Toivon päivänä 4.6. muistetaan vähävaraisia lapsiperheitä - tänä vuonna arjen elämyksin
Vähävaraisten lapsiperheiden kurjistuva taloustilanne näkyy hyväntekeväisyys- ja avustusjärjestöissä kasvavina asiakasmäärinä. Muistutamme Toivon päivänä 4.6., että auttaminen kannattaa ja avulla on merkitystä saajalleen.
Yhä useampi lapsiperhe tarvitsee konkreettista apua arkeensa ympäri vuoden. Vähävaraisuuden taustasyyt ovat moninaiset. Suurimmat niistä löytyvät työttömyydestä, yksinhuoltajuudesta sekä suuren perheen elättämisen haasteista. Lähestyvän kesäloman aiheuttamat paineet tulevat ilmi toiveina kesätekemisestä vaihdellen tavaralahjoituksista elämystoiveisiin ja pohjautuen lasten omiin toiveisiin.
- Se mitä aikuinen kokee, on eri asia kuin lapsen kokemus. Meidän aikuisten on helppo todeta, että kivaan kesälomaan ei ihmeitä tarvita. Ei välttämättä tarvitakaan, mutta polkupyörän lahjoittaminen nuorelle kavereille kulkemista varten tai lipun lahjoittaminen kauan toivottuun kesäretkikohteeseen ei ole toiselta pois. Se on yksi iloinen lapsi lisää, muistuttaa Hopen toiminnanjohtaja Eveliina Hostila
Toivon päivää vietetään Hopen toimesta nyt kolmatta kertaa. Tänä vuonna teemaksi on valittu ”Kesä kaikilla” – elämys- ja virkistystoiminnan mahdollistaminen vähävaraisille lapsiperheille. Tavoitteena on nostaa esille edullista kesätekemistä sekä luoda auttamismahdollisuuksia ja sitä kautta jakaa mukavaa kesätekemistä tarvitseville kuudentoista Hopen paikallistoimijan välityksellä. Otamme vastaan lippulahjoituksia lapsiperhekohteisiin ja -tapahtumiin, rahalahjoituksia lippuhankintoihin sekä tavaralahjoituksia, esimerkiksi uusia pihaleluja, saippuakuplia ja säilyviä herkkuja perheille koottaviin ja jaettaviin Kesäkasseihin.
Haluamme muistuttaa, että pieninkin ele ja apu voi olla saajalleen se hetki, jota muistellaan pitkään ja joka antaa voimaa arkeen. Sisähuvipuistossa lahjoituslipuin käyneen perheen äiti kertoo:
- Mikä merkitys tällä meille oli? Suurempi, kuin osaan sanoa. Se oli elämys, jollaista ei ole ollut koskaan mahdollisuus tarjota. Vaakakupissa on aina jääkaappi. Surullista, mutta niin se vain on. Jos ei ole jääkaappi, niin sitten on pino laskuja. Elämys oli enemmän kuin tarpeen. Irtiotto arjesta ja lasten suuri toive toteutui. Oma syyllisyyden tunteeni siitä, että en ole voinut lapsille sitä iloa suoda, väistyi.
Löydät Ilmaista kesätekemistä-vihkosen täältä: http://www.hopeyhdistys.fi/toivon-paiva-2016/
Lisätiedot ja kuvamateriaali:
toiminnanjohtaja Eveliina Hostila, Hope – Yhdessä & Yhteisesti ry
p. 040 931 0114, eveliina.hostila@hopeyhdistys.fi
Hope toimii vapaaehtoisvoimin yhdessä yhteiseksi hyväksi. Teemme avullasi todeksi unelmaa siitä, että lapsilla olisi Suomessa tasa-arvoisemmat mahdollisuudet hyvään arkeen. Jaamme vähävaraisille ja kriisin kokeneille perheille konkreettisia tavaralahjoituksia, sekä lapsille ja nuorille harrastustukea ja vapaa-ajan elämyksiä.