Pidempi toimintamatka ja uusia edistyneitä ominaisuuksia - uusi Hyundai KONA Electric esillä Jyväskylän rallikadulla

Report this content

Maaliskuussa 2022 Hyundai julkaisi sähköistymisstrategiansa, jonka mukaan markkinoille tuodaan 11 uutta täyssähköistä mallia vuoteen 2030 mennessä. Ensimmäisenä esitellään toisen sukupolven täysin uusi Hyundai Kona Electric, jossa yhteistä edeltäjämalliin on vain nimi.

”Kona Electric on meille merkittävä malli Hyundain tavoitteessa vahvistaa asemaansa sähköisen liikkumisen edelläkävijänä. Uusi malli perustuu ensimmäisen sukupolven Kona Electricin menestykseen. Me Hyundailla uskomme, että liikkumisen sähköistyminen on käännekohta teollisuudelle ja koko yhteiskunnalle. Toteuttamalla kestävää kehitystä tukevia liikkumisratkaisuja, kuten sähköautoja, toivomme voivamme nopeuttaa siirtymistä puhtaaseen liikkumiseen ja edistää ihmiskunnan kehitystä”

Jaehoon Chang, presidentti ja toimitusjohtaja, Hyundai Motor Company

Toisen sukupolven täysin uusi Hyundai Kona Electric säilyttää mallin rohkean muotoilun. Ulkomitat ovat kasvaneet, ja uutuus tarjoaa täysin uutta teknologiaa ja mukavuusominaisuuksia. Uusiin ominaisuuksiin kuuluvat muun muassa kaksi 12,3-tuumaista panoraamanäyttöä, digitaalinen Digital Key 2 -avain, kattava OTA-päivitettävyys (Over-the-Air) ja uuden sukupolven digitaaliset Connected Car Navigation Cockpit -palvelut (ccNC).

Uusi suurempi Kona venyttää segmenttiään

Täysin uuden Hyundai Konan koko malliston kaikkien voimalinjavaihtoehtojen lähtökohtana oli sähköauto, jonka seurauksena syntyi futuristinen, tilava ja jykevä ulkomuoto. Uutuus on rakennettu uuden K3-alustarakenteen päälle, mikä mahdollistaa paremmat tilaratkaisut ja ajotuntuman sekä lisää mukavuutta.

B-segmentin Kona kasvattaa kokoaan siinä määrin, että se hätyyttelee jo kokoluokkaa suurempien katumaastureiden sisätiloja. Edellisen sukupolven Konaan verrattuna uudella mallilla on suuremmat mitat: pituus on nyt 175 mm pidempi (4 355 mm) ja akseliväli on 2 660 mm, mikä on 60 mm edeltäjämallia pidempi. Auton leveys on 1 825 mm eli 25 mm leveämpi ja korkeus on 20 mm korkeampi eli 1 575 mm.

Tavaratilaa on tarjolla kiitettävät 466 litraa, takaistuimet alas taitettuina 1 300 l. Uuden sähkötoimisen takaluukun avauskorkeus on säädettävissä. Myös edessä konepellin alla on koteloitu 27 litran säilytystila. Kattokuorma kasvaa 20 kg 100 kg:aan ja suuremmalla akustopaketilla voi jatkossa vetää 300 kg jarrutonta ja 750 kg jarrullista perävaunua.

Mitat

Pituus: 4 355 mm (N Line 4 385 mm)
Leveys: 1 825 mm
Korkeus: 1 575 mm (17/19 tuuman renkaat)
Akseliväli: 2 660 mm
Pääntila: edessä 1 015 mm, takana 972 mm
Jalkatila: Edessä 1 059 mm, takana 925 mm
Hartiatila: Edessä 1 435 mm, takana 1 402 mm

Ilmanvastuskerroin on vain 0,27, joten auton aerodynaaminen suorituskyky on huippuluokkaa SUV-tyylistä tinkimättä. Aerodynaamisen keulan ja takaluukun välissä sähkö-Konalle tunnistettavaa ilmettä tuovat IONIQ-mallistosta tutut parametriset pinnat sekä muotoillut korinväriset pyöränkaaret ja niihin integroidut etu- ja takavalot. Kylkien kiilamaiset mittasuhteet ja kromilista jatkuvat auton vyötärölinjalta aina takaspoileriin, jossa on integroitu korkealle asennettu jarruvalo (HMSL). Täyssähköisen Konan takaosassa on pikselöity valonauha, joka erottaa mallin muista Kona-malleista.

