Kolme neljästä yrityksestä ei usko selviytyvänsä tietojen menetyksestä

Report this content

Silti jopa puolet yrityksistä on hoitanut tiedostojen varmistuksen puutteellisesti.

Kolme neljästä yrityksestä arvioi, ettei selviäisi täydellisestä tietojen menetyksestä *. Pelko on aiheellinen, sillä niistä yrityksistä, jotka ovat kohdanneet totaalisen tietojen menetyksen esimerkiksi tulipalon, maanjäristyksen tai muun tapahtuman seurauksena, 60 % joutui lopettamaan toimintansa kuuden kuukauden kuluessa onnettomuudesta **. Kuitenkin joka toinen yritys on hoitanut tietojen varmistamisen niin heikosti, että esimerkiksi tulipalon yhteydessä tiedot häviäisivät todennäköisesti kokonaan.

- Kyse on tiedonpuutteesta. Yrityksissä kuvitellaan, että tietojen varmistaminen edellyttää joko aktiivista toimintaa henkilöstöltä tai vaihtoehtoisesti kalliiden varmistuspalvelimien hankkimista. Yritystoiminnan kannalta kriittiset tiedot on kuitenkin helppo automatisoida nykypäivän pilvipalveluratkaisuilla, ja tietojen palauttaminen vahingon jälkeen onnistuu helposti, kertoo toimitusjohtaja Tommi Tanttu varmistuspalveluja tuottavasta Nexeticistä.

Tietojen menetykseen liittyvä erityispiirre on, että tietojen uudelleenluontikustannukset eivät ole vakuutuksesta korvattavia. Ainoastaan palauttamistyö testatuilta varmuuskopioilta korvataan.

- Tietojen katoaminen yrityksille merkittävä riski. Haluamme tarjota mahdollisimman helpon ratkaisun varmistukseen, etteivät yritysten toimintaedellytykset katkeaisi tietojen menetyksen seurauksena, sanoo vahingontorjuntapäällikkö Niko Satto Ifistä.

If Vahinkovakuutusyhtiö Oy ja Forte Assurance Oy ovat aloittaneet If Turvapartneri -yhteistyön, jonka avulla voidaan turvata yritysten tietojen varmistaminen. Varmistuspalvelun Forte Assurancelle toimittaa Nexetic.

Lähteet:
* BRENTFORD, UK – November 23, 2011 (EMC Research of 1,750 European companies)

** Nexetic 2010 / IT-päättäjät

Lisätiedot:
Nexetic, toimitusjohtaja Tommi Tanttu, puhelin 044 0791 500, tommi.tanttu@nexetic.com
Forte Assurance Oy, toimitusjohtaja Markus Lalla, puhelin 045 359 9399, markus.lalla@forteassurance.com
If Vahinkovakuutusyhtiö Oy, vahingontorjuntapäällikkö Niko Satto, puhelin 050 424 1383, niko.satto@if.fi

If Turvapartneri
if.f

If vakuuttaa kaiken, mikä on elämässä arvokasta: ihmiset, eläimet, kodit, autot ja paljon muuta. Autamme myös yrityksiä turvaamaan toimintansa silloin, kun vahinko sattuu. 6 300 ammattitaitoista työntekijäämme huolehtivat, että 3,6 miljoonaa asiakastamme Pohjoismaissa ja Baltiassa saavat tarvitsemaansa apua ja turvaa – jos jotain sattuisi tapahtumaan. If kuuluu Sampo-konserniin.

Avainsanat: