HOK-Elannon OlutHuoneiden joulukuun olut: MEANTIME CHRISTMAS 6,0 %

Report this content

HOK-Elannon OlutHuoneiden joulukuun oluena esitellään hienostunut ja jouluinen lager, Meantime Christmas.

Vuosi 2007 saa arvoisensa päätöksen, kun OlutHuoneet tuovat jälleen uutuuden Suomen olutmarkkinoille. Jouluinen lager, Meantime Christmas, on maultaan savuisen hienostunut ja suutuntumaltaan pehmeän maltainen tuttavuus.

Meantime Christmas on valmistettu tummista karamelli-, Münchner- ja savumaltaista. Se käytetään lager-hiivalla kahdeksassa asteessa, minkä jälkeen sitä kypsytetään viileässä kuusi viikkoa. Meantime Christmas on tehty alun perin erikoiseränä olutguru Michael Jacksonille, eikä kuulu valmistajansa perusvalikoimaan. Vahvuudeltaan olut on 6,0 %.

Valmistaja on lontoolainen Meantimen panimo. Se sijaitsee Thamesin varrella, Greenwichin kaupunginosassa, josta yhtiön nimi juontaa alkunsa. Meantime Brewing Company perustettiin joulukuussa 1999 ja ensimmäiset oluet tulivat myyntiin seuraavan vuoden huhtikuussa. Meantime on saanut sittemmin useita tunnustuksia ja jatkanut kasvuaan.

Meantime Christmas on tarjolla joulukuussa pääkaupunkiseudulla vain OlutHuoneissa ja Dublinerissa, S-Etukortilla hintaan 6,00 € / 0,5 l (ilman korttia 6,50 €).

HOK-Elannon OlutHuoneet: Amsterdam, Angleterre, Hádanka, Hostina, Kaisla, Kitty’s Public House, Kuikka, Milenka, Pošeidon, Rotterdam, Sailor’s, William K (Annankatu, Kurvi, Leppävaara, Mannerheimintie, Tennispalatsi).

Osoitteet ja lisätiedot HOK-Elannon OlutHuoneista: www.oluthuone.com

Lisätietoa:
Tiina Hietala, ryhmäpäällikkö, HOK-Elanto
puh. 010 76 60644
sähköposti: tiina.hietala@sok.fi

Liitteet & linkit