajakausi vauhditti Helsingin kongressimatkailun ennätyslukemiin

Report this content

Kestävään kehitykseen panostetaan – tulossa oma ohjeistus kokousjärjestäjille

Helsingissä järjestettiin viime vuonna ennätysmäärä kansainvälisiä kongresseja ja kokouksia. Määrää nostivat EU-puheenjohtajakauden kokoukset ja virallisen ohjelman oheistapahtumat. Helsingin suosio on kasvanut merkittävästi viiden viime vuoden aikana. Kansainvälisen vertailun mukaan Helsinki on noussut Pohjoismaiden suosituimmaksi kongressikaupungiksi, ohi Tukholman, Oslon ja Kööpenhaminan*. Suomi ja Helsinki tunnetaan maailmalla kestävän kehityksen edelläkävijöinä. Vastuullisuus vetoaa nyt myös kansainvälisiin kongressi- ja tapahtumajärjestäjiin. Helsinki Marketing on kehittänyt yhdessä Woltti Groupin kanssa konkreettisen ohjeistuksen avuksi vastuullisten B2B-tapahtumien järjestämiseen.

Finland Convention Bureaun tuoreiden tilastojen mukaan vuosi 2019 oli Suomessa kaikkien aikojen kongressivuosi. Koko maassa järjestettiin yhteensä 835 kansainvälistä järjestökongressia, joihin osallistui ennätykselliset 136 413 vierasta.

Helsingissä järjestettiin näistä 395 eli lähes puolet. Osallistujia oli 84 144, mikä on noin 62 prosenttia koko Suomen kongressivieraiden määrästä. Vertailuksi vuonna 2015 Helsingissä järjestettiin 275 kongressia, joihin osallistui 35 235 vierasta.

 "Helsingin vetovoima kongressikaupunkina on kasvanut merkittävästi viiden vuoden aikana. Helsinki on kerännyt mainetta luotettavana ja luonnonläheisenä kaupunkina, jossa kaikki toimii mutkattomasti. Siksi Helsinki on noussut nyt Pohjoismaiden suosituimmaksi kongressikaupungiksi, ohi Tukholman, Oslon ja Kööpenhaminan*", kertoo Helsingin kaupunkimarkkinointiyhtiö Helsinki Marketingin myyntijohtaja Leena Lassila.

EU-puheenjohtajakauden jälkeen keskitytään kansainvälisiin yrityskokouksiin

Helsingissä järjestetään vuosittain valtaosa Suomen kansainvälisistä kongresseista. Viime vuoden lukuja nosti entisestään EU-puheenjohtajakausi. Suomessa järjestettiin yhteensä 131 virallisessa EU-puheenjohtajakauden ohjelman mukaisessa kalenterissa olevaa kokousta tai konferenssia. Näiden lisäksi EU-puheenjohtajakauden oheistapahtumina järjestettiin kaikkiaan 115 eritasoista sidosryhmien kokousta ja konferenssia, joilla oli yhteys EU-puheenjohtajuuteen.

Finland Convention Bureaun kongressilukuihin on laskettu Helsingin osalta mukaan 115 sidosryhmien konferenssia. Virallisia EU-kokouksia ei ole laskettu mukaan kongressien kokonaismäärään, koska ne katsotaan valtioiden välisiksi kokouksiksi eikä järjestökongresseiksi.

EU-kokousten ja kansainvälisten järjestökongressien lisäksi Helsingissä järjestettiin runsaasti kansainvälisiä yrityskokouksia. Niiden määrästä ei ole saatavana virallista tilastotietoa, mutta kokousten määrän tiedetään olevan kansainvälisesti kasvussa ja markkinan suuri. Tämä heijastuu Helsingin hotellien poikkeuksellisen korkeaan käyttöasteeseen.    

– "Helsinki panostaa nyt kokousmatkailun kasvattamiseen. Suurinta kiinnostus Helsinkiä kohtaan on Iso-Britanniassa, josta käsin toimivat myös useimmat kansainvälisille kokouksille tiloja etsivistä agenteista", Lassila mainitsee.

Vastuullisuus on Helsingin voimavara

Pohjoismaat tunnetaan maailmalla kestävän kehityksen edelläkävijöinä. Tämä on Suomelle ja Helsingille valtti kansainvälisten kokous- ja kongressijärjestäjien silmissä. Ilmastonmuutos on yksi suurimmista muutosvoimista, joka vaikuttaa ihmisten elämänlaatuun ja valintoihin. Sen torjuntaan halutaan panostaa myös tapahtuma-alalla.

