Joka neljäs haluaa ostaa joulukinkun valmiiksi paistettuna

Report this content

Ota käyttöön kinkunpaistajan sähkönsäästövinkit

Aaton sijoittuminen tänä vuonna sunnuntaille tuo jouluun pitkän viikonlopun ja sen myötä monta joulun herkuttelupäivää. Jouluna pitää olla kinkkua lautasella, näin kertoi 70 prosenttia HKScanin teettämään joulututkimukseen*) vastanneista. Joulukinkkujen keskikoko on yleisesti viimeisten vuosien aikana pienentynyt. Ostetuimpia kinkkuja ovat noin 3–5 kiloiset luuttomat kinkut. Yhä useampi valitsee valmiiksi kypsän kinkun tai kinkkuviipaleet. Niiden suosio on kasvanut vuodessa peräti 44 prosentilla.

Sähkön hinta on ohjannut arkisia askareitamme pitkälti toista vuotta. Sähkönsäästökikat kannattaa palauttaa mieliin ennen kinkunpaistopäivää.

Valmiiksi kypsä kinkku on helppo ja aikaa säästävä vaihtoehto

Lähes joka toinen (46 %) päätyy kinkkuostoksilla pakastekinkkuun. Tuoresuolatun kinkun hankkii useampi kuin joka neljäs (28 %). Melkein yhtä monen (27 %) ostoskärryyn päätyy valmiiksi kypsennetty kinkku tai kinkkuviipaleet. Joulukinkkujen koko on pienentynyt takavuosista. Yli 7 kiloisen kinkun ostaa enää vain noin 9 prosenttia kinkunhankkijoista. Myös 5–7 kiloisia kinkkuja hankitaan hieman aiempaa vähemmän. 3–5 kiloiset luuttomat kinkut ovat suosituimpia. Monelle (35 %) alle kolmekiloinen kinkku on juuri sopivan kokoinen. 

- Helppous ja ajan säästö ovat usein kriteereinä, kun ostetaan valmiiksi kypsä kinkku tai kinkkuviipaleet. Ei tarvitse miettiä paistoaikoja, eikä valutella ja pakata paistorasvoja. Toisille taas kinkun paistaminen on tärkeä joulun traditio, joka tehdään vuodesta toiseen aina samalla tavalla. Laajat kinkkuvalikoimat tarjoavat onneksi jokaisen kinkkutarpeille sopivan ja taatusti herkullisen ratkaisun. Innokkaimmat kinkkufanit ostavat erilaisia kypsiä kinkkuviipaleita myös paistettavan kinkun lisäksi, kertoo HKScanin tutkimus- ja vastuullisuusjohtaja Mikko Järvinen.

- Syöjien määrä ratkaisee usein, minkä kokoinen kinkku hankitaan. Vaikka hankittavan kinkun koko on monissa perheissä pienentynyt viime vuosien aikana, saatetaan tänä vuonna hankkia edellisjoulua isompi kinkku, koska joulu ajoittuu pitkään viikonloppuun, ennakoi Järvinen.

Kinkun paistaminen ei juuri näy sähkölaskussa

Monet ovat sähkön hintojen nousun myötä opetelleet hyödyntämään taas jopa vuosia käyttämättömänä olleita leivinuuneja. Viime jouluna 12 prosenttia HKScanin joulututkimukseen vastanneista paistoi kinkun leivinuunissa, kun aiemmin leivinuunin käyttäjiä oli vain 8 prosenttia. Yleisin tapa on paistaa kinkku sähköuunissa. 

Koska kinkku paistetaan matalassa, korkeintaan 120 asteen lämpötilassa, ei sähkön kulutus ole suurta. Viiden kilon painoisen kinkun paistaminen kiertoilmalla 120 asteisessa uunissa kestää noin kuusi tuntia. Sähkönkulutus on tällöin hiukan uunista riippuen noin 2,5–3 kilowattituntia (kWh). Jos sähkön hinta olisi 25 senttiä/ kWh, tulee kinkun paistaminen maksamaan selvästi alle euron. Tästäkin pystyy hyvin säästämään HKScanin sähkönsäästövinkeillä:

