HOK-Elannon Stockmann Herkut avautuvat huomenna kymmeneltä

Report this content

HOK-Elannon omistukseen vuodenvaihteessa siirtyneet Stockmann Herkut Helsingin keskustassa, Tapiolassa, Itiksessä ja Vantaan Jumbossa avaavat ovensa huomenna 3. tammikuuta klo 10.

Osuuskaupan tavoitteena on Stockmann Herkun arvostetun laadun ja palvelun ylläpitäminen ja edelleen kehittäminen kohti eurooppalaista kärkitasoa. Samalla Herkkujen tarjonta halutaan tuoda yhä useamman ulottuville. Siksi myös hintatasoa tarkistetaan ja yli sadan tuotteen hinta laskee.

Ensimmäisten kuukausien aikana Herkkujen toiminnassa ei tapahdu suuria näkyviä muutoksia, vaan alkuvaiheessa keskitytään sujuvaan vahdinvaihtoon. Esimerkiksi S tietojärjestelmiin on tehty isoja muutoksia kahden viime vuorokauden aikana, kun Herkut on liitetty S-ryhmän kassa- ja tilausjärjestelmiin.

Asiakkaille muutokset näkyvät niin, että kassalla voi käyttää valintansa mukaan joko S-ryhmän bonuskorttia tai Stockmannin kanta-asiakaskorttia. Myymälöissä on lisähenkilökuntaa varmistamassa, että asiakkaiden ja Herkkujen henkilökunnan näkökulmasta asiat sujuvat mahdollisimman jouhevasti.

– Kaikkiin myymälöihin avataan myös palvelupisteet, joissa asiakkaat voivat keskustella osuuskaupan jäsenyydestä ja halutessaan vaikka liittyä asiakasomistajaksemme, HOK-Elannon tuore toimitusjohtaja Veli-Matti Liimatainen kertoo.

Asiakkailta ja henkilökunnalta opittavaa

HOK-Elanto järjestää helmikuussa keskustelu- ja kuuntelutapahtumia Stockmann Herkun henkilökunnan ja asiakkaiden kanssa.

– Me tuomme Herkkuun logistiikka- ja hankintaosaamisemme, mutta palvelussa ja valikoimassa meillä on paljon opittavaa Herkun henkilökunnalta ja asiakkailta, Liimatainen linjaa.

Kaikkien pääkaupunkiseudun Herkkujen henkilökunta siirtyi kaupan yhteydessä HOK-Elannon palvelukseen vanhoina työntekijöinä. Joulunalusviikolla järjestettyihin 24 perehdytystilaisuuteen osallistui noin 75 prosenttia henkilökunnasta, mitä Liimatainen pitää huippulukemana kesken kiireisimmän joulusesongin.
– Se viestii henkilökunnan hyvästä fiiliksestä, mikä on meille tietysti ensiarvoisen tärkeää, Liimatainen toteaa.

Pääkaupunkiseudun Stockmann Herkut avaavat 3.1. klo 10

Lisätietoja:

toimitusjohtaja Veli-Matti Liimatainen, HOK-Elanto, p. 010 76 60700

HOK-Elanto on S-ryhmän suurin alueosuuskauppa, jonka omistavat sen yli 600 000 asiakasomistajaa.
Vuosittainen liikevaihto on lähes 2 miljardia euroa, ja yritys työllistää noin 6 000 henkilöä.
HOK-Elanto palvelee pääkaupunkiseudulla 320 toimipaikassa ja on päivittäistavarakaupan markkinajohtaja.
Lisäksi HOK-Elanto on Pohjoismaiden suurimpia ravintola-alan toimijoita.
www.hok-elanto.fi

Liitteet & linkit