Itä‐Suomen yliopistolle mittava lahjoitus IKEA Oy:lta

Report this content

IKEA Oy lahjoittaa Itä-Suomen yliopistolle 300 000 euroa. Viidettä tavarataloaan Kuopioon rakentava sisustusjätti haluaa lahjoituksen avulla olla mukana tukemassa Itä-Suomen alueellista toimintaa. Lahjoitus on myös IKEA-konsernin mittakaavassa suuri.

”Olemme kiinnostuneet Itä-Suomen alueesta yleisellä tasolla ja haluamme vahvistaa Kuopion kehitystä itäisen Suomen kasvukeskuksena. Rakennammehan juuri Kuopioon viidennen tavaratalommekin”, kertoo IKEA Kuopion tavaratalojohtaja Anna Valkjärvi.

Ympäristöstä, luonnonvaroista ja ihmisistä huolehtiminen ovat osa IKEAn jokapäiväistä toimintaa. Yhtiön ympäristöraporttiin on kirjattu toimintakeinot, joilla se pyrkii edistämään ihmisten ja luonnon hyvinvointia sekä toimimaan yhteisen ympäristömme hyväksi.

”Yliopiston laaja metsiin ja ilmastoon sekä muihin luonnonvaroihin ja ihmisen elinympäristöön liittyvä monialainen tutkimus, joka korostaa luonnonvarojen kestävää käyttöä, muodostaa mielenkiintoisen tutkimuskentän. Haluamme tukea tutkijoita tällä alueella.”

”Itä
Suomen yliopistossa tehdään näiden asioiden eteen tärkeää työtä. Ja tämä on linjassa IKEAkonsernin yritysarvojen kanssa”, Valkjärvi jatkaa.

Yliopisto vastaanotti IKEA Oy:n lahjoituksen 18.5. Kuopiossa.

”Olemme erittäin iloisia IKEA Oy:n lahjoituksesta. Itä-Suomen yliopistolla on merkittävä asema metsä- ja ympäristötutkimuksessa. Luonnonvarojen kestävää käyttöä korostava tutkimus muodostaa kansainvälisestikin ainutlaatuisen tutkimuskeskittymän. Yliopisto vastaa uusiin haasteisiin huippututkimuksen ja koulutuksen avulla”, toteaa rehtori Perttu Vartiainen.

IKEA Oy:n tekemä lahjoitus on suurin yrityslahjoitus Itä-Suomen yliopiston varainhankintakampanjaan.

Lahjoituksen jälkeen Itä
Suomen yliopiston peruspääoman keräystulos ylitti 6 miljoonaa euroa. Keräys jatkuu kesäkuun loppuun asti.

Lisätietoja:

Perttu Vartiainen
Rehtori, Itä-Suomen yliopisto
puh.: 050 3011 530
e-mail: perttu.vartiainen (at) uef.fi

Anna Valkjärvi
Tavaratalojohtaja, IKEA Kuopio
puh.: 040 451 4154
e-mail: anna.valkjarvi (at) ikea.com

Sirpa Korpela
IKEA Oy
puh.: 040 456 1050
e-mail: sirpa.korpela (at) ikea.com

Tietoja IKEA Groupista

IKEA-konsernin tavarataloja on 28 maassa kaiken kaikkiaan 280. Tavaratalot tarjoavat kaiken kodinsisustamiseen tarvittavan saman katon alta. Viime vuonna IKEA-tavarataloissa kävi 660 miljoonaa asiakasta. Konserni työllistää 127 000 työntekijää. Uutta IKEA-kuvastoa 2010 painettiin yhteensä 195 miljoonaa kappaletta 35 eri versiona 29 kielellä. Suomessa on neljä IKEA-tavarataloa: Espoossa, Vantaalla, Raisiossa ja Tampereella. Seuraava IKEA-tavaratalo avataan Kuopioon kesällä 2012. IKEA Oy valittiin Suomen parhaaksi työpaikaksi Great Place to Work –listauksessa.