Alkutalven lumettomuus ei näy Lapissa matkojen peruutuksina

Lapin poikkeuksellinen lumettomuus on herättänyt runsaasti huomiota erityisesti brittimediassa. Matkojen peruutuksia on tullut kuitenkin vain vähän. Lapin matkailumarkkinoinnissa painotusta on viime vuosina siirretty sulan maan aikaan ja sen tarjoamiin mahdollisuuksiin.

Lapin poikkeuksellisen vähäluminen tilanne on saanut brittimedian huomion. 

”Pitkän ajan keskiarvoon nähden lunta on poikkeuksellisen vähän. Suomessa ei ole 60 vuoden mittaushistorian aikana koskaan ollut näin vähän lunta näin myöhään loppuvuodesta. Ensilumi sataa Lapissa tyypillisesti lokakuun alku- tai keskivaiheessa. Tänä vuonna lauhan etelävirtauksen vuoksi lumi on kuitenkin sulanut”, kertoo meteorologi Ville Siiskonen Ilmatieteen laitokselta.

Seuraavan viiden vuorokauden aikana lunta ennustetaan satavan muutamia senttejä Etelä- ja Keski-Lapissa, pohjoisimmissa osissa mahdollisesti enemmänkin.

Otsikoista huolimatta kansainvälisten lentojen varausmäärä ei ole laskenut - päinvastoin. Matkailuyritykset eivät siis ole erityisen huolissaan.

”Chartereiden osalta tilanne elää jatkuvasti, kuten joka vuosi. Lentojen varausmäärä on itseasiassa noussut lokakuusta, ja näyttää siltä, että tänä vuonna rikotaan ennätyksiä. Lapin kentille on varattu joulukuuksi yhteensä 713 kansainvälistä lentoa, mikä on noin 10 % enemmän lentoja kuin vuosi sitten", toteaa verkostoliiketoiminnan johtaja Jani Jolkkonen Finavialta.

Lapin matkailualalla tavoitteena on matkailun ympärivuotisuus. Matkailuyrityksissä on kehitetty uusia matkailutuotteita, ja markkinoinnin painotus on siirretty lumettomaan aikaan ja sen tarjoamiin mahdollisuuksiin. ”Lapin luonto on ainutlaatuinen ja tarjoaa rajattomia elämyksiä jokaisena vuodenaikana. Matkailijat ovat myös yhä kiinnostuneempia luonnon aistimisesta esimerkiksi maastopyöräillen, retkeillen ja luonnon ilmiöitä tutkien. Lumi on vain yksi luonnon elementti”, toteaa House of Laplandin matkailun ohjelmapäällikkö Katariina Imporanta. ”Lumen tulo myös vaihtelee joka vuosi, ja ilmastonmuutos todennäköisesti lisää epävakautta. Yritykset osaavat varautua tilanteeseen erittäin hyvin. Talvella lunta kuitenkin riittää”

Lisätietoja:

Anna Häkkinen, viestintäjohtaja, House of Lapland, +358 40 839 3858

Alueelliset kontaktit:

Sanna Kärkkäinen, Visit Rovaniemi, +358 40 576 3414

Janne-Juhani Haarma, Visit Ylläs, +358 40 041 1577

Tarja Manninen, Visit Inari-Saariselkä, +358 40 726 0995

Linkki ilmatieteen laitoksen sääennusteeseen: https://ilmatieteenlaitos.fi/saa-ja-meri

Linkki lumitilastoihin https://ilmatieteenlaitos.fi/lumitilastot

10 faktaa Lapin matkailusta: https://www.lapland.fi/uploads/2018/04/140f7c67-pdf_10faktaa-lapin-matkailusta-2018.pdf