• news.cision.com/
  • Heltti Oy/
  • Mieli ry:n 2022 Mielenterveyspalkinto Ville Meriselle – Merisen ja Heltin Willfeel-konsepti uudistuu ja laajenee 10.10.2022 alkaen

Mieli ry:n 2022 Mielenterveyspalkinto Ville Meriselle – Merisen ja Heltin Willfeel-konsepti uudistuu ja laajenee 10.10.2022 alkaen

Report this content

“10.10. vietetään jälleen maailmanlaajuisesti Mielenterveyspäivää. Tänä vuonna päivä on todella erityinen myös Heltissä. Olemme terapeuttivillen kanssa murtaneet mielenterveyden stigmaa nyt reilun vuoden verran ja tänään olemme uuden äärellä,” sanoo Heltin toimitusjohtaja Timo Lappi.

Heltin mielenterveysmedian ja -yhteisön sydän Ville “terapeuttiville” Merinen palkittiin vuoden 2022 Mielenterveyspalkinnolla

 

Mieli ry. jakaa vuosittain Mielenterveyspalkinnon Maailman Mielenterveyspäivänä. Palkinto myönnetään vuosittain henkilölle tai yhteisölle, joka on omassa elämässään ja toiminnassaan edistänyt ihmisten henkistä hyvinvointia ja tukenut mielenterveyttä varsinaisen mielenterveystyön ulkopuolella. Tänä vuonna palkinnon sai Ville Merinen.

 

Ville sai tunnustuksen sosiaaliseen mediaan tekemästään mielenterveys-sisällöstä, jonka kohderyhmänä ovat erityisesti esimerkiksi nuoret ja nuoret aikuiset.

 

“En oikeastaan ole koskaan odottanut minkäänlaisia tunnustuksia tai huomiointia tästä minun tavastani purkaa mielenterveyden stigmaa ja auttaa ihmisiä. Siksi tuntuukin erityisen hienolta saada tällainen tunnustus Mieli ry:ltä ja olen siitä todella otettu,” summaa Ville “terapeuttiville” Merinen tunnelmia.

 

Koko helttiäisparvi onnittelee Villeä!

 

 

Willfeel mielenterveyden media ja yhteisö uudistuu ja laajenee, sekä tunnetaan jatkossa nimellä w/ Heltti

 

“Vielä vuosi sitten Willfeel oli yhtä kuin terapeuttiville. Mutta nyt meitä samalla kanavalla mielenterveydestä striimaavia on jo useampia, kuten esimerkiksi psykogit Samuli ja Mari sekä terapeutti Kati. Yhteisö on kasvanut ja muodostuu nyt eri ikäisistä ihmisistä ympäri Suomen, ja heitä kaikkia edelleenkin kiinnostaa kuulla ja keskustella mielenterveydestä suoraan,” summaa Ville “terapeuttiville” Merinen.

 

“Jatkossa yhä useampi mielen ammattilainen on tekemässä sisältöä, sillä ihmiset kaipaavat lisää tietoa mielenterveydestä. Isommalla porukalla voimme tarjota uutta sisältöä, keskustelua ja vertaistukea useita kertoja viikossa,” Ville jatkaa.

 

“Villen ja Willfeelin koko porukan tekemien sisältöjen katsojamäärät osoittavat, että elämme ihmisten mielen hyvinvointia ja jaksamista ennennäkemättömällä tavalla kuormittavaa aikaa. Tarvitsemme uudenlaisia tapoja, joilla ihmiset voivat löytää matalan kynnyksen apuja arkeensa. Näitä me Heltissä haluamme olla luomassa”, pohtii Timo Lappi.

 

 

Willfeelistä w/ Heltti – mitä uudistuksessa tapahtuu pähkinänkuoressa:

        Willfeel tunnetaan jatkossa w/ Heltti -nimellä verkossa ja sosiaalisen median kanavissa

        terapeuttivillen ja muiden hostien lisäksi mukaan on tulossa lisää eri mielenterveyden teemoihin perehtyneitä mielen asiantuntijoita tuottamaan sisältöä

        w/ Heltin mielen asiantuntijat tuottavat uutta vuorovaikutteista mielenterveyssisältöä w/ Heltti -kanavissa useita kertoja viikossa

        keskustelufoorumi tarjoaa paikan vertaistuelle – keskustelufoorumilla myös mielen ammattilaiset ovat mukana keskusteluissa

        kaikille avoin ja maksuton mielenterveyden kirjasto löytyy jatkossa osoitteesta with.heltti.fi

 

 

Lisätietoja w/ Heltistä antavat:

 

Ville “terapeuttiville” Merinen, Master of w/ Heltti

withheltti@heltti.fi

 

Timo Lappi, Heltin toimitusjohtaja

timo.lappi@heltti.fi

040 756 7809

 

 

Tilaa

Multimedia

Multimedia