Kouvolan ilmanlaatua heikentää eniten autoliikenne

Report this content

Ilmatieteen laitos on tehnyt Kouvolan ja Iitin alueelle tutkimuksen, jossa selvitettiin leviämismalleilla typenoksidi- ja hiukkaspäästöjen vaikutuksia alueelliseen ilmanlaatuun. Tutkimuksen mukaan ilmanlaatu alueella on pääsääntöisesti hyvä, mutta ilmansaasteiden pitoisuudet voivat ajoittain nousta vilkkaimpien liikenneväylien varsilla.

Ilmatieteen laitoksen mukaan autoliikenne ja kaukokulkeuma aiheuttavat suurimman osan ulkoilman typpidioksidin ja hengitettävien hiukkasten pitoisuuksista Kouvolan seudulla. Autoliikenteen aiheuttamat hiukkaspitoisuudet ovat korkeita etenkin kevätpölyaikaan maalis–huhtikuussa. Energiantuotanto ja teollisuus aiheuttavat nykyisillä päästömäärillä tutkimusalueen kokonaispitoisuuksiin vain hyvin pienen lisän, vaikka niiden päästömäärät ovat pääsääntöisesti suuria. Energiantuotannon ja teollisuuden päästöjen aiheuttamat pitoisuudet muodostuvat pieniksi, koska korkealta ulkoilmaan vapautuvat päästöt laimenevat tehokkaasti leviämisen aikana. Laskelmissa ei huomioitu laitosten mahdollisia häiriöpäästöjä, jotka voivat lyhytaikaisesti aiheuttaa korkeitakin paikallisia pitoisuuksia. Tutkimuksen lähtötietoina käytettiin Kouvolan seudun autoliikenteen, energiatuotannon ja teollisuuden typenoksidi- ja hiukkaspäästöjä vuodelta 2008.

Kouvolan keskustan alueella ilmanlaatua voidaan pitää leviämismallilaskelmien mukaan vähintäänkin tyydyttävänä ja keskusta-alueen ulkopuolella hyvänä. Tutkimusalueen korkeimmat typpidioksidipitoisuudet ja hengitettävien hiukkasten pitoisuudet syntyvät Kouvolan keskustan alueelle sekä vilkasliikenteisimpien teiden varsille ja risteysalueille. Korkeimpien pitoisuuksien alueita muodostuu etenkin Kauppalankadun, Salpausselänkadun, Kuusaantien, Lahdentien (vt 6) ja Kotkan valtatien (vt 15) varsille. Pitoisuudet laskevat nopeasti keskusta-alueen ulkopuolella ja etäisyyden kasvaessa liikenneväylistä.

Raja-arvot eivät ylity Kouvolan alueella

Leviämismalleilla saatuja pitoisuuksia verrattiin kaikissa EU-maissa voimassa oleviin ilmanlaadun raja-arvoihin ja Suomessa voimassa oleviin ilmanlaadun ohjearvoihin. Typpidioksidipitoisuuksien ja hengitettävien hiukkasten pitoisuuksien raja-arvot eivät leviämismallinnuksen mukaan ylity Kouvolan tutkimusalueella. Raja-arvot eivät lain mukaan saa ylittyä alueilla, joilla asuu ja oleskelee ihmisiä. Kouvolan keskustan alueella ja vilkkaimpien liikenneväylien varsilla typpidioksidin ja hengitettävien hiukkasten pitoisuudet voivat ylittää ilmanlaadun ohjearvot epäedullisissa meteorologisissa tilanteissa. Ohjearvoja käytetään kaavoituksen ja suunnittelun tukena ja niiden avulla pyritään ehkäisemään ennakolta ilmansaasteiden haitallisia terveysvaikutuksia. 

Lisätietoja:
Ilmatieteen laitos, Ilmanlaadun asiantuntijapalvelut
Tutkija Jatta Salmi, puh. 050 919 5465, jatta.salmi@fmi.fi
Tutkimusryhmän
päällikkö Katja Lovén, puh. 050 919 5456, katja.loven@fmi.fi

Kouvolan kaupungin ympäristöpalvelut
Ympäristösuunnittelija Hannu Friman, puh 020 615 7900, hannu.friman@kouvola.fi

Kouvolan ilmanlaatutilannetta voi seurata reaaliaikaisesti verkosta valtakunnallisesta ilmanlaatuportaalista osoitteesta: http://www.ilmanlaatu.fi

 

Ilmatieteen laitoksen tiedotteet ovat saatavilla myös RSS-syötteenä osoitteesta http://fmi.fi/rss.xml. Ilmatieteen laitoksen meteorologit Twitterissä: http://twitter.com/meteorologit

Toimittajapalvelua myös Ilmatieteen laitoksen viestinnästä, puh. (09) 1929 2231.