Moni yritys on varautunut heikosti alihankkijoiden toimitusvaikeuksiin

Report this content

Suomalaisyritykset hallitsevat ulkomaisiin alihankkijoihin liittyviä riippuvuusriskejä vaihtelevasti. Suurin osa yrityksistä ilmoittaa, että alihankkijoiden toimitusvaikeuksiin varautumisessa olisi parantamisen varaa.

Seitsemän kymmenestä ulkomaisia alihankkijoita käyttävästä yrityksestä kertoo, että toimittajiin liittyvien riippuvuusriskien hallinnassa olisi parantamisen varaa. Joka neljäs yritys sanoo varautuneensa alihankkijoidensa tuotanto- tai toimitusvaikeuksiin parhaalla mahdollisella tavalla. Tiedot selviävät If Vahinkovakuutusyhtiön teettämästä kyselytutkimuksesta.

Riippuvuusriskeillä tarkoitetaan tavaran- ja palveluntoimittajien tuotanto- tai toimitusvaikeuksia, jotka voivat pahimmillaan keskeyttää yrityksen toiminnan.

Luonnonkatastrofit ovat viime vuosina heijastuneet monien pohjoismaisten yritysten liiketoimintaan. Esimerkiksi Thaimaan suurtulva vuonna 2011 pysäytti useiden elektroniikkateollisuuden alihankintayritysten tuotannon. Siitä seurasi vaikeuksia myös pohjoismaisille yrityksille, jotka olivat riippuvaisia thaimaalaisten alihankkijoidensa toimituksista.

- Riippuvuussuhteiden merkitys kasvaa yritystoiminnassa jatkuvasti, joten yritysten pitäisi kiinnittää riippuvuusriskeihin nykyistä enemmän huomiota. Yritysten täytyy pohtia, mitä liiketoiminnalle seuraa, jos tärkeillä alihankkijoilla on toimitusvaikeuksia. If haluaa lisätä yritysten tietoisuutta riippuvuusriskeistä. Siksi olemme kehittäneet menetelmiä yritysten riippuvuusriskien kartoittamiseksi ja riskien pienentämiseksi, kertoo Ifin suurasiakkaista vastaava johtaja Tiina Autio-Begley.

Yritysten mielestä parhaat keinot hallita ulkomaisiin alihankkijoihin liittyviä riippuvuusriskejä ovat toimitusten hajauttaminen usealle toimittajalle sekä toimittajien turvallisuuteen ja riskienhallintaan paneutuminen. Myös vakuutuksia ja sopimuksia pidetään tärkeinä keinoina varautua riippuvuusriskeihin.


Ryöstöt ja varkaudet useimmin ulkomailla työskentelevien kiusana

Kyselytutkimuksen mukaan suomalaisyritykset huolehtivat suhteellisen hyvin ulkomailla työskentelevän henkilöstönsä turvallisuudesta. Puolet kertoo varautuneensa ulkomailla työskentelevään henkilöstöön liittyviin riskeihin melko hyvin. Kolme kymmenestä kertoo varautuneensa niin hyvin kuin mahdollista, ja 20 prosenttia on varautunut kohtalaisesti.

Suurimpana henkilöstöriskinä ulkomailla pidetään onnettomuutta tai tapaturmaa. Yhdeksän yritystä kymmenestä listaa onnettomuudet merkittävimpien ulkomaiden henkilöstöriskien joukkoon. Kolme neljästä listaa merkittävimpiin riskeihin ulkomailla vakavat sairastumiset, ja neljä viidestä laskee ryöstöt ja varkaudet todennäköisimpien riskien joukkoon. Kidnappauksia ja sieppauksia merkittävimpinä riskeinä pitää joka kymmenes yritys.

Ulkomaan henkilöstöriskeistä toteutuvat kyselyn mukaan useimmiten ryöstöt ja varkaudet. Joka viidennen yrityksen työntekijä on kohdannut ryöstön tai varkauden ulkomailla työskennellessään viimeisen kolmen vuoden aikana. Kaksi kolmesta yrityksestä kertoo, että ulkomailla työskenteleville ei ole sattunut mitään vahinkoja viime vuosina.

Tiedot selviävät vakuutusyhtiö Ifin teettämästä kyselytutkimuksesta, jossa selvitettiin suomalaisten yritysten suhtautumista kansainvälisen liiketoiminnan riskeihin. Tutkimukseen haastateltiin puhelimitse yhteensä 80 suuryritysten riskienhallinnasta vastaavaa henkilöä tammikuussa 2013. Tutkimuksen toteutti Ifin toimeksiannosta Sales Questor Oy.

Lisätietoja:

Mari Hätinen, tiedottaja, If, p. 050 424 0067, mari.hatinen@if.fi
if.fi

If vakuuttaa kaiken, mikä on elämässä arvokasta: ihmiset, eläimet, kodit, autot ja paljon muuta. Autamme myös yrityksiä turvaamaan toimintansa silloin, kun vahinko sattuu. 6 300 ammattitaitoista työntekijäämme huolehtivat, että 3,6 miljoonaa asiakastamme Pohjoismaissa ja Baltiassa saavat tarvitsemaansa apua ja oikeanlaista turvaa – jos jotain sattuisi tapahtumaan. If kuuluu Sampo-konserniin.

Avainsanat: