Suomenlahden vesi ennätysmäisen alhaalla

Report this content

Ilmatieteen laitos mittasi Suomenlahdella ennätyksellisen alhaisia vedenkorkeuksia torstaina 28. tammikuuta. Keskiviikkona ja torstaina vallinneiden voimakkaiden tuulien vuoksi merivesi laski Helsingissä alemmaksi kuin yli 90 vuoteen. Uudet matalan meriveden ennätykset tehtiin myös Haminan ja Hangon mittausasemilla.

Meriveden pinta lähti Suomenlahdella nopeaan laskuun torstaina voimakkaiden eteläisten tuulten käännyttyä itään. Veden pinta laski -79 senttimetriin puolenpäivän aikaan Hangossa, jossa edellinen alin mitattu vedenkorkeus -78 cm on huhtikuulta 1934. Helsingissä meriveden korkeudeksi mitattiin iltapäivällä -93 cm, kun entinen ennätys vuoden 1916 maaliskuulta oli -92 cm. Haminassa veden pinta laski -115 senttimetriin noin klo 18 aikaan. Haminan entinen ennätys -110 cm on mitattu marraskuussa 1975. Merenpinta liikehtii myös talvella Ilmatieteen laitoksen mukaan Itämeren pinta on hiljalleen laskenut keskimääräistä matalammalle tasolle koko Suomen rannikolla joulukuun alkupuolelta lähtien. Tammikuun loppupuolelle mennessä meriveden taso on noin 50 senttimetriä keskimääräistä alempana. Merenpinta on laskenut, koska korkeapaine on painanut pintaa alas ja koillisesta puhaltaneet tuulet ovat työntäneet vettä Itämeren eteläosiin ja edelleen Tanskan salmien kautta Pohjanmereen ja Atlanttiin. Meriveden korkeus vaihtelee Suomen rannikolla teoreettisen keskiveden suhteen noin +200 ja -130 cm välillä. Suurimmat vaihtelut esiintyvät yleensä talvikuukausina, paikallisesti lahtien perukoilla. Ilmatieteen laitos mittaa Itämeren vedenkorkeutta 13 mittausasemalla eli mareografilla Suomen rannikolla. Mittauksia on useimmilla asemilla tehty 1920-luvulta alkaen. Vanhimmat mareografit sijaitsevat Hangossa ja Helsingissä. Ne on perustettu vuonna 1887 ja 1904. Haminaan mittausasema perustettiin vuonna 1928. Lisätietoja: Tutkija Hanna Boman, puh. (09) 1929 6438, hanna.boman@fmi.fi Lue lisää verkossa: Vedenkorkeus http://www.fmi.fi/saa/meri_10.html Teoreettinen keskivesi http://www.fmi.fi/tuotteet/meri_1.html Toimittajapalvelua myös Ilmatieteen laitoksen viestinnästä, puh. (09) 1929 2232