Herantis Pharma Oyj:n uudet osakkeet rekisteröity kaupparekisteriin

Report this content

Herantis Pharma Oyj
Yhtiötiedote, 2.6.2022 klo 11:10

TÄMÄN TIEDOTTEEN SISÄLTÄMÄ TIETO EI OLE TARKOITETTU JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI SUORAAN TAI VÄLILLISESTI AUSTRALIASSA, ETELÄ-AFRIKASSA, HONGKONGISSA, JAPANISSA, KANADASSA, SINGAPORESSA TAI YHDYSVALLOISSA TAI MISSÄÄN MUUSSA VALTIOSSA, JOSSA LEVITTÄMINEN TAI JULKAISEMINEN OLISI LAINVASTAISTA.

Herantis Pharma Oyj ("Herantis" tai "Yhtiö"), Parkinsonin taudin taudinkulkuun vaikuttavia uusia hoitoja kehittävä innovatiivinen bioteknologiayritys, on aiemmin tiedottamansa mukaisesti toteuttanut merkintäetuoikeusannin ("Osakeanti"). Herantis julkisti Osakeannin lopullisen tuloksen 1.6.2022.

Yhteensä 4.831.426 Osakeannissa merkittyä uutta osaketta ("Uudet Osakkeet") on rekisteröity Patentti- ja rekisterihallituksen ylläpitämään kaupparekisteriin tänään 2.6.2022. Uusien Osakkeiden rekisteröinnin seurauksena Herantiksen osakkeiden kokonaislukumäärä on 16.909.994.

Uudet Osakkeet tuottavat samat oikeudet kuin muut Herantiksen osakkeet, kun ne ovat tulleet kirjatuksi sijoittajan arvo-osuustilille, arviolta 3.6.2022 Suomessa ja arviolta 10.6.2022 Ruotsissa. Kaupankäynnin Uusilla Osakkeilla odotetaan alkavan Nasdaq First North Growth Market Finlandissa arviolta 3.6.2022 ja Nasdaq First North Growth Market Swedenissa arviolta 10.6.2022.

Yhteystiedot lisätietoja varten:

Julie Silber/Gabriela Urquilla

Puh.: +46 (0)7 93 486 277/+46 (0)72-396 72 19

Email: ir@herantis.com

---------------------------------

Hyväksytty neuvonantaja: UB Securities Oy, Suomi: +358 9 25 380 225, Ruotsi: +358 40 5161400

Yhtiön verkkosivusto: www.herantis.com

Herantis Pharma Oyj

Herantis Pharma Oyj on Parkinsonin taudin taudinkulkuun vaikuttavia hoitoja kehittävä innovatiivinen bioteknologiayritys. Herantiksen kärkiaihio HER-096 on pieni, CDNF-proteiinin aktiivisesta alueesta johdettu synteettinen peptidomimeettinen yhdiste, jossa yhdistyvät CDNF-proteiinin ainutlaatuinen toimintamekanismi ja ihonalaisen annostelun käytön mahdollistuminen.

Herantiksen osakkeet on listattu Nasdaq First North Growth Market Finland sekä Nasdaq First North Growth Market Sweden -markkinapaikoilla.

Lisätiedot:www.herantis.com

Tulevaisuutta koskevat lausumat

Tämä yhtiötiedote sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia, jotka eivät ole historiallisia tosiseikkoja vaan lausumia tulevaisuuden odotuksista. Tulevaisuutta koskevat lausumat koskevat muun muassa Herantiksen tulevaa taloudellista asemaa ja liiketoiminnan tulosta, Yhtiön strategiaa, tavoitteita, tulevaa kehitystä tai odotettuja sääntelymuutoksia niillä markkinoilla, joilla Yhtiö toimii tai pyrkii toimimaan. Joitakin tulevaisuutta koskevia lausumia voi tunnistaa ilmaisuista "aikoo", "arvioi", "ennustaa", "jatkaa", "mahdollinen", "odottaa", "ohjeistus", "olettaa", "pitäisi", "saattaa", "suunnittelee", "tähtää", "uskoo", "voisi" tai näiden ilmaisujen kieltomuodoista ja vastaavista ilmaisuista.

