Lapin kestävän kalastuksen mahdollisuuksia esitellään kansainväliselle yleisölle vaikuttajamarkkinoinnin avulla

Report this content

Viime viikolla, 21.–27.7.2019, kaksi kalastuksesta ja luontomatkailusta kiinnostunutta kansainvälistä ja yksi suomalainen somevaikuttaja teki roadtripin Rovaniemeltä Pellon, Ylläksen ja Pallaksen kautta Enontekiölle.

Vapaa julkaistavaksi

Project Vaeylae -nimisen vaikuttajamarkkinointiprojektin tarkoituksena oli viedä lajin harrastajia kokemaan kestävää kalastusta Lapin puhtaassa luonnossa ja yöttömän yön auringosta nauttien Väylänvartta eli Tornionjokea pitkin. Lappi-kokemuksistaan kertovat somekanavissaan saksalainen Felix Schielmen perheineen, skotlantilainen Finlay Owen sekä suomalainen Daniel Taipale.

Suomen Lapin monipuolisia, kestävän kalastuksen mahdollisuuksia tunnetaan kansainvälisesti vielä vähän. Erityisesti kesämatkailua ajatellen piilee siinä vielä paljon hyödyntämätöntä potentiaalia. EU-rahoitteinen, Kolarin kunnan koordinoima Fishing Lapland -hanke haluaa tuoda esiin Lapin kalastusmahdollisuuksia kestävän kalastuksen kantilta, ja yhdistettynä osaksi luontomatkailua. Kestävällä kalastuksella tarkoitetaan valikoivaa kalastusta, jossa jokaisen kalastajan vastuulla on valikoida saaliiksi otettavat kalat siten, että turvataan kyseisen kalalajin kannan säilyvyys ja geneettinen vahvuus. Samalla turvataan kalastusharrastuksen nautinnollisuus myös tuleville sukupolville.

Hankkeen kohdeyleisönä ovat lajin harrastajat globaalisti. Lapin etuja kalastusmatkailukohteena ovat puhdas luonto, monipuolisuus kalalajien ja kohteiden osalta sekä laadukkaat palvelut. Kiinnostusta halutaan herättää myös luontomatkailijoiden, lajin potentiaalisten harrastajien joukossa. Luontomatkailijat haluavat matkustaa luontoa kunnioittaen ja sen antimista nauttien, ja kalastusta he harrastavat satunnaisesti osana luontoretkeilyään. Tuomalla enemmän esiin Lapin hienoja kalastuspaikkoja, hetkiä ja palveluita, on mahdollista sytyttää intohimoa, ja madaltaa kynnystä lajin pariin ryhtymiseen.

”Kalastus on hyvin konkreettinen asia, mitä matkailijat pääsevät Lapissa kesäisin kokemaan ja tekemään täysin uniikeissa puitteissa. Lapin luonto on omassa karuudessaan todella kaunis ja kuvauksellinen kohde kalastaa. Meiltä löytyy laaja valikoima kalalajeja, joista mielenkiintoisimpia ovat lohi, harjus ja hauki. Lapista löytyy lisäksi todella kattava verkosto kalastusmatkailuun liittyviä palveluita, mikä antaa matkailijoille mahdollisuuden keskittyä itse kalastukseen”, kertoo Fishing Lapland -hankkeen projektipäällikkö Elias Teriö.

”Lajin harrastajat ovat usein hyvin fanaattisia ja aikaansa seuraavia henkilöitä. Alan vaikuttajien kautta meidän on mahdollisuus näyttää, millaista kalastus Lapin yöttömässä yössä on, ja millaisen vaikutuksen se heihin tekee. Harrastajien kautta viesti on uskottava, ja leviää juuri oikealle yleisölle”, jatkaa Teriö.

Project Vaeylae -kampanja tavoittelee miljoonaa silmäparia. Vaikuttajat löydettiin kansainvälisen somekampanjan avulla, jossa etsittiin persoonallisia ja intohimoisia lajin harrastajia. Saksalainen Felix Schielmen kiertää pakettiautollaan ympäri maailmaa perheensä kanssa kalastamassa, ja jakaa tarinoita YouTube-tilillään, kun taas Finlay Owen on skotlantilainen kalastaja ja Instagramin mikrovaikuttaja. Luontomatkailun näkökulmaa kalastukseen tuo Daniel Taipale, joka on yksi Suomen tunnetuimmista luontomatkailuun ja valokuvaukseen keskittyvistä instagrammaajista. Yhteensä vaikuttajilla on yli 200 000 seuraajaa ympäri maailmaa.

Kuusi päivää kestänyt kalastusreissu Lapissa teki vaikutuksen vaikuttajiin. Sen aikana vieraat kokivat lohen soutua Väylällä, harjuksen perhokalastusta Äkäsjoella sekä kalastusta erämaassa lentopalvelua käyttäen. Erityisen ihastuneita he olivat kalastuksen monipuolisuuteen, ja tietysti luontoon.

”Lappi on kalastajan paratiisi.”, toteaa Finlay Owen.

Vaikuttajat julkaisevat kuvia reissustaan jo nyt sekä lähiaikoina Instagram- ja YouTube-tileillään. Reissusta tuotettiin myös kuva- ja videomateriaalia Lapin kalastusmahdollisuuksien jatkomarkkinointiin. Fishinglapland.com -sivustolle tulee myöhemmin myös reissupäiväkirja, kuvia sekä minidokumentti. Kampanjan suunnittelusta ja toteutuksesta vastaa Flatlight Creative House. Kampanjassa on mukana myös Metsähallitus.

Lisätietoja:

Elias Teriö, projektipäällikkö, Fishing Lapland –hanke, p. 040 489 5392

Vaikuttajien postaamaa materiaalia voi seurata:

Felix Schielmen: https://www.instagram.com/catchtastic/ & https://www.youtube.com/channel/UC8x1YQ4D4NsO2yERA4SbVrA

Finlay Owen: https://www.instagram.com/scottish_mountain_man/

Daniel Taipale: https://www.instagram.com/dansmoe/

www.fishinglapland.com/projectvaeylae

Pressikuvat: https://we.tl/t-r6NuYOB5ke

House of Lapland Oy on voittoa tavoittelematon Lapin Yrittäjien, kuntien ja korkeakoulujen omistama Lapin yhteinen markkinointi- ja viestintätalo. Huolehdimme siitä, että Lappi näkyy, kuuluu ja kiinnostaa matkakohteena, asuinpaikkana, kuvauslokaationa sekä arktisena bisnesympäristönä. Ennen muuta jaamme tarinoita elämästä tavanomaisen yläpuolella.

Tilaa

Multimedia

Multimedia