Yhdellä latauksella aiempaakin pidemmälle

Taloudellisuudestaan tunnettu sähkö-Kona tarjoaa jatkossa aiempaakin pidemmän toimintamatkan. Akustokoot kasvavat siten, että normaali akustokoko on 48,4 kWh ja suurempi ”long range” -akustokoko on 65,4 kWh. 65,4 kWh:n akkupaketti tarjoaa WLTP-arvion mukaan 514 kilometrin* toimintamatkan (AER) ja 48,4 kWh:n akkupaketti 377 kilometrin* toimintamatkan (AER).

Uusi Kona Electric on Plug & Charge -yhteensopiva, eli auton tunnistus ja lataus tapahtuu heti latauskaapelin kytkemisen yhteydessä ilman erillistä tunnistautumista latauslaitteella. Plug & Charge -toiminto on tällä hetkellä Suomessa käytettävissä IONITY-suurteholatausasemilla osana Charge myHyundai -latauspalvelua.

Käytettävyyttä arkiajoon ja matkoille

Täysin uusi Hyundai Kona Electric tarjoaa asiakaskokemusta nostavia ominaisuuksia. Uutuus on varustettu navigointiin perustuvalla akuston esilämmityksellä, joka varmistaa nopeamman latauksen talviolosuhteissa. Keulassa sijaitseva latausluukku saa myös lämmitystoiminnon, joka estää luukun jäätymistä jopa -30 asteen pakkasessa. Uusi latausluukun valaisin varmistaa näkyvyyden pimeällä.

Tuulilasinäyttö HUD näyttää kuljettajalle tärkeimmät tiedot 12-tuumaisena heijastuksena tuulilasissa. E-ASD luo virtuaalisen äänen: ohjaamoon lisätyssä optimaalisessa äänessä otetaan huomioon muuttuva ajonopeus, vääntömomentti, moottorin tila ja kiihtyvyys. Kuljettaja voi säätää äänenvoimakkuutta ja mukauttaa matkustamon sisäistä äänimaailmaa tai kytkeä halutessaan äänen pois päältä.

Uutena ominaisuutena sähkö-Kona saa Hyundain IONIQ-mallistosta tutun Vehicle-to-Load-virran ulosoton (V2L), jolla autosta voidaan syöttää 3,6 kilowatin teholla virtaa mihin tahansa laitteeseen tai ladata sähkölaitteita. V2L-pistorasiat ovat käytettävissä niin auton ulko- kuin sisäpuolellakin.

Uusi i-PEDAL mahdollistaa yhden polkimen ajon, jossa kuljettaja voi kiihdyttää, hidastaa ja pysähtyä käyttämällä vain kaasupoljinta. Älykäs regeneratiivinen järjestelmä säätää automaattisesti jarrutuksen määrää edessä olevasta liikennevirrasta saatujen tietojen perusteella sekä hyödyntää navigoitaessa tietoja reitin profiilista optimoiden energian talteenoton.

Digitaaliset palvelut tuovat tulevaisuuden lähelle

Uusi Kona on ensimmäinen Hyundai-malli, jossa käytetään uuden sukupolven Connected Car Navigation Cockpit -järjestelmää (ccNC), joka vie liitettävyyden seuraavalle tasolle. Over-the-Air (OTA) -ohjelmistopäivitysten ansiosta auton omistaja paitsi saa vaivattomasti ja uusimmat ja päivitetyt ominaisuudet autoonsa ilman tarvetta huoltokäynnillä, joka myös säästää kustannuksissa. Uusi järjestelmä mahdollistaa tulevaisuudessa myös Feature On Demand -palvelujen tarjoamisen.

Käyttömukavuuden lisäämiseksi Kona voidaan lukita, avata ja käynnistää Digital Key 2 Touch -järjestelmällä siihen yhteensopivien älypuhelinten tai älykellojen lähikenttäviestinnän (NFC) avulla, mikä takaa korkean turvallisuuden. Samanlaista tekniikkaa hyödynnetään pankki- ja luottokorttien lähimaksuominaisuudessa. Digitaalisen avaimen voi myös jakaa toiselle käyttäjälle, halutessaan väliaikaisesti.

Sisätiloissa on kaksi 12,3 tuuman panoraamanäyttöä, jotka on integroitu audio-videonavigointijärjestelmään (AVN), joka tarjoaa edistyksellistä grafiikkaa ja täydellisen saumattomuuden näyttöjen välillä, jotta kuljettajat voivat nauttia upeasta digitaalisesta kokemuksesta.

Pysäköitäessä Surround View Monitor (SVM) näyttää ajoneuvon eri kulmista, mikä mahdollistaa turvallisen ja helpon pysäköinnin.

Kahdeksan kaiuttimen Bose Premium Sound System subwooferilla on Bosen insinöörien optimoima, jotta se tarjoaisi rikkaan ja mukaansatempaavan kuuntelukokemuksen. Kuljettajalla ja matkustajilla on käytettävissään kaksi USB-C-liitäntää (joista toisessa on datatuki) ja 12 V:n pistorasia edessä sekä kaksi USB-C-liitäntää takana. Kona on myös varustettu Hyundain uusimmalla versiolla liitettävyysteknologiasta − Bluelink® Streaming Service musiikkia ja videoita varten julkaistaan myöhemmin.

Yksi luokkansa turvallisimmista autoista

Uusi sähkö-Kona on varustettu turvallisuusjärjestelmillä, joita ei ole saatavilla useimpiin muihin B-SUV-malleihin. Seuraavan tason Hyundai Smart Sense ADAS -turvallisuusjärjestelmät varmistavat korkeimman mahdollisen turvallisuuden ja mukavuuden tien päällä.

Kuljettajan vireystilanvalvonta (DSM) käyttää ajoneuvon sisäistä kameraa analysoimaan kuljettajan kasvoja ja tarvittaessa varoittamaan kuljettajaa uneliaisuuden tai huolimattomuuden ilmetessä. Älykäs pysäköintiavustin RSPA (Remote Smart Parking Assist) auttaa kuljettajaa pysäköimään etänä auton ulkopuolelta pysäköintipaikalle ja sieltä pois.

Blind-spot View Monitor (BVM) auttaa kuljettajaa kaistanvaihdossa varoittamalla katvealueella olevien ajoneuvojen törmäysvaarasta. Tarvittaessa auto jarruttaa automaattisesti törmäyksen estämiseksi.

Forward Collision-avoidance Assist 2.0 (FCA 2.0) pyrkii välttämään etutörmäyksiä ja tarjoaa väistöohjauksen, risteyksen ylityksen, kaistanvaihdon käynnissä ja kaistanvaihdon sivukaistalla. Highway Driving Assist 2 (HDA 2) auttaa kuljettajaa pitämään turvallisen etäisyyden edellä ajavaan ajoneuvoon ja ohittamaan edessä olevia hitaampia ajoneuvoja.

Täysin uusi Kona on varustettu lisäksi muilla edistyksellisillä kuljettajaa avustavilla järjestelmiä (ADAS), kuten kaistanpitoavustin (Lane Keeping Assist, LKA), katvealueen törmäyksenestoavustin (Blind-Spot Collision Avoidance Assist, BCA), älykäs nopeusrajoitusavustin (Intelligent Speed Limit Assist, ISLA), kuljettajan tarkkaavaisuusvaroitin (Driver Attention Warning, DAW) ja kaukovaloavustin (High Beam Assist, HBA). Lisäksi on erilaisia ajomukavuustoimintoja, kuten älykäs vakionopeudensäädin (Smart Cruise Control, SCC), navigointiin perustuva älykäs vakionopeudensäädin (Navigation-based Smart Cruise Control, NSCC), kaistallapysymisavustin (Lane Following Assist, LFA) ja moottoritieavustin (Highway Driving Assist, HDA).

Suomessa 2023

Ensimmäiset Euroopan markkinoille valmistetut täysin uudet Hyundai Kona Electric -mallit tehdään Hyundain Tšekin tehtaalla (HMMC) syksystä 2023 alkaen. Ensimmäisiä autoja odotetaan saapuvaksi Suomeen Q4/2023 aikana.

Täysin uusi Hyundai Kona Electric on ennakkoesittelyssä Jyväskylässä Paviljongilla rallikadulla keskiviikosta lauantaihin 2.-5.8.2023.

Mallin myynti alkaa syksyn aikana. Suomen myyntimalliston hinnoittelua ei ole vielä vahvistettu.

*Energiankulutusluvut eivät ole lopullisia.

Saara Vainio
PR- ja viestintäpäällikkö
saara.vainio@hyundai.fi

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit