If tutki: Kolmasosa pk-yrityksistä pitää tietoturvarikosta todennäköisenä

Report this content

Suomalaisissa pk-yrityksissä pidetään oman yrityksen joutumista tietoturvarikoksen kohteeksi mahdollisena*. If on laajentanut vakuutustoimintaansa myös tietoturvariskeihin. Yrityksille tarkoitettu tietoturvavakuutus korvaa tietoturvarikoksesta aiheutuneita kustannuksia, kuten liiketoiminnan keskeytymisen.

– Monet yritysasiakkaamme kaikissa Pohjoismaissa ovat tiedustelleet vakuutusta tietoturvarikosten varalta. Vastaamme nyt tähän tarpeeseen ja huoleen. Tietoturvarikoksesta aiheutuneet taloudelliset kustannukset voivat vaihdella sadoista euroista miljooniin euroihin uhriksi joutuvan yrityksen koosta riippuen. Haluamme tarjota yrityksille entistä enemmän mielenrauhaa ja mahdollisuuden varautua myös tietoturvarikoksia vastaan, kertoo Ifin Yritysasiakkaat-liiketoiminnasta Suomessa vastaava johtaja Jens Jensen.

If on ensimmäinen pohjoismainen vakuutusyhtiö, joka tarjoaa tietoturvavakuutusta yritysasiakkaille.

– If tuntee pohjoismaissa toimivien yritysten riskit. Tiedämme, millaisia sudenkuoppia pk-yritykset saattavat kohdata liiketoiminnassaan. Tietoturva on yksi niistä, Jensen jatkaa.

If teki selvityksen suomalaisten pk-yritysten tietoturvasta

Ifin teettämän tutkimuksen* mukaan 34 % suomalaisista pk-yrityksistä pitää todennäköisenä, että yritystä vastaan onnistuttaisiin tekemään tietoturvarikos tulevaisuudessa. Tietoturvauhkaa pidetään yhtä isona kaikilla toimialoilla ja erikokoisissa pk-yrityksissä.

Vain 13 % kyselyyn vastanneista yrityksistä luottaa valmiuksiinsa toimia tietoturvarikoksen kohdatessa. Kolmannes yrityksistä uskoo, että tietoturvarikos osattaisiin havaita vasta jälkeenpäin tai ei lainkaan.

14 %:iin tutkituista yrityksistä on yritetty tehdä tietoturvarikos viimeisen kolmen vuoden aikana.

Ifin tietoturvavakuutus lyhyesti

  • Vakuutus kattaa yritykseen kohdistuneen tietoverkkorikoksen kuten hakkeroinnin, viruksen, haitallisen koodin sekä palvelunestohyökkäyksen aiheuttamia kuluja ja vahinkoja.
  • Asiakas saa apua mihin vuorokaudenaikaan tahansa Ifin yhteistyökumppanilta IBM:ltä tietomurron syiden ja vaikutusten selvittämiseksi.
  • If korvaa liiketoiminnan keskeytymisestä aiheutuneita taloudellisia vahinkoja, tiedostojen ja tietojen palautuskustannuksia sekä tietomurron selvittämis-, ilmoittamis- ja valvontakuluja.

Teknologiajätti IBM kumppanina

Ifin kumppani tietoturvavakuutuksessa on IBM, joka auttaa yritystä sen epäillessä järjestelmiensä tietoturvan joutuneen uhatuksi. IBM:n asiantuntijat tutkivat tapauksen ja auttavat tarvittaessa yritystä mahdollisten kadonneiden tietojen ja järjestelmien palauttamisessa.

– Ifin vankka kokemus vakuuttamisesta ja IBM:n globaali it-osaaminen kulkevat tietoturvavakuutuksessa käsi kädessä. Halusimme löytää parhaan mahdollisen kumppanin, ja IBM täytti vaatimuksemme, kertoo Jensen.

– Tietoisuus kyberuhkista lisääntyy koko ajan ja yritysten tarve turvautua näiltä uhkilta on sama yrityskoosta ja toimialasta riippumatta. On hienoa olla luomassa yhdessä Ifin kanssa uusia mahdollisuuksia suojautua tietoturvauhkia vastaan, kertoo IBM Suomen toimitusjohtaja Tuomo Haukkovaara.

