Nintendo Switch on hitti myös Suomessa

Report this content

Tiedotusvälineille 28.3.2017

Nintendon maaliskuun alussa julkaisema täysin uudenlainen pelikonsoli Switch on noussut todelliseksi hitiksi. Elektroniikan hintoja ja ominaisuuksia listaavassa Hintaoppaassa pelikonsolin suosio lähti kasvuun jo heti, kun uutuudesta alettiin uutisoida.

Nintendo Switch on pelikonsoli, jota voi pelata sekä television välityksellä, yksin pelkällä pelikonsolilla tai kavereiden kanssa samalta ruudulta.

Hybridikonsolin hinta verkkokaupoissa on edullisimmillaan 344 euroa ja kalleimmillaan 399 euroa. Vertailemalla hintoja voi siis säästää jopa 50 euroa. Hinnan erotuksella voi melkein ostaa Switchin julkaisun yhteydessä sille lanseeratun The Legend of Zelda: Breath of the Wild -pelin. Pelin hintahaarukka verkkokaupoissa on tällä hetkellä 59 – 69 euroa.

Nintendo Switch on tällä hetkellä koko Hintaoppaan suosituin tuote.

”Sama buumi näkyy myös esimerkiksi Prisjakt-sisarsivustoillamme Ruotsissa ja Norjassa. Selvästi Nintendo on osunut tällä nyt isompaan hermoon. Ennen Switchin lanseerausta suosituimman tuotteen ykköspaikkaa piti Nintendon edellinen lanseeraus, retrohenkinen Nintendo Classic Mini”, Hintaoppaan maajohtaja Liisa Matinvesi kertoo.

Nintendo Switch Hintaoppaassa: https://hintaopas.fi/product.php?p=3154603

Lisätietoa:

Liisa Matinvesi, Suomen maajohtaja, Hintaopas.fi
puh. 050 414 9301
liisa.matinvesi@hintaopas.fi

Hintaopas.fi on riippumaton ja Suomen kattavin tuotteiden vertailupalvelu. Hintaopas sisältää yli 700 Suomessa toimivan verkkokaupan hinta- ja tuotetiedot, jotka helpottavat kuluttajien päätöksentekoa. Hintaoppaan käyttäminen on ilmaista ja läpinäkyvää, koska palvelu kattaa kaikki verkkokaupat huolimatta siitä, ovatko ne Hintaoppaan asiakkaita vai eivät. Sijoitus listalla määräytyy yksin tarjonnan hinnan perusteella. Hintaopas on perustettu vuonna 2002 ja toimii samalla konseptilla kahdeksassa maassa. Hintaoppaan omistaa norjalainen mediakonserni Schibsted Media Group. https://hintaopas.fi/

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia