Koirat saavat oman Sibelius-monumentin ja nähtävyysreitin Helsingissä
The Doggy Route to Happiness on helsinkiläisille ja kaupungissa vieraileville koirille suunnattu nähtävyyskierros, jossa on Sibelius-monumentin lähelle tulevan Stickelius-monumentin lisäksi tarjolla muun muassa Dogatta-kahvila, koirien oma ulkoilusaari ja erityisesti koirille suunnattua mainontaa. Nähtävyyskierros avataan tällä viikolla, jolloin Helsinkiin saapuu paikallisten koirien lisäksi noin 20 000 nelijalkaista vierasta kansainväliseen koiranäyttelyyn.
Helsingissä avataan tällä viikolla koirille oma sightseeing-kierros, jossa lemmikit pääsevät nauttimaan tunnettujen nähtävyyksien “koiraversioista”. Sibelius-monumentin viereen nousee Stickelius-monumentti ja Regatan suositun kahvilan yhteyteen tulee Dogatta-kahvila, joka on erikoistunut koirien herkkuihin. Torstaina 7.8. yleisölle avautuva nähtävyyskierros päättyy Rajasaareen, eli Töölössä sijaitsevaan koirille omistettuun ulkoilusaareen. Valokuvaaja Fanny Haga ikuistaa lauantaina 9.8. klo 10–14 nelijalkaisten vieraiden potretteja koirien oman kuvausseinän edessä.
Reitti on auki kokonaisuudessaan tämän viikonlopun, ja osa reitin nähtävyyksistä jää ilahduttamaan helsinkiläisiä koiria myös tapahtumaviikonlopun jälkeen. The Doggy Route to Happiness -kierrokselle odotetaan paikallisten koirien lisäksi runsaasti myös nelijalkaisia vierailijoita, sillä Helsingissä järjestetään 8.–10.8. kansainvälinen koiranäyttely, World Dog Show. Näyttelyyn odotetaan noin 20 000 koiraa.
Koirien elämysreitin kohokohtiin kuuluvan Stickelius-monumentin on “kuratoinut” rescue-koira Neris, jonka Keppigalleria-taide on aiemmin ihastuttanut pääkaupunkiseudun lenkkipolkujen varrella. Samat kepit ovat nyt saaneet uuden muodon monumenttina, joka kunnioittaa säveltäjä Jean Sibeliukselle omistettua, Eila Hiltusen suunnittelemaa alkuperäistä muistomerkkiä. Stickelius-monumentti on suunniteltu vastaamaan alkuperäistä Sibelius-monumenttia mittakaavassa 1:4.
Nähtävyyskierroksen pystyttämisestä vastaa Helsinki Partners, joka vastaa Helsingin kansainvälisestä markkinoinnista.
“Lemmikit tunnetusti lisäävät onnellisuutta. Nyt halusimme tuoda kaupunkilaisten rakastamille ulkoilupaikoille nähtävyyksiä, joista niin koiranomistajat kuin koirat itse pääsevät nauttimaan. Toivottavasti mahdollisimman moni suuntaa katselemaan tuttuja nähtävyyksiä koiraperspektiivistä”, sanoo Helsinki Partnersin Head of Brand & PR Soila Lehkonen.
Suomalaiset ovat poikkeuksellisen koirarakasta kansaa. Suomessa on noin 800 000 lemmikkikoiraa, mikä on väkilukuun suhteutettuna eniten maailmassa. Helsingissä arvioidaan asuvan noin 40 000 koiraa ja kansainvälinen koiranäyttely tuo kaupunkiin viikonlopuksi noin 20 000 koiraa lisää.
Suomen onnellisuudesta on kirjoitettu maailmalla kuluneina vuosina paljon, ja kansainväliselle yleisölle maailman onnellisimman maan pääkaupunki Helsinki on koirienkin näkökulmasta poikkeuksellinen: luonto on läsnä kantakaupungissakin, ja kaupungissa on yli 90 koirapuistoa sekä useita koirille tarkoitettuja uimarantoja. Erityinen nähtävyys on helsinkiläisille arkinen, mutta maailman mittakaavassa harvinainen Rajasaari, joka on Töölön edustalla sijaitseva ja ympäri vuorokauden avoinna oleva koirien oma ulkoilusaari.
Koirien nähtävyydet rakentuvat paikoilleen The Doggy Route to Happiness -reitin varrelle torstaina 7.8., jolloin reittiä pääsee myös kuvaamaan. Samana päivänä järjestetään myös ensimmäinen tapahtuma koirille ja omistajille klo 17–19.
Nähtävyysreitin kartan sekä kuvia koirille suunnatusta mainonnasta löydät täältä.
Lisätietoja reitistä, tapahtumista ja kuvausmahdollisuuksista sekä valmiista kuvamateriaalista:
Leena Karppinen
Senior Manager, PR & Communications, Helsinki Partners
+358 40 541 5682
leena.karppinen@helsinkipartners.com
Avainsanat:
