Koronavuosi käänsi tilastot: Lapissa historiallinen, lähes 200 henkilön muuttovoitto

Report this content

Lappiin muutto on ollut viime vuodet kasvussa. Koronavuosi käänsi muuttoliikkeen suuntaa myös Lapissa.

Vuonna 2020 Lapin muutettiin aiempaa hanakammin. Tilastokeskuksen tuoreiden tilastojen mukaan Lappi sai muuttovoittoa 186 henkilöä. Suurin muutos on työikäisen väestön tulomuutossa. Nuorten ja vieraskielisten muuttovirta Lapista muualle Suomeen on kuitenkin edelleen vahva. Vuonna 2020 Lappiin kirjattiin 5687 muuttoa muualta Suomesta ja 768 muuttoa ulkomailta. Muualta Suomesta Lappiin muutettiin eniten Pohjois-Pohjanmaalta (1822) ja Uudeltamaalta (1387). Ulkomailta Lappiin eniten muutettiin Ruotsista (145) ja Venäjältä (54).

Muuttovoittoa vuonna 2020 Lapin kunnista saivat Utsjoki (13 hlö), Ylitornio (16 hlö), Kolari (95 hlö), Muonio (2 hlö), Sodankylä (32 hlö) Pelkosenniemi (3 hlö), Salla (62), Savukoski (18 hlö) ja Rovaniemi (215 hlö).

Lappiin muuttojen määrä on ollut viime vuodet kasvussa. Esimerkiksi vielä 2010 Lappiin muutti 4 786 henkilöä, mutta vuosina 2015–2018 ylitettiin joka vuosi viiden tuhannen muuton raja. Käänteen merkittävyydestä kertoo sekin, että vielä 2000-luvun taitteessa Lappi oli vuosittain yli 2 500 muuttoa pakkasen puolella.

– Tämä on todella hieno uutinen. Lapin väliluku on pienentynyt pitkään ja osaaja- ja asukasmarkkinoinnilla on haettu parannusta tähän tilanteeseen. Lapin osaaja- ja asukasmarkkinoinnin kohderyhmien eli 24–54 ikäryhmien osalta olemme Lapissa olleet muuttotilastoissa hyvässä tilanteessa jo vuodesta 2018 saakka. Osasimme odottaa vuodelle 2020 hyviä tilastoja myös markkinoinnin tunnuslukujen valossa. Vuonna 2020 muuttovoitto tässä ikäryhmissä oli 177 henkilöä. Yhä useampi suomalainen unelmoi muutosta Lappiin ja koronavuosi on mahdollistanut tämän unelman toteuttamisen monelle, toteaa Lapin osaaja- ja asukasmarkkinointia toteuttavan viestintä- ja markkinointitalon House of Laplandin toimitusjohtaja Sanna Tarssanen.

Koronavuosi on ollut poikkeuksellinen muuttoliikkeen suhteen laajemminkin. Suomessa on koettu harvinainen muuttoliike Helsingistä muualle Suomeen. Myös Lapissa tilanne on tavallisuudesta poikkeava. Totutusti Lapin muuttotilastoissa ovat olleet vahvoilla kansainvälisesti merkittävimmät matkailukunnat ja yliopistokaupunki Rovaniemi. Nyt muuttovoittoa saivat useat Lapin pienet kunnat.

– Koronavuosi on vaikuttanut muuttoliikkeen dynamiikkaan dramaattisesti. Työhön ja opiskeluun liittyvät muuton syyt ovat korvautuneet turvallisuuteen ja vapaa-aikaan liittyvillä tekijöillä. Tässä vahvat vapaa-aikaan ja elämänlaatuun liittyvän brändin omaavat alueet, kuten Lappi, ovat olleet vahvoilla. Lapin tilastoissa näkyy paitsi Lapin vetovoiman kasvu poikkeustilanteessa, mutta myös matkailutyöntekijöiden heikentynyt työtilanne sekä opiskelijoiden jääminen etäopetukseen. Monia nyt muuttovoittoa saaneita kuntia yhdistää esimerkiksi vahva kotimaan matkailu tai panostus kuntamarkkinointiin, kertoo Sanna Tarssanen.

Lappi ei pohjoisesta sijainnistaan huolimatta ole erillään muusta maailmasta. Kilpailu asukkaista ja osaavasta työvoimasta ennakoidaan kiihtyvän tulevaisuudessa.

– Pandemia on saanut ihmiset miettimään, mitä hyvä elämä onkaan. Turvallisuutta, rauhaa ja puhdasta luontoa yhdistettynä hyviin palveluihin ja kansainväliseen saavutettavuuteen – Lapista nämä kaikki löytyvät! Pandemian pidempiaikaiset vaikutukset muuttoliikkeeseen ovat toki toistaiseksi arvoitus. On rohkaisevaa nähdä, että maakunnan vetovoima kantaa myös poikkeustilanteessa. Tästä on hyvä jatkaa, kommentoi Lapin maakuntajohtaja Mika Riipi Lapin liitosta.

 

Lisätietoja

Sanna Tarssanen
toimitusjohtaja, House of Lapland
sanna.tarssanen@houseoflapland.fi

+358 40 861 1149

House of Lapland Oy on voittoa tavoittelematon Lapin Yrittäjien, kuntien ja korkeakoulujen omistama Lapin yhteinen markkinointi- ja viestintätalo. Huolehdimme siitä, että Lappi näkyy, kuuluu ja kiinnostaa matkakohteena, asuinpaikkana, kuvauslokaationa sekä arktisena bisnesympäristönä.

Talent Attraction – Lapin osaaja- ja asukasmarkkinointi -hanketta tuetaan EAKR-rahoituksella.