Täysin uusi Range Rover esitellään Pariisissa

Report this content

Maailman hienostunein luksusmaasturi

Range Rover on ulkomitoiltaan vain hivenen kasvanut, mutta tarjoaa paljon enemmän tilaa huomattavasti aiempaa kevyemmässä alumiinikorissa. Painonpudotuksen myötä tarjolla on ensi kertaa V6-dieselmoottori väkevän V8-dieselin ja ahdetun V8-bensiinimoottorin rinnalla. Uusi Range Rover on aiempaa ylellisempi ja mukavampi, mutta pystyy liikkumaan entistäkin vaikeammassa maastossa.

Ensi silmäyksellä voi vaikuttaa siltä, että uudella Range Roverilla ei ole mitään yhteistä vuonna 1966 alkaneesta ”100-tuuman” farmariprojektista syntyneen ensimmäisen Range Roverin kanssa. Vaikutelma on väärä, sillä niin ensimmäinen kuin nyt esiteltävä neljännen sukupolven Range Rover ovat oman aikakautensa edelläkävijöitä hienostuneina luksusmaastureina. Ne ovat kilpailijoidensa yläpuolella niin maasto-ominaisuuksillaan, mukavuudellaan kuin monikäyttöisyydellään.

Puhtaalta paperilta

Nykyisessä Range Roverissa ei ollut asiakkaiden mielestä mitään moitittavaa, mutta Land Rover piti tärkeänä tarkistaa konseptin toimivuus. Tavoitteena oli säilyttää menestysmallin paikka kilpailijoiden edellä, minkä takia kaikki suunniteltiin uudelleen pienimpiä yksityiskohtia myöten.

Land Roverin muotoilujohtaja Gerry McGovern sai haastavan tehtävän: ”Uuden sukupolven Range Roverin suunnittelu tarkoitti valtavaa vastuuta, sillä siinä on vaalittava yli neljäkymmentä vuotta menestyneen ikonin DNA:ta. Muotoilutiimimme teki tehokkaasti töitä luodakseen uudelleen ne tyylikkäät mittasuhteet ja puhtaat pinnat, jotka ovat Range Roverille ominaisia.”

Range Roverin korin mittoja ei lähdetty kasvattamaan, vaan ne ovat lähes ennallaan. Suurin muutos on neljä senttiä venynyt akseliväli, joka jo sinällään lupailee kasvaneita sisätiloja. Ne ovatkin nyt täysin omaa luokkaansa, sillä takana on nyt peräti 118 mm enemmän jalkatilaa kuin ennen. Äärimmäistä ylellisyyttä haluaville tarjotaan Executive Class -istuinjärjestely, jossa takana on kaksi monipuolisesti säädettävää erillistä istuinta. Matkustamisen tasoa nostavat myös erinomainen äänieristys ja täysilmajousitus.

”Range Roverin sisätilat ovat jotain aivan erityistä, sillä ne antavat kuljettajalle ja matkustajille tunteen, etteivät he voisi olla paremmassa paikassa”, McGovern kuvailee Range Rover -asiakkaiden näkemystä autostaan. ”Varmistimme, että uusi malli tarjoaa saman hyvän olon tunteen, mutta veimme muotoilun askeleen eteenpäin luoden täysin uuden laadun ja hienostuneisuuden tason.”

Yli miljardin euron investointi

Range Roverin rakenne ja kori kasvattavat Jaguar Land Roverin johtavaa asemaa lentokoneteollisuudessa käytettyjen kevyiden alumiinirakenteiden autokäytössä. Uusi Range Rover on maailman ensimmäinen maasturi, jossa on vallankumouksellinen kokonaan alumiininen itsekantava kori. Se on 39 prosenttia kevyempi kuin edellisen sukupolven teräskori, minkä ansiosta uusi SDV8 painaa 350 kiloa aiempaa vastaavaa TDV8-mallia vähemmän. Pelkästään alumiinikorin avulla omamassaa on vähennetty 180 kiloa ja enimmillään painonsäästö on jopa 420 kiloa.

Korin ja rakenteiden suunnittelussa käytettiin edistyksellistä simulointiohjelmaa yhteensä yli tuhatta työvuotta vastaava aika. Näin saatiin aikaan kevyt ja äärimmäisen luja rakenne, joka takaa erittäin korkeatasoisen turvallisuuden ja auttoi kehittämään erittäin hyvät ajo-ominaisuudet.

Laihdutuskuuria ei jätetty pelkästään koriin, vaan painoa pudotettiin kaikkialta auton rakenteista. Ovien kehykset ovat nyt alumiiniset, minkä lisäksi sivutörmäyspalkit ovat erittäin lujaa alumiinia. B-pilarit ovat niin ikään tehty alumiinista, mutta niissä on myös edistykselliset komposiittivahvistukset. Jousituksessa käytetään alumiinisia apurunkoja ja myös jousituksen komponentit ovat pääosin kevytmetallia. Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään aina Brembon toimittamiin kevyisiin jarrusatuloihin tai muoviseen tapaluukun yläosaan.

