Sallassa koko Suomen matkailun suurin kasvu vuonna 2017

Report this content

Rekisteröityjen yöpymisten määrissä mitattuna Sallan matkailu kasvoi 21,3 prosenttia vuonna 2017. Kasvuprosentti on koko Suomen suurin yksittäisten paikkakuntien kasvuprosenteista. Sallassa kirjattiin viime vuonna yhteensä 124 000 rekisteröityä yöpymistä. Koko Suomessa matkailu kasvoi viime vuonna 5,3 prosenttia.

Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy vahvistaa, että Salla on kasvuprosenttien ykkönen. TAK Oy:n aineistossa on yli 100 paikkakunnan ja alueen tiedot.

Kansainväliset yöpymiset kasvoivat Sallassa viime vuonna 19,3 prosentilla. Kansainvälisistä ryhmistä suurin oli ylivoimaisesti hollantilaiset, joiden määrä kasvoi 36 prosenttia. Hollantilaisten osuus Sallan matkailijoista on noin 10 prosenttia. Seuraavaksi suurimmat ryhmät ovat espanjalaiset, britit ja venäläiset.

Vuonna 2017 kotimaisia yöpyjiä oli Sallassa 22 prosenttia edellisvuotta enemmän. Luku on poikkeuksellinen, sillä koko Lapin tasolla kotimaisten matkailijoiden määrä laski viime vuonna. Kaiken kaikkiaan kotimaisten matkailijoiden osuus oli 75,6 prosenttia kaikista Sallan matkailijoista.

Aikaisempien vuosien majoittumismäärät ylittyivät viime vuonna jo lokakuussa. Kasvuluvut viimeisteli joulukuun hurja 16 prosentin kasvu.

– Matkailumme kasvu perustuu yrittäjiemme pitkään ja määrätietoiseen kehittämis- ja myyntityöhön sekä vahvaan verkostomaiseen yhteistyöhömme. Tästä on hyvä jatkaa, toteaa kunnanjohtaja Erkki Parkkinen.

– Vuosi oli kaiken kaikkiaan mahtava meidän matkailulle. Luvuista huomaa, että meidän tarjoamat luonto, hiljaisuus ja rauha käyvät kaupaksi sekä Suomessa että ulkomailla, Matkalle Sallaan ry:n hallituksen puheenjohtaja Tuija Kääriäinen sanoo.

Sallan matkailussa pullonkaulaksi ja kasvulukujen hidastajaksi on muodostunut majoituskapasiteetin puute. Ongelman ratkaisemiseksi kunta on kaavoittanut ja suunnitellut hotellin, jolle etsitään nyt investoijaa.

– Kasvuluvut olisivat vielä suurempia, jos meillä olisi enemmän majoituskapasiteettia. Tällä hetkellä yrityksillä jää kauppaa tekemättä majoitusongelman takia, Kääriäinen kertoo.

Majoitusongelman ratkaisemisen lisäksi Sallan matkailussa panostetaan nyt kesän markkinointiin. Sallan monipuolinen luonto tarjoaa upeita elämyksiä myös kesällä ja syksyllä.

– Meidän kesän valttikortteja ovat ehdottomasti monipuolinen luonto ja sen tarjoama rauha. Upea Lapin luonto alkaa meillä käytännössä mökin ovelta. Lisäksi Etelä-Sallasta löytyy Oulangan kansallispuisto ja pohjoisesta Tuntsan erämaa-alue, jotka tarjoavat yhden kunnan alueella hyvin erilaisia kokemuksia luonnonystäville, Matkalle Sallaan ry:n toiminnanjohtaja Kati Vesalainen sanoo.

Hurjat kasvuluvut näkyvät tilastoissa, mutta eivät Sallan hiihtoladuilla tai patikkapoluilla.

– Kasvu on ollut kovaa, mutta ruuhkia tai tungosta ei silti ole. Vaikka meillä on ollut kaikki majoituspaikat täynnä, niin matkailijat ovat ihastelleet kuinka rauhallista ja hiljaista Sallassa silti on, Vesalainen kertoo.

Lisätietoja:

Kati Vesalainen
Toiminnanjohtaja, Matkalle Sallaan ry
0400 159 022
kati.vesalainen@salla.fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia