Minna Nikkanen sai If Urheilijapalkinnon

Report this content

Seiväshyppääjä Minna Nikkanen on valittu vuoden 2014 If Urheilijapalkinnon saajaksi. Nikkanen teki Kalevan kisoissa uuden Suomen ennätyksen tuloksella 451 cm. Tänä vuonna palkinnon sai ensimmäistä kertaa nainen.

If jakoi nyt kuudennen kerran Kalevan kisoissa oman palkintonsa, If Urheilijapalkinnon, joka tukee perinteikästä Kalevan maljaa. Kiertopalkinto annetaan vuosittain Kalevan kisoissa parhaiten menestyneelle urheilijalle. If haluaa korostaa täysipainoisen yksilösuorituksen merkitystä sekä huippu-urheilun tärkeää asemaa yleisurheilussa.

Minna Nikkasen valitsi palkinnon saajaksi raati, jonka jäseninä toimivat Olympiakomitean puheenjohtaja Risto Nieminen, entinen kolmiloikkaaja Pentti Kuukasjärvi sekä Ifin aluejohtaja Pertti Pellikka.

Viime vuonna If Urheilijapalkinnon sai jo toisen kerran keihäänheittäjä Tero Pitkämäki, vuonna 2012 keihäänheittäjä Antti Ruuskanen, vuonna 2011 keihäänheittäjä Ari Mannio, vuonna 2010 keihäänheittäjä Tero Pitkämäki ja vuonna 2009 pituushyppääjä Tommi Evilä.


Kuva: SUL

If Urheilijapalkinnon on veistänyt Väinö Lätti, jonka teoksia leimaa vastakohtaisuus ja materiaalien vuoropuhelu. Urheilijapalkintoa voi luonnehtia ajattoman kauniiksi. Veistoksen sysimusta kivinen jalusta toimii vastakohtana teräksen kauniille heijastavalle pinnalle. Jalusta henkii vakautta kun taas teräksiset muodot johtavat ajatusta keveästi kohti korkeuksia.

Suomalaiset yleisurheiluseurat ovat kilpailleet jo yli sata vuotta henkivakuutusyhtiö Kalevan mukaan nimetyissä Kalevan kisoissa. Perinteen mukaan Kalevan kisoissa ja myös muissa SM-tason kilpailuissa parhaiten menestynyt seura saa haltuunsa vuodeksi arvokkaan Kalevan maljan.


Lisätietoja:
Tiedottaja Riikka Rytilahti, If, puh. 050 424 4223, riikka.rytilahti@if.fi


If vakuuttaa kaiken, mikä on elämässä arvokasta: ihmiset, eläimet, kodit, autot ja paljon muuta. Autamme myös yrityksiä turvaamaan toimintansa silloin, kun vahinko sattuu. 6 800 ammattitaitoista työntekijäämme huolehtivat, että 3,6 miljoonaa asiakastamme Pohjoismaissa ja Baltiassa saavat tarvitsemaansa apua ja oikeanlaista turvaa – jos jotain sattuisi tapahtumaan. If kuuluu Sampo-konserniin.

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia