Tuore kysely – Vahva kasvu suomalaisen ruoan arvostuksessa koronapandemian aikana

Suomalaisen ruoan päivä 4.9.2020

HKScan Oyj                                       Tiedote medialle 4.9.2020, klo 8.00

Koronapandemian vaikutukset näkyvät suomalaisten asenteissa sekä osto- ja kulutuskäyttäytymisessä. Tällä viikolla toteutetun kyselyn (*Crowst/2020) mukaan useampi kuin joka kolmas (34 %) suomalaisista kertoo ostaneensa enemmän suomalaisia ruokatuotteita kuin ennen koronapandemiaa ja noin 97 prosenttia suomalaisista pitää kotimaista ruokaa erittäin tai melko laadukkaana. Suomalaisten lihatuotteiden ostamista on lisännyt lähes joka viides (18,1 %). Suomessa kulutetun lihan kotimaisuusaste vuonna 2019 oli 80,3 prosenttia (**)

Kuluttajat luottavat suomalaiseen tuotantoon ja raaka-aineen laatuun. Noin kolme neljästä (74,3 %) kyselyyn vastanneesta toteaa, että suomalaisten tulisi suosia suomalaisia ruokatuotteita, kun otetaan huomioon koronapandemian aiheuttama yleinen poikkeustilanne.

 

”Arvostuksen kasvu on näkynyt brändituotteiden myynnissä vähittäiskauppasektorilla. Lisääntynyt ruoanvalmistus kotona kasvatti koronapandemian alussa erityisesti siipikarjatuotteiden, jauhelihan, ateriakomponenttien ja ruokamakkaroiden kysyntää”, kertoo HKScanin Suomen liiketoiminnan johtaja Jari Leija.    

Suomalainen HK® ja Kariniemen® -liha on turvallinen ja vastuullinen valinta

Oman sopimustuotannon ansiosta Kariniemen® ja HK®-tuotteissa oleva liha on 100 % suomalaista. HKScanilla on Suomessa noin 3 000 sopimustuottajaa, jotka tuottavat tuotteissa käytettävän sian-, naudan- ja siipikarjanlihan.

HKScanin lihantuotannossa panostetaan eläinten terveyteen ja hyviin olosuhteisiin kaikilla eläinlajeilla ja kaikissa kasvun vaiheissa. Antibiootteja tai hormoneita ei käytetä kasvun edistämiseen.

” Yhdessä sopimustuottajiemme kanssa olemme kehittäneet eläinten hyvinvointia pitkäjänteisesti ja esimerkiksi Kariniemen Kananpoikien kasvatuksessa ei ole käytetty antibiootteja yli kymmeneen vuoteen. Myös HK Rypsiporsas® kasvatetaan täysin ilman antibiootteja. Eläinten terveys varmistetaan kullekin eläinlajille soveltuvien elinolosuhteiden, hyvien hygieniakäytäntöjen, ammattimaisten toimintatapojen sekä korkean tautisuojauksen avulla”, jatkaa Leija. ”Etsimme myös yhdessä sopimustuottajiemme kanssa keinoja, joilla pystymme turvaamaan alkutuotannon kannattavuutta ja vaikuttamaan positiivisesti ilmastoon. Keskeinen tavoite on kotieläintuotannon hiilijalanjäljen pienentäminen kohti hiilineutraalia lihantuotantoa.”

HKScan mukana Suomalaisen ruoan päivässä 4.9.2020

Suomessa valmistetuissa HK® ja Kariniemen® -tuotteissa Hyvää Suomesta -merkkiä on käytetty jo yli 20 vuotta, koska Hyvää Suomesta -merkki kertoo luotettavasti ja selkeästi suomalaisen liharaaka-aineen alkuperästä ja tuotteen valmistusmaasta.

 

(*) Kyselyyn vastasi 1 180 vastaajaa Suomessa, ja se toteutettiin 31.8.2020 - 3.9.2020. Kyseyn toteutti Crowst (www.crowst.com).

(**) Lähde: TNS Kantar Agri Oy

 
Lisätietoja:

HKScan Media Service Desk p. 010 570 5700, communications@hkscan.com

 

HKScanin tavoite on kasvaa monipuoliseksi ruokataloksi. Yli sadan vuoden kokemuksella vastaamme kuluttajien ja asiakkaiden tarpeisiin ja valmistamme maistuvaa, terveellistä ja vastuullisesti tuotettua ruokaa. Meille HKScanissa vastuullisuuteen kuuluu ruoantuotannon kehittäminen koko arvoketjussa tiloilta kuluttajille. Kotimarkkinoitamme ovat Suomi, Ruotsi, Tanska ja Baltia. Lähes 7 000 ammattilaistamme varmistavat maistuvamman elämän – tänään ja huomenna. Monipuoliseen tuotevalikoimaamme kuuluvat siipikarjan-, sian- ja naudanliha sekä lihavalmisteet ja ateriat. Vahvoja tuotemerkkejämme ovat HK®, Kariniemen®, Via®, Scan®, Pärsons®, Rakvere®, Tallegg® ja Rose®.  Pörssilistatun HKScanin liikevaihto vuonna 2019 oli 1,7 miljardia euroa.

 

Avainsanat:

Yrityksestä

HKScan on pohjoismainen liha- ja ruokayhtiö. Yli 7 300 ammattilaistamme palvelevat maailman vaativimpia kuluttajia ja varmistavat laadun koko tuotantoketjussamme – tilalta haarukkaan. HKScan valmistaa, markkinoi ja myy korkealaatuista ja vastuullisesti tuotettua sian-, naudan-, siipikarjan- ja lampaanlihaa sekä lihavalmisteita ja aterioita vahvoilla tuotemerkeillä, kuten HK®, Scan®, Rakvere®, Kariniemen®, Rose®, Pärsons® ja Tallegg®. Asiakkaitamme ovat vähittäiskauppa-, food service-, teollisuus- ja vientisektorit. Kotimarkkinamme kattavat Suomen, Ruotsin, Tanskan ja Baltian. Viemme tuotteita lähes 50 maahan. Vuonna 2017 HKScanin liikevaihto oli 1,8 miljardia euroa. Yhtiö on Euroopan johtavia liha- ja ruokayhtiöitä. www.hkscan.com

Tilaa

Multimedia

Multimedia