Helsinkiin odotetaan tänä kesänä ennätysmäärää risteilyvieraita

Report this content

Helsinkiin odotetaan tänä vuonna noin 460 000 kansainvälistä risteilyvierasta, jotka jättävät kaupunkiin yhteensä arviolta 28 miljoonan euron matkailutulon. Vaihtosatama-toiminnalla ja uudenlaisella markkinoinnilla houkutellaan risteilyvieraita viettämään Helsingissä pidempiä aikoja ja palaamaan kaupunkiin vastaisuudessakin.

Risteilymatkailukausi 2016 alkaa maanantaina 9. toukokuuta kolmen suuren risteilylaivan vierailulla. Costa Luminosa ja Celebrity Silhouette saapuvat Jätkäsaaren satamaan Melkin laituriin, ja laivoista suurin, 3 600 matkustajaa vetävä Regal Princess kiinnittyy Hernesaaren risteilylaituriin. Näillä kolmella laivalla saapuu Helsinkiin yhteensä noin 9 000 risteilyvierasta Italiasta, Saksasta, Espanjasta, Yhdysvalloista, Isosta-Britanniasta ja Kanadasta.

- Helsinkiin saapuu kaikkiaan 243 kansainvälistä risteilyalusta ja niiden mukana odotetaan saapuvan yhteensä noin 460 000 risteilyvierasta, mikä olisi jälleen ennätyslukema, sanoo Visit Helsingin risteilymarkkinoinnista vastaava projektipäällikkö Jenny Taipale.

Aluksia käy vähemmän kuin ennen, mutta kansainvälisten risteilyvieraiden määrä silti noussut vuosi vuodelta. Tämä johtuu siitä, että laivakanta uusiutuu jatkuvasti, ja uudet laivat ovat huomattavasti kookkaampia ja niiden matkustajakapasiteetti on suurempi kuin vanhemmissa lavoissa.

Eniten kansainvälisiä risteilyvieraita tulee Helsinkiin Saksasta, viime vuonna noin 117 000 vierasta (+6,5 %). Seuraavaksi suurimpia lähtömaita ovat Yhdysvallat, Iso-Britannia, Espanja, Italia ja Kanada. Kansainväliset risteilylaivat pysähtyvät Itämerellä useimmiten Pietarissa, Kööpenhaminassa, Tallinnassa, Tukholmassa ja Helsingissä. Muita mahdollisia satamia ovat Riika ja Gdansk.

Vaihtosatamamatkustajia ja uudenlaista markkinointia

Helsinki on tänä vuonna espanjalaisen Pullmantur-risteilyvarustamon vaihtosatama. Se tarkoittaa, että kolme varustamon alusta vaihtaa matkustajiaan Helsingissä, eli lennättää laivalla olleet matkustajat takaisin Espanjaan ja tuo Helsinki-Vantaan kautta uudet risteilymatkustajat laivaan.

- Vaihtosatamamatkustajat eivät tänä vuonna yövy Helsingissä, mutta tavoitteena on nousta Kööpenhaminan ja Tukholman rinnalle kiinnostavaksi vaihtosatamaksi ja saada matkustajat myös yöpymään Helsingissä, Taipale sanoo.

Tavoite vaatii myös uudenlaista markkinointia. Regal Princessillä käynnistyy ensimmäisellä aluskäynnillä 9. toukokuuta Cruise Balticin ja Princess-varustamon yhdessä Visit Helsingin kanssa tuottama Helsinki-keskusteluohjelma, joka jatkuu jokaisella Regal Princessin käynnillä. Laivalla toteutettavassa ohjelmassa kiinnostavat helsinkiläisvieraat kertovat risteilyvieraille viihdyttävällä tavalla Helsingistä kaupunkina ja matkakohteena. Vieraina ovat muun muassa Helsingin ruokakulttuurista kertova kaupunkiaktiivi Timo Santala, Millennium-teknologiapalkintosta kertova professori Marja Makarow Technology Academy Finlandista sekä Joulupukkisäätiön joulupukki.

Visit Helsinki haluaa palvella risteilyvieraita yhä paremmin uudella, toukokuun alussa julkaistulla Day In Helsinki -karttaesitteellä. Kiertävät Helsinki Helpit päivystävät satamassa aina laivojen saapuessa.

- Risteilymatkailija on lähettiläs, joka lyhyiden satamapysähdysten aikana saa ideoita matkakohteista, joihin haluaa palata myöhemmin ajan kanssa tai josta haluaa kertoa eteenpäin ystävilleen kotimaassa. Siksi Visit Helsinki panostaa kaupunkimarkkinointiin myös laivapysähdysten aikana, Taipale lisää.

Kansainvälisiä risteilylaivoja saapuu Helsinkiin lähes päivittäin aina syyskuulle asti. Risteilykauden 2016 päättää AIDAmar-laiva, joka saapuu Helsinkiin 12. lokakuuta.



Lisätiedot:
Jenny Taipale, projektipäällikkö, Visit Helsinki, jenny.taipale@hel.fi, puh. 09 310 25611
Laura Saksala, viestintä- ja mediavastaava, Visit Helsinki, laura.saksala@hel.fi, 040 351 7576 
www.visithelsinki.fi

Visit Helsinki on markkinointinimi, jota käyttää Helsingin Markkinointi Oy. Helsingin Markkinointi Oy on Helsingin kaupungin omistama markkinointiyhtiö.

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit

Pikafaktat

Helsinkiin odotetaan tänä vuonna noin 460 000 kansainvälistä risteilyvierasta, jotka jättävät kaupunkiin yhteensä arviolta 28 miljoonan euron matkailutulon. Vaihtosatama-toiminnalla ja uudenlaisella markkinoinnilla houkutellaan risteilyvieraita viettämään Helsingissä pidempiä aikoja ja palaamaan kaupunkiin vastaisuudessakin.
Tweettaa

Lainaukset

Helsinkiin saapuu kaikkiaan 243 kansainvälistä risteilyalusta ja niiden mukana odotetaan saapuvan yhteensä noin 460 000 risteilyvierasta.
Projektipäällikkö Jenny Taipale