Helsingin kaupunki on sitoutunut edistämään kestävää kehitystä kaikessa toiminnassaan. Helsinki on asettanut tavoitteekseen vähentää hiilidioksidipäästöjään 60 prosenttia vuoteen 2030 mennessä ja olla hiilivapaa vuonna 2035. Näin pyritään YK:n kestävän kehityksen Agenda 2030 -tavoitteiden saavuttamiseen.

Tapahtuma-alan vastuullisuutta edistääkseen Helsinki Marketing ja Woltti Group ovat yhdessä kehittäneet Sustainable Meeting -toimintamallin, jonka tarkoituksena on antaa konkreettisia ohjeita vastuullisiin kokous- ja kongressijärjestelyihin. Ensimmäinen toimintamallin mukainen pilottitapahtuma järjestettiin Finlandia-talossa syyskuussa 2019. Tapahtumassa kerättiin lisätietoja jatkokehityksen tueksi muun muassa ruokahävikin ja energiankulutuksen osalta. Pilottitapahtuman hiilijalanjälki saatiin tietoisten valintojen avulla laskettua 2,89 kiloon per henkilö. Yleensä vastaavissa tapahtumissa hiilijalanjälki on 6–8 kiloa per henkilö.

– "Sustainable Meeting -toimintamallin tarkoituksena on auttaa kongressi- ja kokousjärjestäjiä tekemään kestävän kehityksen mukaisia ratkaisuja koko tapahtuman elinkaarelle viestinnästä tuotantoon. Julkaisemme järjestäjille suunnatun ohjeistuksen maaliskuussa. Niiden neuvoja voivat hyödyntää jatkossa kaikki tapahtumajärjestäjät", Lassila kannustaa.

– "Asiakkaamme edellyttävät meiltä yhä enemmän konkreettisia kestävän kehityksen toimenpiteitä. Pilotin innoittamana mittaamme nyt asiakkaillemme Ilmastoystävällisen kokouspaketin hiilijalanjäljen. Finlandia-talo on tehnyt Sitoumus 2050 -toimenpidesuunnitelman, olemme mukana Business Finlandin Sustainable Travel -ohjelmassa ja liityimme mukaan Helsingin kaupungin Ilmastokumppaneihin. Nämä kaikki tukevat jo aiemmin tehtyjä Finlandia-talon kestävän kehityksen ja vastuullisuuden toimenpiteitä", toteaa Finlandia-talon markkinointi- ja asiakaskokemusjohtaja Minna Sauramaa.

* Lähde: Union of International Associationsin (UIA): Helsinki nousi 14. sijalle tilastossa, jossa verrataan maailman suosituimpia kongressikaupunkeja.

Lisätietoja:

Leena Lassila
Myyntijohtaja, Helsinki Marketing

leena.lassila@hel.fi
puh. 050 3080322

Helsinki Marketing on Helsingin kaupungin omistama yhtiö. Helsinki Marketing vastaa Helsingin operatiivisesta kaupunkimarkkinoinnista ja yritysyhteistyöstä. Yhtiö toimii tiiviissä yhteistyössä helsinkiläisten, vierailijoiden, päättäjien ja asiantuntijoiden kanssa. https://www.myhelsinki.fi/fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Lainaukset

Helsingin vetovoima kongressikaupunkina on kasvanut merkittävästi viiden vuoden aikana. Helsinki on kerännyt mainetta luotettavana ja luonnonläheisenä kaupunkina, jossa kaikki toimii mutkattomasti. Siksi Helsinki on noussut nyt Pohjoismaiden suosituimmaksi kongressikaupungiksi, ohi Tukholman, Oslon ja Kööpenhaminan
Leena Lassila, Myyntijohtaja, Helsinki Marketing
Helsinki panostaa nyt kokousmatkailun kasvattamiseen. Suurinta kiinnostus Helsinkiä kohtaan on Iso-Britanniassa, josta käsin toimivat myös useimmat kansainvälisille kokouksille tiloja etsivistä agenteista
Leena Lassila, Myyntijohtaja, Helsinki Marketing
Asiakkaamme edellyttävät meiltä yhä enemmän konkreettisia kestävän kehityksen toimenpiteitä. Pilotin innoittamana mittaamme nyt asiakkaillemme Ilmastoystävällisen kokouspaketin hiilijalanjäljen. Finlandia-talo on tehnyt Sitoumus 2050 -toimenpidesuunnitelman, olemme mukana Business Finlandin Sustainable Travel -ohjelmassa ja liityimme mukaan Helsingin kaupungin Ilmastokumppaneihin. Nämä kaikki tukevat jo aiemmin tehtyjä Finlandia-talon kestävän kehityksen ja vastuullisuuden toimenpiteitä
Minna Sauramaa, markkinointi- ja asiakaskokemusjohtaja, Finlandia-talo