Vahva tulos Ifille

Report this content

Vakuutusyhtiö Ifin tekninen tulos oli 421 miljoonaa euroa vuoden 2012 yhdeksältä ensimmäiseltä kuukaudelta, kun se vastaavana ajanjaksona viime vuonna oli 334 miljoonaa euroa. Yhdistetty kulusuhde oli 89,4 prosenttia (92,6 %) tammi-syyskuussa ja tulos ennen veroja 648 miljoonaa euroa (465 MEUR).

- If tekee erinomaista tulosta huolimatta epätavallisen monista suurvahingoista. Korjaamme satoa pitkäjänteisestä, määrätietoisesta työstämme ja esitämme sekä vahvan vakuutustuloksen että hyvää kasvua, sanoo Ifin konsernijohtaja Torbjörn Magnusson.

- Viime viikkoina olemme lisäksi solmineet kolme merkittävää sopimusta. Olemme ostaneet vakuutuskonserni Trygin Suomen liiketoiminnan ja olemme aloittamassa yhteistyön Nordea-pankin kanssa Suomessa, Ruotsissa ja Baltian maissa. Lisäksi olemme jatkaneet merkittävää merkkivakuutussopimusta Volkswagenin kanssa Ruotsissa, mikä on osoitus siitä, että If on autoalan tärkein vakuutusyhteistyökumppani.

- Vakuutusalan on nyt sopeuduttava siihen, että pääoman tuotto on hyvin alhainen, jolloin tulos on saatava aikaan vakuutustoiminnalla. If on toiminut näin jo useita vuosia, Magnusson toteaa.

Ifin tekninen tulos vuoden 2012 kolmannelta neljännekseltä oli 139 miljoonaa euroa (106 MEUR). Yhdistetty kulusuhde oli 89,3 prosenttia (92,3 %) jakson aikana ja tulos ennen veroja 206 miljoonaa euroa (43 MEUR).


If Suomessa

If toimii Pohjoismaissa ja Baltiassa. Suomen toiminnan tekninen tulos oli 75 miljoonaa euroa (82 MEUR) vuoden 2012 yhdeksältä ensimmäiseltä kuukaudelta. Yhdistetty kulusuhde oli 87,7 prosenttia (87,6 %) jakson aikana.

Vuoden 2012 kolmannella kvartaalilla Suomen toiminnan tekninen tulos oli 30 miljoonaa euroa (34 MEUR). Yhdistetty kulusuhde oli 85,1 prosenttia (83,7 %) heinä-syyskuussa 2012.

- If tekee vakaata ja hyvin tyydyttävää tulosta Suomessa. Tryg-kauppa sekä yhteistyö Nordean kanssa merkitsevät luonnollisesti sitä, että If vahvistaa asemaansa entisestään tulevaisuudessa, sanoo Ifin konsernijohtaja Torbjörn Magnusson.


Sammon tulos

If kuuluu Sampo-konserniin. Sammon tulos ennen veroja oli 368 miljoonaa euroa (150 MEUR) heinä-syyskuussa 2012. Osakekohtainen tulos oli vuoden 2012 kolmannella neljänneksellä 0,56 euroa (0,22 euroa).


Lisätiedot Suomessa:

Johtaja Paula Salonen, Henkilöasiakkaat, puh. 010 514 4280

Johtaja Jens Jensen, Yritysasiakkaat, puh. 010 514 5114

Myyntijohtaja Tiina Autio-Begley, Suuryritysasiakkaat, puh. 010 514 5335

Viestintäjohtaja Ainomaija Pippuri, puh. 010 514 4217, 050 424 4217

www.if.fi