  • Ota tuoresuolattu kinkku tai jääkaapissa sulatettu pakastekinkku huoneenlämpöön hyvissä ajoin ennen uuniin laittoa. Laita kinkku uuniin vasta sitten, kun kinkun sisälämpötila on 15 astetta. Tämä takaa myös mehevän kinkun, kun lihan ”lämpöshokki” on pienempi.
  • Hyödynnä uunin alkulämpö ja jälkilämpö. Kinkun voi laittaa uuniin heti kun uunin laittaa päälle. Virran voi katkaista uunista vähän aiemmin ennen kuin ottaa kinkun uunista pois, kinkku jatkaa edelleen kypsymistä. Kinkun oikean kypsyyden voi tarkistaa lihalämpömittarilla.
  • Lihalämpömittari on hyödyllinen myös siinä, ettet turhaan paista kinkkua ylikypsäksi. Kinkku on kypsä silloin, kun sen sisälämpötila on 75 astetta. Muista, että kinkku jatkaa hetken kypsentymistä/ tekeytymistä myös uunista pois oton jälkeen.
  • Pieniä ja keskikokoisia kinkkuja mahtuu uuniin kaksikin, joten nyt voi tehdä tuttavuutta naapurin kanssa ja sopia yhteisestä kinkun paistosta ja puolittaa siltä osin sähkölasku.
  • Kinkun paistamisen jälkeen kinkku kannattaa jäähdyttää kunnolla esimerkiksi ulkona parvekkeella hyvin peitettynä ennen jääkaappiin laittoa, muutoin jäähtyminen kuormittaa jääkaappia.
  • Valitse kinkun paistamiseen oikea ajankohta vuorokaudesta, hyödynnä edullista yösähköä tai jos käytät pörssisähköä, niin tarkista etukäteen edullinen ajankohta kinkunpaistolle.
  • Hyödynnä uunin kiertoilmatoimintoa. Se mahdollistaa matalamman lämpötilan ja nopeuttaa kypsymistä. Voit paistaa kinkun 15 astetta matalammassa lämmössä, kuin ylä- ja alalämmöllä.
  • Paistamalla kinkun matalassa 100–120 asteen lämpötilassa, kinkun paistohävikki on pieni.
  • Paista kinkun kanssa samalla jotain muuta matalassa lämpötilassa kypsyvää, esimerkiksi naudan paistia tai riistaa, joihin voit ruskistaa pinnat vasta lopuksi.
  • Kokonaan ilman sähköä kinkun voi valmistaa leivinuunissa tai grillissä. Varothan, ettei leivinuunin tai grillin lämpötila ole liian kuuma. Lihalämpömittarilla varmistetaan kinkun oikea kypsyys.

Joulupöydässä pitää olla suomalainen kinkku

Joulututkimuksen*) mukaan joulussa arvostetaan eniten mahdollisuutta viettää aikaa perheen kanssa, lähes yhtä tärkeää on hyvä ruoka: ”Mahdollisuus herkutella ja syödä hyvin”. Joulu on vuoden suurin ja perinteisin ruokajuhla. Joulukinkku on suosituin jouluruoka, sitä haluaa syödä 70 prosenttia joulututkimukseen vastanneista. Kakkospaikan ottaa porkkanalaatikko (64 %), pronssisijan saa joulupuuro (57 %). TOP 5 -joukkoon yltävät myös perunalaatikko (55 %) ja lanttulaatikko (54 %). Joulun suosikkiruokien jumbosijoilla ovat lipeäkala ja vegaaninen vaihtoehto joulukinkulle.
-    Joulupöytään halutaan hankkia suomalainen kinkku. Joulututkimuksessamme 88 prosenttia vastanneista piti lihan kotimaisuutta melko tai erittäin tärkeänä. Kaikissa HK® ja Kariniemen® -merkkisissä tuotteissa käytetään aina vain suomalaista lihaa, kertoo Järvinen.

Muista käyttää kinkusta ihan kaikki ja vie paistorasva Kinkkutemppu-keräyspisteeseen

Vastuullinen joulukokki minimoi ruokahävikin hyvällä suunnitelulla ja nerokkailla resepteillä. HK:n kokkien ideoimat uusimmat reseptit kinkun rippeiden hyödyntämiseen ovat: Joulukinkku Croque madame, Joulukinkkupizza Diavolo, Joulukinkku Carbonara ja Rapeaa joulukinkkua, bearnaisea ja ranskanpottuja. 

-    Näillä resepteillä saa varmasti hyödynnettyä joulukinkun kokonaan. Paras tapa paistinrasvan hävittämiseen on viedä se Kinkkutemppu-keräyspisteeseen, jolloin se voidaan käyttää uusiutuvan polttoaineen valmistamiseen. Ohjeet ja keräyspisteiden sijainnit on kerrottu kinkkutemppu.com-sivustolla, vinkkaa Järvinen.

