Hope ry kertoo: Vähävaraisissa perheissä joudutaan enenevässä määrin tinkimään lasten ja nuorten harrastuksista

Report this content

Taloudellisen tuen tarve lasten ja nuorten harrastuskuluihin kasvaa edelleen. Hope – Yhdessä & Yhteisesti ry:lle tulevien tukipyyntöjen määrä on liki kaksinkertaistunut edellisvuodesta. Toivon päivän viikolla halutaan muistuttaa erilaisista auttamismahdollisuuksista.

Avustus- ja vapaaehtoisjärjestö Hope - Yhdessä & Yhteisesti ry on alkuvuoden aikana tukenut 194 lasta ja nuorta harrastustoiminnan aloittamisessa tai jatkamisessa. Valtaosa haetusta tuesta kohdistuu urheiluharrastuksiin, mutta mukana on myös musiikkia, teatteria ja erilaisia kerhotoimintoja. Lisäksi tarvetta on esimerkiksi pihapelivälineille.

- Osassa perheitä ohjatun harrastoiminnan voi aloittaa vain yksi lapsista. Toisaalla harrastaminen joudutaan lopettamaan kiristyneen rahatilanteen vuoksi, toiminnanjohtaja Eveliina Hostila toteaa. 

Asiakasperheet ovat kertoneet lasten harrastustoiminnan vahvistaneen lapsen itsetuntoa, tuoneen hänelle ystäviä sekä lisänneen iloa ja onnistumisen kokemuksia. Lisäksi perheiden vuorovaikutuksen sekä yhdessä tekemisen on koettu vahvistuneen.

Toivon päivää vietetään Hopen toimesta nyt toista kertaa. Tänä vuonna teemaksi on valittu ”Mahdollisuus harrastaa – mahdollisuus iloita ja onnistua”. Toivon päivänä 4.6. palkitaan kukin ja kiitoksin tahoja, jotka ovat viimeisen vuoden aikana ansiokkaasti edistäneet Hopen asiakaslasten harrastustoimintaa. Näitä yksityishenkilöitä, yrityksiä ja järjestöjä ovat: Antti Kallio (Lohja), Jyrki Hannula (Helsinki), Koivukaaren ponitalli (Kouvola), Angelma & Mäkelä Oy (Hämeenlinna), Mikko Jokela (Tampere), Ski Tornimäki Oy (Mikkeli), Keski-Suomen lasten ja nuorten liikunnan tuki ry (Jyväskylä), Antti Tirin muistoa lahjoituksin kunnioittaneet (Oulu) ja Suomen Ratsastajainliitto ry (Helsinki)

- Kannustamme auttamaan rohkeasti. Otamme ympäri vuoden vastaan hyväkuntoisia harrastusvälineitä, paikallistoimijoiltamme voi tiedustella harrastustukea odottavia lapsia ja liikunta-alan yritykset sekä seurat voivat                  tulla mukaan talkoisiin vapaapaikkoja lahjoittamalla. Tukimahdollisuuksia on siis suorien rahalahjoitusten lisäksi monia muitakin, muistuttaa yhdistyksen puheenjohtaja Tiina Nummenmaa.

Lisätiedot ja kuvamateriaali: toiminnanjohtaja Eveliina Hostila, Hope – Yhdessä & Yhteisesti ry 

p. 040 931 0114, eveliina.hostila@hopeyhdistys.fi 
 
HOPE – Yhdessä & Yhteisesti ry on valtakunnallinen sitoutumaton avustus- ja vapaaehtoisjärjestö, joka toimii tasa-arvoisen lapsuuden puolesta Suomessa. Jaamme vähävaraisille ja kriisin kokeneille perheille konkreettisia tavaralahjoituksia, sekä lapsille ja nuorille harrastustukea ja vapaa-ajan elämyksiä

Multimedia

Multimedia