Maailman suurin rockyhtye AC/DC juhlistaa uutta levyään Suomen Lapissa!

Report this content

Kauan odotettua ja vihdoin tänään julkaistua AC/DC -yhtyeen Power Up -albumia on juhlistettu ympäri maailmaa monin eri tavoin. Yksi näkyvimpiä tempauksia on ollut rakennusten seiniin heijastetut valtavat AC/DC -valotaideteokset, joita on nähty isojen kaupunkien keskustoissa ympäri maailmaa. Komein ja omintakeisin julkaisutempaus tehtiin kuitenkin Suomen Lapissa, jossa valtava puusta tehty AC/DC -logo paloi upeissa Levitunturin maisemissa.

Katso video täältä: https://www.youtube.com/watch?v=LCLZyV1lKp4

Kuuntele uusi Power Up -albumi tästä: https://lnk.to/ACDC-POWERUP

AC/DC on ollut jo vuosikymmenten ajan yksi suomalaisten rakkaimpia rockyhtyeitä ja yhtye on vieraillut uransa aikana maassamme lukuisia kertoja. Edellinen AC/DC:n Suomen konsertti koettiin Hämeenlinnan Kantolan tapahtumapuistossa heinäkuussa 2015.

Kun tieto maailmalla tehdyistä valotaideteoksista kantautui Suomeen, oli itsestään selvää, että yhtyettä haluttiin kunnioittaa myös täällä – mutta suomalaisella twistillä.

”Legendaarisen AC/DC:n uusi albumi on sen verran iso positiivinen yllätys tähän harmaaseen vuoteen 2020, että halusimme ehdottomasti toteuttaa tempauksen, joka näkyisi artisteille asti. Meiltä Suomesta puuttuu yleisesti tunnistettavat monumentit, kuten Riemukaari tai Big Ben, mutta talvista Lappia paremmaksi on vaikea muiden maiden pistää. Ja vaikka tällä hetkellä matkustaminen Lappiin ulkomailta on vaikeaa, halusimme tällä tempauksella maailmanlaajuisesti muistuttaa Suomen luonnon ja Lapin arktisesta, uniikista kauneudesta. Saimme pähkähullulle ideallemme innostunutta tukea yhteistyökumppaniltamme Visit Leviltä ja yhdessä saimme toteutettua mieleenpainuvan kokonaisuuden”, kertoo Sony Music Finlandin Director of Partner Services Kaisu Pulli.

”Me suomalaiset olemme rock-kansaa ja tässä tempauksessa yhdistyy hyvin kauniilla tavalla arktinen Lappi ja maailman suurin rockyhtye. Tempaus rakkaassa Levitunturissamme on upea tapa juhlistaa uutta ja mahtavaa albumia, josta haluamme onnitella koko alueena legendaarista yhtyettä. Toivottavasti saamme heidät jonain päivä tänne Leville esiintymään”, sanoo Visit Levin markkinointijohtaja Maija Palosaari.

 

AC/DC:n tänään julkaistu Power Up -albumi sisältää kaksitoista uutta kappaletta. Kyseessä on yhtyeen 20. studioalbumi ja ensimmäinen julkaisu sitten vuonna 2014 ilmestyneen Rock or Bust -levyn. Power Up -albumilla AC/DC palaa yhteen tuottaja Brendan O’Brienin kanssa, joka tuotti myös yhtyeen edelliset albumit Black Ice (2008) ja Rock Or Bust (2014).

Yhtyeen kokoonpano uudella levyllä on Angus Young (soolokitara), Brian Johnson (laulu), Cliff Williams (basso), Phil Rudd (rummut) ja Stevie Young (rytmikitara).

Power Up -albumi julkaistaan kaikissa striimauspalveluissa sekä luonnollisesti useassa eri formaatissa fyysisenä. Albumista on saatavilla tavallinen sekä deluxe CD, sekä rajoitetun painoksen POWER UP cd box, jonka kyljessä olevaan AC/DC-logoon syttyy valot nappia painamalla, ja joka soittaa lyhyen pätkän Shot In The Dark -singleä sisäänrakennetuista kaiuttimestaan. Levyn vinyyliversio on pakattu gatefold-kansiin ja prässätty 180g vinyylille.

 

AC/DC POWER UP

1.     Realize
2.     Rejection
3.     Shot In The Dark
4.     Through The Mists Of Time
5.     Kick You When You’re Down
6.     Witch’s Spell
7.     Demon Fire
8.     Wild Reputation
9.     No Man’s Land
10.  Systems Down
11.  Money Shot
12.  Code Red

www.acdc.com

www.sonymusic.fi

www.facebook.com/acdc

 

Lisätietoja

Sami Rikala/Sony Music Finland
sami.rikala@sonymusic.com
Puh. 0400 766 879

Multimedia

Multimedia