Automatkalle ulkomaille? Näin vältät vahingot

Report this content

Suomalaiset suuntaavat kesällä automatkoille ulkomaille, mikä näkyy myös vahinkojen määrässä. Heinäkuussa suomalaisautoille sattuu vahinkoja ulkomailla 135 prosenttia enemmän kuin muina kuukausina keskimäärin. Vahingoista suurin osa on teknisiä ongelmia, murtoja ja varkauksia. Röyhkeät varkaat murtautuvat autoihin jopa keskellä päivää.

Heinäkuu on vuoden ruuhkaisin kuukausi ulkomaan autovahinkojen suhteen, vakuutusyhtiö Ifin tilastot osoittavat. Heinäkuussa suomalaisautoille sattuu vahinkoja ulkomailla 135 prosenttia enemmän kuin muina kuukausina keskimäärin. Toiseksi eniten autovahinkoja ulkomailla sattuu elokuussa. Tuolloin vahinkoja syntyy 81 prosenttia enemmän kuin muina kuukausina keskimäärin.

Eniten vahinkoja sattuu suosituimmissa automatkakohteissa. Vahinkolistan kärjessä ovat Ruotsi, Viro, Norja, Venäjä ja Saksa. Vahingoista suurin osa on teknisiä ongelmia, murtoja ja varkauksia.

Suomalaisauto joutuu murron kohteeksi usein loman viime metreillä.

- Tyypillinen tilanne on se, että satamakaupungissa matkatavaroita ja tuliaisia täynnä oleva auto jätetään vartioimatta, jolloin varas huomaa tilaisuutensa tulleen. Autoihin murtaudutaan jopa keskellä päivää. Siksi autosta kannattaa aina ottaa mukaan ainakin passit, rahat, puhelimet ja kamerat, kehityspäällikkö Solja Varke-Lipponen If Vahinkovakuutusyhtiöstä kertoo.

Toinen yleinen kiusa ulkomaan matkoilla on auton tekninen vika.

- Auto on reissussa kovan rasituksen alla, kun täyteen pakatulla autolla ajetaan pitkiä matkoja ja suurilla nopeuksilla, kesäaikaan usein myös korkeassa lämpötilassa. Siksi auto kannattaa huoltaa ennen matkaa ja tarkistaa esimerkiksi rengaspaineet. Raskaampi kuorma vaatii normaalia suuremmat rengaspaineet.

Kytkinviat ovat yleisiä etenkin vuoristossa. Ne voi välttää parhaiten käyttämällä samaa vaihdetta ylä- ja alamäessä. Jarruttaessa kannattaa käyttää mahdollisimman paljon moottorijarrutusta.


Vihreä kortti mukaan Pohjoismaiden ulkopuolelle

Vihreä kortti eli Green Card todistaa ulkomailla, että auton liikennevakuutus on voimassa. Pohjoismaiden ulkopuolelle matkustaessa vihreä kortti on tarpeellinen, vaikka se ei olisikaan pakollinen. Esimerkiksi Espanjassa autoilijan on pystyttävä todistamaan liikennevakuutuksen voimassaolo pyydettäessä. Vihreän kortin saa omasta vakuutusyhtiöstä.

Vapaaehtoinen autovakuutus on voimassa Euroopassa ja sen ulkopuolisissa vihreän kortin maissa. Jos autolle sattuu vahinko Pohjoismaiden ulkopuolella, vähennetään korvauksesta korotettu omavastuuosuus.

-       Jos joudut kolariin ulkomailla, useassa tapauksessa kannattaa käyttää omaa autovakuutusta, vaikka vastapuoli olisikin aiheuttanut vahingot. Suomalainen autovakuutus korvaa ulkomailla syntyneet vahingot usein nopeammin ja helpommin kuin ulkomaalainen liikennevakuutus, Solja Varke-Lipponen kertoo.

Ifin kotivakuutus korvaa matkatavaroille reissussa sattuneet vahingot vakuutuksen laajuuden mukaisesti. Autossa, perävaunussa ja matkailuautossa olevaa irtaimistoa sisältyy vakuutukseen enintään 3 500 euroon asti.


Näissä maissa suomalaisautoille sattuu eniten vahinkoja:

1. Ruotsi
2. Viro
3. Norja
4. Venäjä
5. Saksa
Lähde: If Vahinkovakuutusyhtiön tilastot


Näin vältät vahingot ulkomailla

1. Moottoritiellä: Seuraa erityisesti takaa tulevaa liikennettä, sillä autot ja moottoripyörät saattavat ajaa huomattavasti kovempaa kuin Suomessa. Kun lähdet ohittamaan, huomaa, että pieni piste taustapeilissä kasvaa yllättävän nopeasti ohitse suhahtavaksi autoksi.

2. Ruuhkat: Jos joudut ruuhkaan moottoritiellä, jarruta rauhallisesti ja kytke hätävilkut päälle. Näin varoitat ajoissa takaa tulevaa liikennettä.

3. Vuoristossa: Kun ajat alaspäin, käytä mahdollisimman paljon moottorijarrutusta. Käytä samaa vaihdetta ala- ja ylämäessä (2. tai 3. vaihde). Kun joudut käyttämään jarruja, tee mieluimmin useita lyhyitä peräkkäisiä jarrutuksia, jolloin jarrut saavat välillä jäähtyä. Älä koskaan rullaa vaihde vapaalla tai moottori sammutettuna. Jos näkyvyys kaarteessa on huono, varoita muuta liikennettä äänimerkillä ja pimeällä valomerkillä. Muista, että alaspäin ajavan on yleensä annettava etuoikeus ylöspäin ajavalle.

4. Varkaudet: Kun poistut autosta, lukitse aina ovet. Älä jätä irtainta omaisuutta tai varsinkaan arvoesineitä lukittuunkaan ajoneuvoon. Ota aina mukaasi rahat ja luottokortit, puhelin sekä passi. Ota myös navigaattori mukaasi jos mahdollista.

5. Pysäköinti: Pysäköi auto yön ajaksi mahdollisimman hyvin valaistuun pysäköintipaikkaan. Älä luota sinisilmäisesti edes vartioituihin pysäköintipaikkoihin, esimerkiksi hotellien pysäköintihalleihin. Vältä yöpymistä pysäköintipaikoilla, levähdyspaikoilla ja muilla alueilla, joilla ei ole vartiointia.

6. Auton kunto: Tarkista auton kunto ennen matkaa ja tarkista auton kantavuus rekisteriotteesta. Huomaa, että raskas kuorma vaikuttaa auton ajo-ominaisuuksiin ja vaatii normaalia suuremmat rengaspaineet. Tarkista matkan aikana päivittäin ainakin öljyt ja jäähdytysnesteen määrä.

Lisätiedot ja yhteydet:

Mari Hätinen, tiedottaja, If, p. 050 424 0067, mari.hatinen@if.fi, if.fi

If vakuuttaa kaiken, mikä on elämässä arvokasta: ihmiset, eläimet, kodit, autot ja paljon muuta. Autamme myös yrityksiä turvaamaan toimintansa silloin, kun vahinko sattuu. 6 200 ammattitaitoista työntekijäämme huolehtivat, että 3,6 miljoonaa asiakastamme Pohjoismaissa ja Baltiassa saavat tarvitsemaansa apua ja oikeanlaista turvaa – jos jotain sattuisi tapahtumaan. If kuuluu Sampo-konserniin.

Avainsanat: