Ikano Bank yrityskumppanina Aalto PRO:n työvoimakoulutuksessa

Report this content

Lehdistötiedote 28.9.2015

Ikano Bank on toiminut kevään 2016 aikana yrityskumppanina Aalto University Professional Development -kouluttajan järjestämässä rahoituksen ja sijoituksen työvoimakoulutuksessa. Ikano Bank työllisti ohjelman puitteissa rahoitusalan ammattilaisen palvelukehitysprojektiinsa. Aalto PRO:n Further Educated with Companies (F.E.C) -ohjelmissa tavoitteena on yhdistää työmarkkinoiden vapaat osaajat ja työntekijää tarvitseva yritys.

– Päätimme ryhtyä yhteistyöhön Aalto PRO:n kanssa, sillä yhdessä palvelukehitysprojektissamme oli juuri sopiva rooli osaamistaan täydentävälle rahoitusalan ammattilaiselle. Arvoihimme kuuluu hyvä naapuruus ja siksi haluamme auttaa toimialamme ammattilaisia urallaan eteenpäin, Ikano Bankin maajohtaja Mika Laurila sanoo.

Ikano Bank työllisti Reijo Niemen noin sadaksi työpäiväksi palvelukehitysprojektiinsa.

– Aalto PRO:n lähiopetuspäivät ja käytännön työ Ikano Bankissa olivat minulle mieluisa ja erittäin hyödyllinen kokonaisuus. Opin itselleni uusia asioita rahoitusalalta monipuolisesti ja päivitin osaamiseni. Opin myös siitä, millaista on työskennellä pienemmässä yrityksessä. Vaikka Ikano Bank onkin kansainvälisesti suuri yritys, Suomessa tiimi on pieni ja mutkaton. Aiemmin olin suuressa suomalaisyrityksessä, jossa työroolit olivat muodollisemmat, Reijo Niemi kertoo.

Merkittävä yhteiskunnallinen vaikuttavuus

Aalto PRO:n Rahoitus ja Sijoitus F.E.C. -koulutusohjelma sisältää 16 lähiopetuspäivää ja 97 päivää työskentelyä yritysyhteistyöpaikassa. Koulutuksen ajalta koulutettavalle voidaan maksaa työttömyysturvaa ja sen tavoitteena on parantaa koulutettavien rekrytointimahdollisuuksia.

– Hakijoita meillä on ollut kolmeen toteutettuun koulutusrupeamaan yhteensä 260, ja koulutukseen valikoitui 44 henkilöä. Valittu ryhmä on erittäin kokenut ja suuri osa on työskennellyt myös johtavassa asemassa, Senior Program Manager Jukka Nordlund Aalto PRO:sta sanoo.

Yksi kynnyskysymys F.E.C.-ohjelmissa on aina yhteistyöyritysten löytyminen. Yhteistyö sopii sellaisille yrityksille joissa henkilöstöresurssien vahvistamiselle on jo selkeä tarve: projekti tai pitkäaikaisempi tarve uudelle osaajalle.

– Noin 60 % ohjelmaan osallistuneista työllistyy suoraan yritysyhteistyöpaikkoihin. Kaikki muutkin petraavat mahdollisuuksiaan selvästi, sillä koulutus ja työpaikkajakso päivittävät osaamisen ja vahvistavat osallistujien verkostoja, Aalto PRO:n Nordlund sanoo.

Uudenmaan ELY-keskuksen alueella käytetyn ja nyt laajemmalle muihin alueisiin levitetyn FEC-konseptin kehittivät ELY-keskus, Aalto PRO ja Tekniikan Akateemiset.

Lisätietoja:

 Mika Laurila

Maajohtaja & taloushallinto

Ikano Bank

040 8248923

mika.laurila@ikanobank.fi

Jukka Nordlund

Senior Program Manager

Aalto PRO

+358 10 837 3822

jukka.nordlund@aaltoee.fi

Ikano Bank

Ikano Bank on Suomen uudistumisen mahdollistaja. Ratkaisemme kestävästi asiakkaidemme rahoituksen tarpeet. Tarjoamme reiluin ehdoin edistyksellisten liike-elämän tuotteiden leasing-ratkaisuja sekä kuluttajille vähittäiskaupan maksukortteja ja -lainoja. Meillä on vahva pohjoismainen asiakaskunta. Olemme lähtöisin samasta konsernista kuin IKEA, joten olemme vakavarainen ja vastuullinen kumppani. Maalaisjärki on osa perintöämme ja yrityskulttuuriamme. Maailmanlaajuisesti meitä on yli 3700 ja Suomessa olemme toimineet vuodesta 2004 lähtien. www.ikanobank.fi

Avainsanat:

Liitteet & linkit