iPhone noussut Samsungia haetummaksi – Näin uutuusmallien hinnat putoavat
Apple lanseeraa uuden iPhone XS -mallin keskiviikkona 12. syyskuuta. Hintavertailupalvelu Hintaopas.fi:n data osoittaa, että Apple on noussut tänä vuonna Samsungin ohi palvelun Suomen haetuimmaksi matkapuhelinbrändiksi. Tilastot kertovat myös, että jos malttaa odottaa uutuuspuhelimen hankinnassa, hinnat putoavat seuraavina kuukausina.
Uusin iPhone XS tulee markkinoille tämän viikon keskiviikkona. Applen uutuudet ovat perinteisesti odotettuja puhelinjulkistuksia, ja iPhone pitää myös vertailupalvelu Hintaoppaan haetuimman matkapuhelimen kärkisijaa.
”Tänä vuonna, elokuun loppuun mennessä suomalaiset ovat hakeneet kaikista matkapuhelimista eniten Applen iPhone 7 32GB -mallia. Kokonaisuudessaan Apple on ollut haetuin matkapuhelinbrändi reilun 26 prosentin osuudella kaikista puhelimista, ohi aikaisemmin kärkipaikkaa pitäneen Samsungin”, kertoo Hintaoppaan maajohtaja Liisa Matinvesi-Bassett.
Viime vuonna samalla tarkasteluvälillä haetuin yksittäinen malli oli niin ikään Applen iPhone 5S, mutta kokonaistarkastelussa haetuimmaksi brändiksi nousi kuitenkin Samsung.
”Applen haut ovat nousseet Hintaoppaassa viime vuoteen verraten 97%, kun taas Samsungin haut ovat nousseet 54,4%”, Matinvesi-Bassett avaa suosikkibrändien suosiota.
Hintaoppaan haetuin käyttöjärjestelmä on Android 8.0, toisella sijalla on Android 8.1 ja kolmanneksi pääsee Apple iOS 11. Suosituin näyttökoko hauissa on 5,5 tuumainen ja resoluutio 1080x1920 pikseliä.
Uutuusmallien hinnat laskevat jo muutamien kuukausien kuluttua
Uutuusmallin julkistushetkellä puhelimen hinta on luonnollisesti korkeimmillaan. Juuri julkistetun mallin sijaan voi usein olla viisainta hankkia joku aiemmista malleista huokeampaan hintaan.
Hintaoppaan tarkastelun mukaan esimerkiksi viimeksi julkistetun iPhone X:n hinta on laskenut 1179 euron suositushinnasta puolessa vuodessa yli 20 prosentilla, mikä tarkoittaa noin 250 euron säästöä kuluttajalle. iPhone 8 -mallin kohdalla hinta on laskenut kuudessa kuukaudessa 16 prosentilla eli 130 euron verran.
”iPhonen kohdalla hinnanpudotus ei ole ihan yhtä suuri kuin joissain muissa puhelinmalleissa, mutta säästömahdollisuuksia on silti. Myös kauppojen välillä olevia hintaeroja kannattaa vertailla ennen puhelimen hankintaa, sillä esimerkiksi iPhone 7:n kohdalla hintaero edullisimman ja kalleimman kaupan välillä on 215,11 euroa”, Matinvesi-Bassett muistuttaa.
Hintaoppaan haetuimmat matkapuhelimet ja brändit TOP5 1.1.-31.8.2018
1 Apple iPhone 7 32 GB, 13,7%
2 Samsung Galaxy S7 SM-G930F 32GB, 4,4%
3 Samsung Galaxy S8 SM-G950F 64GB, 3,1%
4 Samsung Galaxy S9 SM-G960F/DS 64GB, 2,9%
5 Nokia 8 Dual SIM 64GB, 2,3%
Brändit
1 Apple, 26,3%
2 Samsung, 22,6%
3 Huawei, 12,0%
4 Nokia, 8,2%
5 Sony, 5,6%
Lisätietoja: Liisa Matinvesi-Bassett, maajohtaja, Hintaopas.fi, liisa.matinvesi@hintaopas.fi, 050 414 9301
Hintaopas
Hintaopas.fi on riippumaton ja Suomen kattavin tuotteiden vertailupalvelu. Hintaopas sisältää yli 700 Suomessa toimivan verkkokaupan hinta- ja tuotetiedot, jotka helpottavat kuluttajien päätöksentekoa. Hintaoppaan käyttäminen on kuluttajille ilmaista ja läpinäkyvää, koska palvelu kattaa kaikki verkkokaupat huolimatta siitä, ovatko ne Hintaoppaan asiakkaita vai eivät. Hintaopas on perustettu vuonna 2002 ja toimii samalla konseptilla kahdeksassa maassa. Hintaoppaan omistaa norjalainen mediakonserni Schibsted Media Group, jonka palveluita Suomessa ovat myös Tori.fi ja Lendo.fi.