Luonteeltaan tulevaisuutta koskevat lausumat sisältävät tunnettuja ja tuntemattomia riskejä ja epävarmuustekijöitä, koska ne liittyvät tapahtumiin ja johtuvat olosuhteista, jotka joko tapahtuvat taikka eivät tapahdu tulevaisuudessa. Tulevaisuutta koskevat lausumat eivät ole takeita tulevasta kehityksestä ja ne perustuvat moniin oletuksiin. Yhtiön todellinen liiketoiminnan tulos, mukaan lukien Yhtiön taloudellinen asema ja maksuvalmius sekä Yhtiön toimialan kehitys saattavat poiketa olennaisesti siitä ja olla heikompia kuin mitä näissä yhtiötiedotteen tulevaisuutta koskevissa lausumissa on kuvattu tai esitetty. Tekijöitä, mukaan lukien riskejä ja epävarmuustekijöitä, jotka saattavat aiheuttaa tällaisia poikkeamia, voivat olla esimerkiksi riskit liittyen Herantiksen strategian toteuttamiseen, riskit ja epävarmuudet liittyen Herantiksen lääkeaihioiden kehitykseen ja/tai hyväksyntään, käynnissä oleviin ja tuleviin kliinisiin tutkimuksiin ja odotettuihin koetuloksiin, kykyyn kaupallistaa lääkeaihioita, teknologian muutoksiin ja uusiin tuotteisiin Herantiksen mahdollisilla markkinoilla ja toimialalla, Herantiksen toimintavapauteen niihin tuotteisiin liittyen, joita se kehittää (ja jota esimerkiksi kilpailijoiden patentit voivat rajoittaa), kykyyn kehittää uusia tuotteita ja parantaa olemassa olevia tuotteita, kilpailuvaikutuksiin, muutoksiin yleisessä taloudellisessa tilanteessa ja toimialan olosuhteissa, ja oikeudellisiin, hallinnollisiin ja poliittisiin tekijöihin.

Lisäksi vaikka Herantiksen historiallinen liiketoiminnan tulos, mukaan lukien Yhtiön taloudellinen asema ja maksuvalmius sekä sen toimialan kehitys, joilla Yhtiö toimii, ovat johdonmukaiset tämän yhtiötiedotteen sisältämien tulevaisuutta koskevien lausumien kanssa, nämä tulokset tai tapahtumat eivät välttämättä anna viitteitä tuloksista tai tapahtumista tulevilla ajanjaksoilla.

Tärkeä huomautus

Tämän tiedotteen levittäminen voi olla lailla rajoitettua, ja henkilöiden, jotka saavat haltuunsa tässä tiedotteessa mainittuja asiakirjoja tai muita tietoja on hankittava tiedot näistä rajoituksista ja noudatettava niitä. Tämän tiedotteen sisältämiä tietoja ei ole tarkoitettu julkistettavaksi tai levitettäväksi, suoraan tai välillisesti, Australiassa, Etelä-Afrikassa, Hongkongissa, Japanissa, Kanadassa, Singaporessa tai Yhdysvalloissa tai missään muussa valtiossa, jossa levittäminen tai julkaiseminen olisi lainvastaista. Näiden rajoitusten noudattamatta jättäminen voi johtaa näiden maiden arvopaperilakien rikkomiseen. Tätä tiedotetta ei ole suunnattu eikä tarkoitettu levitettäväksi millekään henkilölle tai taholle tai käytettäväksi minkään henkilön tai tahon toimesta, jolla on kansalaisuus tai joka asuu tai oleskelee missä tahansa paikassa, osavaltiossa, maassa tai muulla alueella, jossa tällainen levittäminen, julkistaminen, saatavilla olo tai käyttäminen olisi lakien tai määräysten vastaista tai mikäli kyseisellä alueella vaaditaan rekisteröintejä tai lupia.

Tämä tiedote ei ole Esiteasetuksessa ((EU) 2017/1129) tarkoitettu esite eikä sellaisenaan tai osaksi muodosta eikä sitä tule pitää tarjouksena myydä tai tarjouspyyntönä ostaa, hankkia tai merkitä mitään arvopapereita tai kehotuksena sijoitustoimintaan ryhtymiseen.

Tämä tiedote on osoitettu ja suunnattu vain Euroopan talousalueen jäsenvaltioiden ("Relevantit valtiot") henkilöille, jotka ovat Esiteasetuksen 2(e) artiklassa tarkoitettuja "Kokeneita sijoittajia". Arvopaperit ovat saatavilla vain Kokeneille sijoittajille, ja kaikki kutsut, tarjoukset ja sopimukset tällaisten arvopapereiden merkitsemisestä, ostamisesta tai hankkimisesta tulee tehdä vain Kokeneille sijoittajille tai heidän kanssaan. Henkilöiden, jotka eivät ole Kokeneita sijoittajia, ei tule toimia tämän tiedotteen perusteella tai nojautua tähän tiedotteeseen missään Relevantissa valtiossa.

Tätä tiedotetta ei tule pitää arvopapereiden tarjoamisena yleisölle Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Osakkeiden osalta ei ole hyväksytty eikä tulla hyväksymään esitettä Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Tämä tiedote jaetaan ja se on suunnattu vain Yhdistyneen kuningaskunnan ulkopuolella oleville henkilöille, tai Yhdistyneessä kuningaskunnassa oleville henkilöille, jotka ovat asetuksen (EU) 2017/1129 artiklassa 2(e) tarkoitettuja "Kokeneita sijoittajia", siten kuin se on osa Yhdistyneen kuningaskunnan kansallista lainsäädäntöä Euroopan Unionista eroamisesta 2018 säädetyn lain ("European Union (withdrawal) Act 2018") nojalla, jotka ovat (i) sijoitusalan ammattilaisia Yhdistyneen kuningaskunnan vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja markkinalain (Financial Services and Markets Act) (Financial Promotion) Order 2005 -määräyksen ("Määräys") 19 artiklan 5 kohdan tarkoittamalla tavalla tai (ii) Määräyksen 49 artiklan 2 kohdan a–d alakohtien mukaisia yhteisöjä, joilla on korkea varallisuusasema (high net worth entities) ja muita henkilöitä, joille asiakirja voidaan laillisesti antaa tiedoksi (kaikki edellä mainitut henkilöt yhdessä, "Relevantit henkilöt"). Mikä tahansa tässä tiedotteessa tarkoitettu sijoitustoiminta on saatavilla vain Relevanteille henkilöille, eikä siihen ryhdytä muiden kuin Relevanttien henkilöiden kanssa. Kenenkään, joka ei ole Relevantti henkilö tai Kokenut sijoittaja, ei tule toimia tämän tiedotteen perusteella tai nojautua sen sisältöön.

Tämä tiedote ei ole arvopapereiden myyntitarjous Yhdysvalloissa. Osakkeita ei saa tarjota tai myydä Yhdysvalloissa ilman rekisteröintiä tai rekisteröintiä koskevaa poikkeusta Yhdysvaltojen vuoden 1933 arvopaperilain (U.S. Securities Act 1933, muutoksineen) mukaisesti. Yhtiö ei ole rekisteröinyt, eikä sen tarkoituksena ole rekisteröidä, mitään osaa mahdollisesta tarjouksesta Yhdysvalloissa, eikä sen tarkoituksena ole tarjota arvopapereita yleisölle Yhdysvalloissa.

Merkintäoikeusannin ehdot ja ohjeet on sisällytetty kokonaisuudessaan esitteeseen, jonka Yhtiö on laatinut merkintäoikeusannin yhteydessä. Suomenkielinen esite on saatavilla Yhtiön verkkosivuilla osoitteessa herantis.com/fi/sijoittajat/merkintaetuoikeusanti.

Sijoittajaa kehotetaan tutustumaan esitteessä esitettyihin sijoitukseen liittyviin riskeihin ja etuihin ennen sijoituksen tekemistä. Finanssivalvonnan esitettä koskevaa hyväksyntää ei tule pitää osoituksena sen liikkeeseenlaskijan hyväksynnästä tai arvopapereiden laadusta, joita esite koskee.