Pienennä yrityksen tietoturvariskejä

  • Varmista, että käytössäsi on toimiva ja päivitetty palomuuri sekä virustorjunta
  • Tee järjestelmiin ja ohjelmiin aina tarvittavat päivitykset.
  • Ota varmuuskopiot päivittäin ja säilytä ne turvassa..
  • Varmista, että salasanat ja muut käyttäjätunnukset eivät pääse sellaisiin käsiin, joihin ne eivät kuulu.

* Tutkimuksen toteutti Sales Questor If Vahinkovakuutusyhtiön toimeksiannosta. Tutkimukseen haastateltiin yritysten tietoturvasta vastaavia henkilöitä. Vastaajajoukko oli suuruudeltaan 100 henkilöä, ja yritykset olivat eri toimialoilla toimivia pk-yrityksiä, jotka toimivat yksityisellä sektorilla. Haastattelut toteutettiin puhelimitse helmikuussa 2015. Tutkimustulokset on mahdollista saada Ifiltä nähtäväksi pyydettäessä.

Lue lisää:
if.fi/tietoturva
Ifin Pientä pränttiä -blogistaOn helppo kuvitella, minkä tyyppistä keskustelua käytiin aikoinaan ensimmäisten palovakuutusten osalta. Ei niitä voi estää, ei riskiä voi arvioida, ei vakuutus ole oikea ratkaisu tähän’ olivat kaikki varmaan usein käytettyjä argumentteja. Kuitenkin nykyään omaisuuden vakuuttaminen paloriskien varalta on itsestäänselvyys. Paljon samaa liittyy tietoverkkorikollisuuteen liittyvien riskien vakuuttamiseen.


Lisätietoja:
Jens Jensen, If, johtaja, Suomen Yritysasiakkaat-liiketoiminta, p. 010 514 5114, jens.jensen@if.fi
Ainomaija Pippuri, If, viestintäjohtaja, p. 050 424 4217, ainomaija.pippuri@if.fi
Pia Posio, IBM, viestintäjohtaja, p. 0400 221 403, pia.posio@fi.ibm.com

If somessa
Facebookissa
Twitterissä
YouTubessa
Pientä pränttiä -blogissa

IBM Finland somessa
Twitterissä:http://twitter.com/ibmfinland
Facebookissa: www.facebook.com/ibmfinland
Suomi elää älystä -blogissa: www.alykassuomi.fi

If
If vakuuttaa kaiken, mikä on elämässä arvokasta: ihmiseteläimetkoditautot ja paljon muuta. Autamme myös yrityksiä turvaamaan toimintansa silloin, kun vahinko sattuu. 6 800 ammattitaitoista työntekijäämme huolehtivat, että 3,6 miljoonaa asiakastamme Pohjoismaissa ja Baltiassa saavat tarvitsemaansa apua ja oikeanlaista turvaa – jos jotain sattuisi tapahtumaan. If kuuluu Sampo-konserniin.

IBM
IBM (NYSE: IBM) on maailmanlaajuinen innovaatioyritys, joka on ratkonut asiakkaidensa liiketoimintatarpeita teknologian avulla jo yli sadan vuoden ajan ja Suomessakin lähes 80 vuotta. IBM:n tietoturvaratkaisut ja tietoturvapalvelut tarjoavat organisaatioille kokonaisvaltaisen suojan ihmisille, datalle, sovelluksille ja infrastruktuurille. Ratkaisut kattavat muun muassa identiteetin- ja pääsynhallinnan, tiedon turvan ja tapahtumien hallinnan, tietokantojen ja sovellusten turvan, riskien- ja päätelaitehallinnan sekä suojan tunkeutumisilta. IBM operoi yhtä maailman laajimmista tietoturvan tutkimus- ja tuotekehitysryhmistä ja toteutusorganisaatioista. Lisätietoja IBM Security:sta: www.ibm.com/security, Twitterissä @IBMSecurity, IBM Security Intelligence –blogissa http://securityintelligence.com/