Teemu Suninen jatkaa WRC2 Hyundailla rallin MM-sarjassa

Report this content

Hyundai Motorsport on julkaissut Teemu Sunisen ja Mikko Markkulan jatkosopimuksen FIA WRC2-luokan MM-sarjaan kaudelle 2023. Sunisen ja Markkulan seitsemän osakilpailua käsittävä MM-kausi käynnistyy helmikuussa Ruotsin MM-rallista. Suomalaiskaksikon Hyundai i20 N Rally2-autoa ajattaa ja huoltaa ranskalaistiimi 2C Competition.

Suninen kertoo, että tuoreesta jatkosopimuksesta neuvoteltiin viime syksystä lähtien.

- Mikään ei ole varmaa ennen kuin nimet ovat paperissa. Rallimaailmassa asiat voivat muuttua hyvinkin nopeasti, mutta sopimuksemme on allekirjoitettu ja pääsemme keskittymään Ruotsin MM-ralliin.

Viime kaudella Suninen ajoi Hyundaille i20 N Rally2:n ensimmäisen WRC2-luokan MM-osakilpailuvoiton Espanjasta. Alkavalla kaudella suomalaiskaksikko tavoittelee lisää ykköstiloja sekä kilpailee sarjan mestaruudesta.

"Tavoitteemme on tietysti ajaa WRC2-luokan mestaruudesta."

- Viime kaudesta on hyvä jatkaa eteenpäin. Pystyimme kehittämään autoamme ja saimme ensimmäisen MM-voittomme Espanjasta. Tavoitteemme on tietysti ajaa WRC2-luokan mestaruudesta. Toki edessä on kaikkien aikojen kovatasoisin ja kilpailullisin WRC2-luokan MM-kausi. Haastajia on paljon ja sarjassa on uutta kalustoa. Kovaa saa ajaa ja mielenkiintoinen kausi tulossa, Suninen muistuttaa.

Suninen ottaa varaslähdön kauteen jo Monte Carlon MM-rallissa, jossa suomalaiskuljettaja ajaa Esapekka Lapin etuautoa.
- Ensimmäistä kertaa tässä tehtävässä. On mielenkiintoista nähdä kilpailu etuauton näkökulmasta, ja omakohtainen kokemus Monte Carlon reitistä on aina extraa. Ja onhan tuleva tehtävä luottamuksen osoitus minua kohtaan myös Esapekalta, Suninen muistuttaa.

Saara Vainio
PR- ja viestintäpäällikkö
saara.vainio@hyundai.fi

Hyundai on osa maailmanlaajuista Hyundai Motor Group -yhtiötä, jonka liiketoiminta-aloja ovat autojen lisäksi mm. terästeollisuus, rakentaminen, logistiikka, rahoitus ja IT. Konsernilla on noin 250 000 työntekijää maailmanlaajuisesti. Hyundai Motor Europen Saksan Offenbachissa sijaitseva pääkonttori vastaa Euroopan markkina-alueella yli 40 maan ja yli 3 000 toimipisteen toiminnasta. Vuonna 2021 Hyundain markkinaosuus Euroopassa oli 4,4 % (lähde: ACEA). 72 prosenttia Hyundain Euroopan alueella myymistä autoista on suunniteltu, testattu ja valmistettu Euroopassa. Markkina-alueella toimii kaksi ensisijaisesti eurooppalaisia asiakkaita palvelevaa tehdasta: Tšekissä ja Turkissa. Hyundai pyrkii vahvistamaan asemaansa ekologisen liikkumisen edelläkävijänä ja kehittää jatkuvasti tuotevalikoimaansa ajoneuvoilla, jotka auttavat rakentamaan kestävän kehityksen ratkaisuja. Vuonna 2021 yli 14 % Euroopassa myydyistä Hyundai-autoista oli nollapäästöisiä ajoneuvoja (ZEV), mukaan lukien IONIQ 5 ja täyssähköinen kompakti SUV-malli KONA Electric. Yli 85 prosenttia Hyundain valikoimasta Euroopassa on nyt saatavana sähköistettynä versiona. Hyundai Motor Finland on perustettu vuonna 2001 ja on osa Suomen toiseksi suurinta automaahantuontia Bassadone Automotive Nordic -konsernia. Vuonna 2021 Suomessa rekisteröitiin 3 561 uutta Hyundaita. Hyundain markkinaosuus oli 3,7 %. Lisätietoja Hyundai Motor Finlandista ja sen tuotteista osoitteessa www.hyundai.fi ja Hyundai Motor Europesta www.hyundainews.news. Seuraa Hyundai Motor Finlandia sosiaalisessa mediassa Facebookissa www.facebook.com/hyundaifinland, Instagramissa www.instagram.com/hyundaifinland ja LinkedInissä www.linkedin.com/company/hyundai-motor-finland-oy/ ja Hyundai Motor Europea Twitterissä @HyundaiEurope ja Instagramissa @hyundainews.

Avainsanat: