Kalastuskausi alkoi Pellossa - Suomen virallisessa kalastuspääkaupungissa

Report this content

Lohestus päästiin aloittamaan Pellossa Tornionjoella tänäkin vuonna normaaliin aikaan kesäkuun alussa. Lohen kalastuskausi kestää Tornionjoella 1.6.-31.8.2020. Lohen kalastus on kielletty sunnuntaista kello 19 maanantaihin kello 19 välisenä aikana. 

"Pellon alapuolelta on jo noussut hyvänkokoisia lohia ja Pellon korkeudelle suurimmat lohiparvet saapuvat noin viikon päästä - meheviä kalasaaliita on Pellon korkeudella luvassa lähiviikkoina", arvioi Pellon kunnan elinvoimajohtaja Kai Korhonen.

Kalastus on Pellossa tärkeä vetovoimatekijä. Kalastusteeman ympärille kehitetään erilaisia palveluja, tapahtumia ja tuotteita. Lisäksi kalastus alkaa näkyä Pellon alueella uusissa visuaalisissa materiaaleissa entistä vahvemmin, sillä Pello on nykyisin virallisesti Suomen kalastuspääkaupunki patentti- ja rekisterihallituksen rekisteröinnin mukaisesti. Pellon kunnalla ja Pellon kunnan yrityksillä on nyt mahdollisuus käyttää markkinoinnissaan ja viestinnässään mainintaa Suomen kalastuspääkaupunki sekä Fishing capital of Finland. 

”Tornionjoki Suomen suurimpana lohijokena on mahdollistanut kalastusmatkailunelinkeinon kehittymisen Pelloon, mutta on alueella myös muita arvokkaita ja monipuolisia kalastuskohteita. Esimerkiksi napapiirin helmi, Miekojärvi, tarjoaa upeat puitteet monenlaiselle järvikalastuskelle ja luontoelämykselle”, kuvailee Korhonen. 

Tornionjoen yhteislupien hinnat ovat tänä vuonna 20 e / vuorokausi, 80 e / viikko ja 160 e / kausi. Lisäksi on ostettava valtion kalastonhoitomaksu. Saaliskiintiö on yksi lohi vuorokaudessa. Lupien myyntipisteet sekä muut kalastuspalvelujen tarjoajat löytyvät osoitteesta www.travelpello.fi

 Lisätietoja: Kai Korhonen, Pellon kunnan elinvoimajohtaja, puh: +358 40 6744 318, kai.korhonen@pello.fi

House of Lapland Oy on voittoa tavoittelematon Lapin Yrittäjien, kuntien ja korkeakoulujen omistama Lapin yhteinen markkinointi- ja viestintätalo. Huolehdimme siitä, että Lappi näkyy, kuuluu ja kiinnostaa matkakohteena, asuinpaikkana, kuvauslokaationa sekä arktisena bisnesympäristönä. Ennen muuta jaamme tarinoita elämästä tavanomaisen yläpuolella.

Multimedia

Multimedia