Peltojen hiilensidonnan tehostamisella kohti HKScanin Zero Carbon -tavoitetta

Report this content

HKScanin tavoitteena on hiilineutraali ruokaketju vuoden 2040 loppuun mennessä. Yhtiön Zero Carbon -tavoite edellyttää paikallisen hiilensidonnan edistämistä yhdessä sopimustuottajiemme kanssa. Kahden viimeisen kasvukauden aikana toteutetut hiilivuomittaukset ovat konkreettinen esimerkki työstä, jonka avulla kasvatamme ymmärrystä viljelytekniikan ja kasvukauden vaikutuksista paikalliseen hiilensidontaan. Hiilivuomittauksista saadun datan perusteella ohjaamme toimenpiteet valittuihin ratkaisuihin.  

Hiilivuomittaustyössä todennetaan eri viljelyratkaisujen vaikutusta kasvustojen hiilensidontakykyyn. Hiilidioksidivuo mittaa hiilidioksidin kulkeutumista ilmankehän ja maaperän sekä kasvillisuuden välillä eli yhteyttämisen ja maahengityksen erotusta. Hiilinielujen kannalta keskeistä on hyvien satotasojen tavoittelu.

”Datan mukaan hyvä kasvusto ja suuri lehtivihreän määrä kasvattavat pellon hiilensidontapotentiaalia. Suotuisissa olosuhteissa pellot sitovat hiiltä 40 hiilidioksidikiloa hehtaarilla tunnissa. Eli tunnissa peltohehtaari sitoo hiilidioksidia määrän, joka vastaa keskimäärin noin 260 kilometrin ajoa Suomessa liikennekäytössä olevalla polttomoottorisella henkilöautolla”, kertoo tutkimuspäällikkö Heikki Aro HKScanilta. 

Hiilensidontaa voidaan jatkaa ns. kerääjäkasveilla, jotka viljankorjuun jälkeen jatkavat kasvuaan ja samalla myös hiilensidontaa. Myös nurmenviljelyllä on positiivinen ilmastovaikutus. Sen sijaan muokattu tai sängellä oleva pelto muuttuu syksyllä sadonkorjuun jälkeen hiilipäästöksi. 

”Tavoitteenamme on saavuttaa hehtaaritasolla 500 kg lisäys vuosittaiseen peltojen hiilensidontaan. Nykyisillä hiilipörssihinnoilla sidonnanarvo olisi noin 2 500 euroa 100 hehtaarin viljelyalalla”, Aro sanoo.

Hiilivuomittaukset on toteutettu sopimustuottajiemme pelloilla yhdessä kumppaneidemme Vaisalan ja Datasensen kanssa. HKScan Agrofood Ecosystem -mallissa uudet ratkaisut testataan pilottitiloilla, ja parhaat ratkaisut viedään käytäntöön kaikille kotimarkkinoillemme. 


”On hienoa tehdä edistyksellistä ilmastotyötä Agrofood Ecosystem® -pilottitilojen ja kumppaneidemme kanssa. Yhteistyön perusteella voimme todeta, että toimenpiteet, joilla vaikutetaan viljelyn tuottavuuteen ovat myös suotuisia hiilensidonnan kannalta. Takana on haastava kasvukausi, jossa syysviljat erottuivat edukseen”, Aro toteaa. 


Hiilivuolaitteistossa huipputeknologiaa

Hiilivuolaitteistossa on Vaisalan kaasuanturiteknologiaa, erilaisia mittausjärjestelmiä ja laskentamalleja.
”Yhteistyö HKScanin, Datasensen ja viljelijöiden kanssa on laajentanut näkemyksiämme ekologisesta hiilivuon mittauksesta. Olemme samalla saaneet arvokasta palautetta mittausteknologiamme tuotekehitystä varten. Vaisalan teknologiaratkaisut luovat edellytykset hiilivuon tarkalle mittaukselle myös laajemmassa operatiivisessa mittakaavassa”, toteaa Erik Sucksdorff Vaisalan sää- ja ympäristöliiketoiminnan kehitysjohtaja.

