Myrskyt suurin uhka sähkökatkoksille

Report this content

IF VAHINKOVAKUUTUS 1.9.2003 Juha Ettala, riskienhallintajohtaja, Ville Valta, toimialajohtaja, If Vahinkovakuutus: Myrskyt suurin uhka sähkökatkoksille Kun Pohjois-Amerikka pimeni pari viikkoa sitten, riippuvuus sähköstä vaikeutti 50 miljoonan ihmisen elämää. Maantieteellisesti sähköä vaille ollut alue oli laaja: kahdeksan USA:n osavaltiota ja Kanadan itäinen osa. Enimmillään runsaan tunnin keskeytyminen sähkönsaannissa koetteli viikkoa myöhemmin helsinkiläisiä. Viime viikolla saatiin tieto sähkökatkoksesta Lontoossa. Pohjois-Amerikan katkoksen syitä selvitellään, korkeajännitejohtojen 'pettäminen' ketjureaktiona on tällä hetkellä voimassa oleva selitys. Laajuudesta huolimatta kuolonuhrien määrän on ilmoitettu jäävän neljään. Ryöstöjä, ilkivaltaa eikä tuhopolttoja ole suuremmissa määrin tullut tietoon. Lähes tasan 15 vuotta aikaisemmin salamointien aiheuttamassa New Yorkin sähkökatkoksessa (13.-14.7.1977) vakuutusyhtiöiden maksamat korvaukset muun muassa yli tuhannesta tulipalosta, ilkivaltatöistä ja ryöstöistä nousivat noin 28 miljoonaan dollariin. Helsingin katkoksen alkupaikka on selvitetty. Sen sijaan yhdestä huoltotyöstä johtuneen sähkökatkoksen laajentumista koko Helsinkiä koskevaksi vielä selvitetään. Keskustelu sähköriippuvuudesta ja vastuunkantajista vastaavissa tapauksissa on ollut vilkasta. Sään oikuille ei mahda mitään, mutta sähkökatkoksiin voi varautua ja varaudutaankin varavoimaloin ja akustoilla. Niiden toimintavarmuuden varmistamisessa huollot ovat tärkeitä, mutta vähintään yhtä oleellista on testata aika ajoin varaenergialähteiden toiminta. Riski koko sähkönjakelun kantaverkon kaatumiselle on Suomessa erittäin pieni. Jokapäiväistä elämää vaikeuttavia kulutusrajoituksia todennäköisesti määrättäisiin, jos pari kolme voimalaitosta jouduttaisiin ajamaan alas. 1. syyskuuta 2003 on tullut voimaan sähkömarkkinalain muutos, jossa on määritelty keskeytysaikaan perustuvat vakiokorvaukset sähkönkäyttäjän vuotuisesta verkkopalvelumaksusta. Pidempi kestoinen katkos olisi saattanut aiheuttaa vahinkoilmoitusruuhkan vakuutusyhtiöille. Laajasta kotivakuutuksesta nimittäin voidaan korvata vahingot esimerkiksi sulaneille pakastintuotteille omavastuun jälkeen. Yritysten vakuutuksissa voidaan ottaa lisäturvaa tuotteiden pilaantumisen varalle, kuten elintarviketeollisuudessa usein tehdäänkin. Pyry ja Janika muistetaan marraskuulta 2001 Suurin riski sähkökatkoksille ovat myrskyt. Kalleimmaksi ovat energialaitoksille tulleet Pyry- ja Janika-myrskyt marraskuussa 2001. Niiden aiheuttamien sähkökatkosten vaikutukset koskivat yli 800 000 suomalaista. Lyhyimmät sähkönkeskeytykset jäivät alle kolmeen tuntiin, kun pisimpään eli yli viisi vuorokautta ilman sähköä oli yli 1600 kotitaloutta. Johtojen päälle kaatui noin 90 000 puuta. Pien- ja keskijänniteverkoissa havaittiin noin 30 000 vikaa ja 140 kilometrin verran rakennettiin johtoja uudelleen. Kaikkiaan marrasmyrskyjen aiheuttamien tuhojen korjauskustannukset jakeluverkonhaltijolle ylittivät 10 miljoonaa euroa. I If Vahinkovakuutus korvasi Janika-myrskyn aiheuttamia vahinkoja kaiken kaikkiaan 7,5 miljoonan euron edestä. Vahinkoja ilmoitettiin yli 4300. Maantieteellisesti laaja oli vuoden 2002 heinäkuussa riehunut Unto- myrsky, joka riehunnallaan pimensi 90 prosenttia entisen Kuopion läänin alueesta. Sähkökatkokset kestivät muutamasta tunnista muutamaan vuorokauteen. Unton aiheuttamia vahinkoja tuli If Vahinkovakuutusyhtiön korvattavaksi yhteensä yli 1,8 miljoonaa euroa. If Vahinkovakuutuksen maanantaisessa (1.9.2003) syysfoorumissa tiedotusvälineille keskusteltiin myös muista ajankohtaisista riskeistä, kuten tietoriskeistä, joista virukset ovat tunnetuimmat. Vakuuttamisessa ajankohtaista on mm. muuttuneet jälleenvakuutusmarkkinat (11.9.2001 WTC-iskujen jälkeen). Tilaisuudessa kerrottiin myös Ifin roolista meklarisopimuksissa ja Ifin aikataulua nettohinnoittelujärjestelmään siirtymisessä. Lisätiedot: If Vahinkovakuutusyhtiö Juha Ettala, konsernin riskienhallinta, puh. 010 514 5358, 0500 413 262 Ville Valta, toimialajohtaja puh. 010 514 5394, 050 424 5394 Anja Talasmo, viestintä, puh. 010 514 4027, 0500 507 793 www.ifvakuutus.fi ------------------------------------------------------------ Tämän tiedon Teille välitti Waymaker, http://www.waymaker.fi Seuraavat tiedostot ovat ladattavissa: http://www.waymaker.net/bitonline/2003/09/01/20030901BIT00500/wkr0001.doc http://www.waymaker.net/bitonline/2003/09/01/20030901BIT00500/wkr0002.pdf