HifiStudio hakee kasvua ja vahvistaa omistuspohjaa

Report this content

HifiStudio-konsernin emoyhtiön Helsingin Hifi Oy:n hallitukseen on valittu kaksi uutta jäsentä ja yksi uusi osakas.
 
Digitaalisen kaupan ammattilainen Leevi Parsama on valittu Helsingin Hifi Oy:n hallituksen uudeksi jäseneksi. Leevi tunnetaan kotimaisen verkkokaupan vahvana vaikuttajana ja huippuasiantuntijana. Hän on toiminut myös globaalisti toimivan yrityksen verkkokauppiaana. Vuonna 2017 Leevi valittiin vuoden verkkokauppavaikuttajaksi.
 

Pitkän linjan yrittäjä Timo Ketonen on aktiivinen yrittäjä ja sijoittaja, jonka tausta on kansainvälisessä markkinointiosaamisessa ja erilaisten yhtiöiden hallitusosaamisessa, kehittämisessä ja strategisessa ajattelussa. Timo on mukana monen eri yhtiön hallituksessa ja on yksi TS-Yhtymän (Turun Sanomat) omistajista. Timo on intohimoinen musiikin- ja kulttuurinharrastaja. Ketonen on Helsingin Hifi Oy:n uusi osakas ja hallituksen jäsen.

 

Hallituksen muina jäseninä ja osakkaina jatkavat HifiStudion pääomistaja Jarmo Nevari, Turun HifiStudion kauppias Lauri Eskola, Helsingin Hifin toimitusjohtaja Jarkko Korhonen ja Bang&Olufsen Helsingin kauppias Tomi Hyvärinen.

 

Helsingin Hifi Oy on HifiStudio-ketjun emoyhtiö, johon kuuluvat Helsingin ja Tampereen HifiStudio-myymälät sekä HifiStudion verkkokauppa. HifiStudion muut myymälät sijaitsevat Turussa, Oulussa, Jyväskylässä ja Kuopiossa.

 

HifiStudio on Suomen johtava kuvan- ja äänentoiston erikoisliike, joka tarjoaa uusien muutosten myötä asiakkaille jatkossa entistä parempia elämyksiä ja ostokokemuksia sekä kivijalkamyymälässä että verkossa. HifiStudio on Pohjoismaiden toiseksi suurin hifialan ketju.

 

 

Lisätietoja antavat:

 

Jarmo Nevari, Hifistudio, puh. 0400 500 446

Timo Ketonen, puh. 0400 831 205

Leevi Parsama, puh. 040 5289 001

 

    

Avainsanat:

Tilaa

Liitteet & linkit