”Hiilensidonnan todentamistutkimusta tehdään ympäri Suomea parissakymmenessä kohteessa. Tutkimukset ovat pääasiassa erilaisten viljelymenetelmien ja maalajien vertailuja. Datasense on toiminut kokonaisjärjestelmän sekä data- ja mittauspalveluiden toimittajana”, kertoo Datasensen tutkimusinsinööri Jiri Luojukoski


Lisätietoa:

  • Heikki Aro, tutkimuspäällikkö, HKScan, puh. 050 593 9393, heikki.aro@hkscan.com
  • Erik Sucksdorff, Vaisalan sää- ja ympäristöliiketoiminnan kehitysjohtaja, puh. 045 872 3425, erik.sucksdorff@vaisala.com
  • Jiri Luojukoski, tutkimusinsinööri, Datasense, puh. 040 641 3360, jiri.luojukoski@datasense.fi

Me HKScanissa teemme elämästä maistuvampaa – tänään ja huomenna. Strateginen tavoitteemme on kasvaa monipuoliseksi ruokataloksi. Vastuullisesti tuotetut ja herkulliset tuotteemme ovat osa kuluttajien moninaisia ruokahetkiä arjessa ja juhlassa. Noin 7000 ammattilaisemme joukko tekee paikallisesti tuotettua ruokaa yli sadan vuoden kokemuksella. Meille HKScanissa vastuullisuus on konkreettisia tekoja koko ruokaketjussa ja jatkuvaa parantamista. Olemme asettaneet tavoitteeksemme hiilineutraalin ruokaketjun maatiloilta kuluttajille vuoden 2040 loppuun mennessä osana Zero Carbon -hankettamme. Kotimarkkinoitamme ovat Suomi, Ruotsi, Baltia ja Tanska. Tunnettuja tuotemerkkejämme ovat HK®, Kariniemen®, Via® Scan®, Pärsons®, Rakvere®, Tallegg® ja Rose™. Strategisten kumppanuuksiemme kautta yhtiön tuttuja tuotemerkkejä ovat myös Kivikylän®, Tamminen® ja Boltsi. Pörssilistatun HKScanin liikevaihto vuonna 2020 oli lähes 1,8 miljardia euroa

Vaisala on maailman johtava sää-, ympäristö- ja teollisuusmittausten ratkaisuja tarjoava yritys. 85 vuoden kokemukseemme pohjaten tarjoamme asiakkaillemme luotettavia mittausratkaisuja ja -palveluja paremman päätöksenteon, turvallisuuden ja tehokkuuden tueksi. Vaisalan mittausteknologiaa hyödynnetään myös avaruustutkimuksessa esimerkiksi Marsissa. Vaisalan pääkonttori sijaitsee Suomessa, ja yhtiön palveluksessa on yli 1 900 ammattilaista eri puolilla maailmaa. Yhtiö on listattu Nasdaq Helsinki arvopaperipörssissä.

Datasense Oy on datapalvelu- ja IoT järjestelmätoimittaja. Suunnittelemme ja toimitamme IoT kokonaisratkaisut ympäristötutkimukseen, maatalouteen, rakentamiseen ja kiinteistöihin. Intohimomme on edistää asiakkaidemme kestävää kehitystä ja liiketoimintaa älykkäiden ja laadukkaiden IoT ratkaisujen, sensoriteknologioiden ja datapalveluiden avulla. Perehdymme perusteellisesti asiakkaidemme liiketoiminnan tarpeisiin, ympäristöhuoliin ja teknologioiden mahdollisuuksiin löytääksemme parhaan mahdollisen ratkaisun liiketoiminnan ja ympäristön kannalta.
 

Tilaa

Multimedia

Multimedia