HK:n joulukinkku on vastuullinen valinta

HKScanin sopimustuotantotiloilla on jo pitkään tehty työtä ilmastovaikutusten vähentämiseksi. Yksi tärkeä osa-alue on rehujen ilmastovaikutusten pienentäminen. HKScan on mitannut pilottitiloilla kasvustojen hiilensidontaa vuodesta 2020. Pilottitiloilta löydettyjä parhaita käytäntöjä monistetaan nyt kaikkien tilojen käyttöön.

-    Tulosten mukaan hyvä kasvusto ja suuri lehtivihreän määrä kasvattavat pellon hiilensidontakykyä. Esimerkiksi kerääjäkasvit ja nurmet sitovat hiiltä pitkälle syksyyn. Mitä pidempään pellolla tapahtuu yhteyttämistä, sitä parempi se on ilmastolle ja ympäristölle. Yksi peltohehtaari voi sitoa yli 50 kg hiilidioksidia tunnissa eli määrän, joka vastaa n. 300 km ajoa autolla, kertoo Järvinen

*) HKScanin teettämä jouluruokakysely toteutettiin joulun 2022 aikana ja siihen vastasi Suomessa 800 henkilöä. Kyselyn toteutti Crowst.

HK:n kinkkumittarin (liitteenä) avulla voi jokainen valita juuri oikeanlaisen kinkun. 

Herkulliset reseptit kinkun rippeiden hyödyntämiseen

Kuvat voi ladata tästä kuvalinkistä: https://hk.emmi.fi/l/fpDfG_KrjnGD

HK®:n kypsien kinkkujen valikoima, pakkauskuvat

  • HK Kypsä Viljaporsaan Pikkukinkku, 1 kg
  • HK Viljaporsaan Juhlakinkku ilman potkaa, kypsä, harmaasuolattu, 2,1 – 2,6 kg
  • HK Juhlakinkku ilman potkaa, kypsä, harmaasuolattu, 6 – 8 kg
  • HK Gourmet Juhlakinkku, viipaloitu, 1 kg
  • HK Joulupöydän Juhlaviipale, 440 g
  • HK Gourmet Kinkku, viipaloitu, 200 g
  • HK Gourmet Korppukinkku, viipaloitu, 200 g

HK®:n kypsien kinkkujen valikoima, ruokakuvat

  • Glaseerattu kinkku
  • Joulu pikkukinkku
  • Joulukinkku

Ostetuimpia kinkkuja ovat 3 – 5 kiloiset luuttomat kinkut

  • HK Viljaporsaan Mestarin Juhlakinkku, luuton, pakaste, 3–4,5 kg, pakkauskuva
  • 3–5 kiloinen luuton joulukinkku, ruokakuva

Reseptikuvat

  • Joulukinkku croque madam
  • Joulukinkkupizza diavolo
  • Joulukinkku carbonara, burrataa ja herneitä
  • Rapeaa joulukinkkua, bearnaisea ja ranskanpotut


Lisätietoja:

  • Tutkimus- ja vastuullisuusjohtaja Mikko Järvinen, HKScan Suomi, puh. 010 570 2381, mikko.jarvinen@hkscan.com
  • HKScan Media Service Desk p. 010 570 5700 tai sähköpostitse communications@hkscan.com

@hk_fi #hookoo #ruokailoa #hkjoulu 
@kariniemenkotitila #kariniemen #kariniemenkotitila 
@viamaailma
www.hk.fi www.kariniemen.fi www.viamaailma.fi www.hkscan.com

110 vuoden kokemuksella me HKScanissa teemme elämästä maistuvampaa – tänään ja huomenna. Strateginen tavoitteemme on kasvaa monipuoliseksi ruokataloksi. Kotimarkkinoitamme ovat Suomi, Ruotsi ja Tanska, missä noin 5400 ammattilaistamme valmistaa vastuullista ja paikallisesti tuotettua ruokaa kuluttajien erilaisiin ruokahetkiin. Tunnettuja tuotemerkkejämme ovat HK®, Kariniemen®, Via®,Scan®, Pärsons® ja Rose®. Pörssilistatun HKScanin jatkuvien toimintojen liikevaihto vuonna 2022 oli yli 1,8 miljardia euroa. www.hkscan.com

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit