Hyundai esittelee Detroitissa uutta muotoilua ja plug-in hybridin

Report this content
  • Konseptiauto HCD-14 Genesis antaa viitteitä tulevien Hyundai edustusluokan autojen muotoilusta
  • Plug-in Electric konseptiauto on jälleen uusi esimerkki Hyundain työstä ympäristöä säästävän teknologian parissa  

Hyundai Motor on esitellyt kaksi uutta konseptiautoaan Detroitin autonäyttelyssä. Toinen kertoo millä eväin merkki aikoo vahvistaa asemaansa edustusautoluokassa ja toinen yhtiön vahvasta panostuksesta ympäristöteknologiaan.

Hyundain ylelliset Genesis- ja Equus -mallit ovat saaneet hyvän jalansijan maailmalla, eritoten Yhdysvalloissa, Kiinassa ja Lähi-Idässä.  Mallien myynti kasvoi viime vuonna 24 prosentilla kansainvälisillä, Korean ulkopuolisilla markkinoilla. Lähi-Idän johtava autolehti Sport Auto valitsi Hyundai Equus -mallin Vuoden Autoksi 2012. Genesis valittiin jo vuonna 2009 Pohjois-Amerikan Vuoden Autoksi, ja vuonna 2010 esitelty Equus otti luksusautojen ykköspaikan vuosittaisessa Strategic Vision Total Value Awards-vertailussa jättäen taakseen muun muassa BMW:n ja Mercedeksen.

Genesis ja Equus pitävät hallussaan yhdeksän prosentin markkinaosuuden omassa luokassaan Hyundain kokonaismarkkinaosuuden ollessa viisi prosenttia, kertoo John Krafcik, Hyundai Motor American toimitusjohtaja. “Tämä menestys luo tilaa uuden sukupolven takavetoisille premium autoille ja HCD-14 Genesis osoittaa tulevan muotoilun, ajodynamiikan ja teknologian suunnan.

HCD-14 Genesis Veistoksellista muotoilua ja aktiivista turvallisuusteknologiaa

Veistoksellisesti muotoillussa konseptiautossa on takaosastaan saranoidut takaovet. Etuosan muotoilussa huomio kiinnittyy kookkaaseen kolmiulotteiseen etusäleikköön. Konepellin takareunan muodot yhdistyvät saumattomasti ulkopeilien muotoihin. Sivuprofiilia hallitsevat klassiset urheilullisen sedanin mittasuhteet yhdistettynä lyhyisiin etu- ja takaylityksiin sekä tyylikkäästi kaartuvaan kattolinjaan ja näyttäviin kevytmetallivanteisiin.

Veistoksellinen muotoilu on nähtävissä myös sisätilojen muotoilussa. Matkustamoa halkovan keskikonsolin aaltomaiset muodot jatkuvat oviverhoilujen ja istuimien muodoissa. Kuljettajakeskeinen, epäsymmetrinen kojelaudan muotoilu erottaa turvalliseen ajamiseen keskeisesti liittyvät toiminnot muiden matkustajien matkustusmukavuuteen liittyvistä toiminnoista.

HCD-14 konseptiauto sisältää tekniikkaa joka auttaa kuljettajaa pitämään katseensa paremmin tiessä. Täysin uudelleen suunnitellusta, intuitiivisesta hallintalaitteistosta on karsittu ajamista mahdollisesti häiritsevät katkaisijat ja säätimet minimiin. Kuljettaja voi valita tietyn toiminnon silmiensä liikkeillä jonka jälkeen hän voi 3D-liikeohjausteknologiaa käyttämällä hallita mm. navigointia, ilmastointia, audiojärjestelmää tai jopa älypuhelintaan. Tuulilasiin heijastuvan näytön avulla kuljettajalle välitetään keskeisiä tietoja ja hän voi seurata liikennettä turvallisesti sen sijaan että käyttäisi manuaalisia hallintajärjestelmiä.

Takavetoisen HCD-14 -konseptiauton voimanlähteenä on bensiinin suorasuihkutuksella ja portaattomasti muuttuvalla venttiilien ajoituksella varustettu 5.0-litrainen V8-moottori yhdistettynä 8-portaiseeen automaattivaihteistoon.

Plug-in sähköhybridi (PHEV)

Hyundai esittelee Detroitissa ensimmäisen plug-in sähköhybridinsä PHEV (Plug-in Hybrid Electric Vehicles). Auto on rakennettu keskikokoluodan sedanin alustalle jonka järjestelmän perustalle Hyundai tähtää laajaan valmistukseen. Pelkästään sähkövoimalla tällä seuraavan sukupolven hybridillä voidaan ajaa 32 kilometriä yhdellä latauksella, jonka jälkeen voimanlähteenä toimii 2.0 GDI bensiinimoottori. Sähköakun saa ladattua täyteen jälleen noin kolmessa tunnissa.

Hyundain investoi laajasti eri vaihtoehtoihin perinteiselle polttomottorille: nyt esitelty sähköhybridi sekä aiemmin esiteltyt hybridi (HEV), sähköauto (EV) sekä polttokennoauto (FCEV).

Lisätietoa ja kuvia Hyundai Motor American sivuilta www.hyundainews.com

Hyundai Motor Finland Oy, Laivalahdenkatu 8, 00880 Helsinki. Kotisivut www.hyundai.fi.
Lehdistön yhteyshenkilö tiedotuspäällikkö Jonna Nevalainen, puhelin 050-568 7706, sähköposti jonna.nevalainen(at)hyundai.fi.


Hyundai Motor Company

Hyundai Motor Company on perustettu vuonna 1967. Maailmanlaajuinen Hyundai-ajoneuvojen myynti kasvoi 8,6 % viime vuoteen verrattuna, yhteensä 4,4 miljoonaan kappaleeseen.

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia