IKEA Kuopion toinen kerros valmis sisustettavaksi

Report this content

IKEA Kuopion tavaratalon toinen kerros on luovutettu sisustajien ja mallihuoneiden rakentajien käsiin. Alkukesästä 2012 avautuva tavaratalo rakennettiin uusiutuvalla energialla toimivaksi A-energialuokkaan kuuluvaksi älytaloksi.

IKEA Kuopion rakentaminen etenee vauhdilla. Aikaisemmin rakennustyöt ovat valmistuneet tavaran vastaanoton ja varaston osalta. Nyt rakennustöiden yksi merkittävimmistä vaiheista, tavaratalon toinen kerros, on valmistunut, ja seuraavaksi kerrokseen nousee IKEA:lle ominaiset mallihuoneet.

"IKEA-tavaratalot ovat valtavia kodinsisustusnäyttelyitä. Nyt pääsemme rakentamaan Kuopion tavarataloon nämä näyttelyt. Mallihuoneidemme ideanahan on, että ne antavat asiakkaille vinkkejä oman kotinsa sisustukseen ja asiakkaat näkevät tuotteet niiden oikeassa ympäristössä", kertoo IKEA Kuopion tavaratalojohtaja Anna Valkjärvi.

Alkukesästä 2012 avautuvan tavaratalon muut tilat, kuten lasten leikkihuone Småland sekä ruotsalaisia ruokatuotteita myyvä Swedish Food Market, valmistuvat porrastetusti kevään aikana.

Merkittävät ympäristösäästöt älykkäällä ohjauksella

Energiatehokkuus on ollut A-energialuokkaan yltävän tavaratalon rakentamisen lähtökohta. Esimerkiksi valaistuksen ohjauksella säästetään jopa 80 prosenttia ison varaston valaistuksen sähkönkulutuksesta.

"Pystymme ohjamaan koko tavaratalon ja ulkotilojen valaistusta siten, että lamput ovat päällä vain silloin kuin tarvitaan. Esimerkiksi varastossamme on käytäväkohtainen valaistusohjaus: kun liikettä ei ole, valaistus on himmennettynä, mutta kun asiakas tai henkilökunta kävelee käytävälle, niin valaistus nousee oikealle tasolle", kertoo IKEA Suomen ylläpitopäällikkö Mika Junkala.

"Näin suuren kauppakiinteistön älykäs ohjaus on ainutlaatuista Suomessa. Energiasäästöt ovat merkittäviä, sillä normaalisti valot palavat isossa tavaratalossa lähes vuorokauden ympäri. Ruotsissa on laskettu, että verrattuna perinteiseen valaistukseen energiasäästöpotentiaali on yli 80 prosenttia", Junkala jatkaa.

Myös ilmanvaihtoratkaisuilla pystytään säästämään kymmeniä prosentteja energiankulutuksessa. Tavaratalon ilmanvaihto säätyy lämpötilan ja henkilömäärän mukaan, ja järjestelmässä on tehokas lämmön talteenotto. Lisäksi talo tulee käyttämään pelkästään uusiutuvaa energiaa. Tavaratalo on eristetty energiapaneeleilla, jotka vähentävät rakennuksen lämmitys- ja jäähdytystarvetta sekä hiilidioksidipäästöjä.

"Olemme pyrkineet optimoimaan kaiken mahdollisen. Merkittävää on myös, että saimme saman rakennusautomaatiojärjestelmän Raision, Tampereen ja Kuopion IKEA-tavarataloihin. Pystymme siis aiempaa helpommin ottamaan käyttöön esimerkiksi Kuopiossa kehitetyt käytännöt Tampereelle tai Raisioon", iloitsee Junkala.

IKEA-konserni on panostanut uusiutuvaan energiaan merkittävästi. Yhtiöllä on noin 70 tuulivoimalaa, jotka sijaitsevat pääasiassa Saksassa, Ranskassa, Ruotsissa ja Brittein saarilla. Lisäksi noin 150 eli lähes puolet IKEA-tavarataloista tullaan varustamaan aurinkosähköjärjestelmillä lähivuosien aikana.

IKEA Kuopion ekoratkaisut

•Älykäs valo-ohjaus: Tavaratalon ja ulkotilojen valaistusta toimii siten, että lamput ovat päällä vain silloin kuin tarvitaan. Esimerkiksi valaistuksen ohjauksella säästetään jopa 80 prosenttia ison varaston valaistuksen sähkönkulutuksesta.
•Ilmanvaihto: Tavaratalon ilmanvaihto säätyy lämpötilan ja henkilömäärän mukaan, ja järjestelmässä on tehokas lämmön talteenotto. Ilmanvaihtoratkaisuilla pystytään säästämään kymmeniä prosentteja energiankulutuksessa.
•Energiapaneelit: Rakennuksen ulkoseinään kiinnitetyt energiapaneelit tekevät seinästä ilmatiiviin. Paneelijärjestelmä vähentää rakennuksen lämmitys- ja jäähdytystarvetta sekä hiilidioksidipäästöjä.
•Uusiutuva energia: sekä sähkö että kaukolämpö tuotetaan täysin uusiutuvilla energialähteillä. Lämmitysratkaisuksi valittiin paikallisen yhteistyökumppanin, Kuopion Energian, kaukolämpö, koska he pystyvät tuottamaan toimittamansa kaukolämmön uusiutuvana. Myös Kuopion IKEA-tavaratalon sähkö on tuotettu pelkästään uusiutuvilla energianlähteillä. Verrattuna perinteisiin fossiilisilla polttoaineilla tuotettuun energiaan tällä ratkaisulla Kuopion tavaratalo tuottaa vuosittain noin 1800 tonnia vähemmän hiilidioksidipäästöjä. IKEAn globaali lähtökohta on, että kaikissa kiinteistöissä pyritään käyttämään uusiutuvaa energiaa.
•A-energialuokka: A-energialuokkaan kuuluva IKEA Kuopion tavaratalo kuluttaa vastaavaan C-energialuokan tavarataloon verrattuna noin 2 000 000 kWh vuodessa vähemmän energiaa. Esimerkiksi nelihenkisen perheen sähkölämmitteinen omakotitalo kuluttaa energiaa noin 20 000 kWh vuodessa. Energiaa säästävillä ratkaisuilla Kuopion IKEA-tavaratalo säästää vuosittain yhtä suuren määrän energiaa kuin esimerkkiperhe käyttäisi 100 vuodessa.

IKEA Kuopio

•IKEA-tavaratalo ja kauppakeskus rakennetaan saman katon alle.
•Kauppakeskukseen odotetaan vuodessa noin 4 miljoonaa kävijää.
•Maanrakennustyöt alkoivat loka-marraskuussa 2010 ja rakennustyöt keväällä 2011.
•Tavaratalon koko on noin 33 600 neliömetriä ja muille liikkeille on noin 35 000 neliömetriä tilaa.
•IKEA-tavaratalo avataan alkukesästä 2012 ja kauppakeskus noin puoli vuotta myöhemmin.
•Ennen Kuopion tavaratalon aukeamista ostoksilla voi käydä IKEA-nettikaupassa.

Lisätietoja:

IKEA Kuopion tavaratalojohtaja Anna Valkjärvi, puh. 040 451 4154, anna.valkjarvi (at ) ikea.com
IKEA Suomen tilapäällikkö Mika Junkala, puh. 040 539 8701, mika.junkala (at) ikea.com
IKEA Suomen kiinteistöjohtaja Peik Enbom, puh. 040 900 5805, peik.enbom (at) ikea.com

IKEA
Ingvar Kampradin 1943 perustama IKEA tarjoaa laajan valikoiman hyvin suunniteltuja kodinsisustustuotteita niin edulliseen hintaan, että mahdollisimman monella on varaa niihin. Yrityksen tavoitteena on tarjota parempi arki meille tavallisille ihmisille. Tällä hetkellä 40 maassa toimii yhteensä 338 IKEA-tavarataloa, joista 298 on IKEA-konsernin omistuksessa. Viime vuonna IKEA-tavarataloissa vieraili 776 miljoonaa kävijää, ja IKEA työllistää maailmanlaajuisesti 154 000 työntekijää.  Suomessa on viisi IKEA-tavarataloa: Espoossa, Vantaalla, Raisiossa, Tampereella ja Kuopiossa. IKEA Oy on valittu vuosina 2011 ja 2012 Suomen parhaaksi työpaikaksi Great Place to Work -listauksessa. www.IKEA.fi

Liitteet & linkit