Jopa 22 prosenttia pienempi kulutus

Pudonneen painon ansiosta uusi Range Rover antaa saman suorituskyvyn kuin nykyinen vähemmällä teholla ja pienemmällä moottorilla. Sen ansiosta siihen on saatavana ensimmäistä kertaa Range Roverin historiassa erittäin tehokas 190 kW (258 hv) tehoinen TDV6-moottori. Kiihdytys nollasta sataan sujuu nyt poistuvan TDV8-mallin tapaan alle kahdeksassa sekunnissa. Mutta uudella moottorilla varustettuna kulutus ja CO2-päästöt ovat peräti 22 prosenttia nykyistä alhaisemmat.

Yhdistetty kulutus on auton kokoon ja suorituskykyyn nähden hämmästyttävän pieni 7,5 l/100 km ja hiilidioksidipäästöt ovat 196 g/km. Numerot eivät kerro kaikkea, vaan moottorin muhkea 600 Nm vääntömomentti tarkoittaa joustavaa liikkumista kaikissa olosuhteissa. TDV6-moottoria on kehitetty entisestään ja muun muassa sen uudet 8-reikäiset ruiskutussuuttimet varmistavat polttoaineen jakautuvan sylintereihin aiempaa tarkemmin.

Pienemmän TDV6-moottorin tapaan uudessa SDV8-moottorissa on sekventiaalinen kaksoisahdin, joka varmistaa suuren tehon läpi koko käyntinopeusalueen. Moottorin teho on kasvanut 20 kW ja on nyt komeat 250 kW (339 hv) käyntinopeudella 3 500 r/min, eli 500 r/min alempana kuin ennen. Tehoa on saatu nostettua uudella täydellisesti kalibroidulla imujärjestelmällä, jossa on kaksi välijäähdytintä.

Mahtava 700 Nm vääntömomentti ja kasvanut teho auttavat kiihdyttämään 350 kilolla keventyneen Range Roverin 0-100 km/h melkein sekunnin nopeammin kuin ennen 6,9 sekunnissa. Silti kulutus ja hiilidioksidipäästöt (229 g/km) ovat kymmenen prosenttia pienemmät kuin aiemmin.

Bensiinimoottoriksi on tarjolla väkevä mekaanisesti ahdettu 5,0-litrainen V8, joka kehittää 375 kW (510 hv). Siinä on nyt uusin kuudennen sukupolven TVS-kompressori, joka on termodynaamisesti äärimmäisen tehokas ja ääneltään erittäin hienostunut. Tällä moottorilla uuden keventyneen Range Roverin suorituskyky on urheiluautomaisella tasolla, sillä nollasta sataan kiidetään 5,4 sekunnissa, eli 0,8 sekuntia aiempaa nopeammin. Huippunopeus on asiakkaan valinnan mukaan rajattu joko lukemaan 225 tai 250 km/h. Tällä moottorilla varustettuna Range Rover on seitsemän prosenttia aiempaa taloudellisempi ja puhtaampi.

Kaikissa Range Rovereissa on edistyksellinen elektronisesti ohjattu ZF:n 8-vaihteinen automaatti. Yhtiön insinöörit ovat säätäneet sen yhdistämään silkinpehmeät vaihdot nopeaan reagointiin ja kiitettävän alhaiseen polttoaineenkulutukseen. Kahdeksan lähellä toisiaan olevan eteenpäin vievän välityksen ansiosta vaihdot sujuvat todella huomaamattomasti. Ne tapahtuvat 200 millisekunnissa eli neljä kertaa nopeammin kuin normaalit sydämenlyönnit.

Ylivoimaisia ominaisuuksia niin maastossa kuin tiellä

Range Rover on ollut jo yli 40 vuoden ajan tunnettu siitä, että sen ajo-ominaisuudet ovat huippuluokkaa, ajettiin sitten 200 km/h nopeudella saksalaisella moottoritiellä tai vaikeassa maastossa edettäessä. Neljännen sukupolven pienemmän omamassan ja innovatiivisen tekniikan ansiosta auto pystyy kaikkeen tuohon entistä helpommin.

”Olemme suunnitelleet auton olemaan kaikkien aikojen monikäyttöisin ja tehokkain Range Rover”, sanoo tuotejohtaja Nick Rogers. ”Asiakkaamme pitävät itsestään selvänä sitä, että heidän autonsa selviytyy kaikesta mistä siltä pyydetään. Olemme käyttäneet kaiken osaamisemme ja viimeisimmän tekniikan, että pystymme ylittämään jälleen kerran asiakkaidemme odotukset.”

Alentuneen painon, erittäin lujan korin ja täysin uudelleen suunnitellun jousituksen lisäksi apuna kaikissa olosuhteissa ja ennen kaikkea maastoajossa on ainutlaatuinen Terrain Response® -järjestelmä. Se on nostettu uudessa Range Roverissa entistäkin korkeammalle tasolle.

Pieni joukko Land Roverin spesialisteja, joilla on valtava kokemus maastoajossa hyödynnettävästä tekniikasta, kehitti Terrain Response® 2:n. Siinä on Auto-asetus, joka analysoi älykkäästi vallitsevat olosuhteet ja valitsee sen mukaan automaattisesti parhaan ohjelman. Se valitsee aina etenemisen kannalta optimaalisen ohjelman viidestä vaihtoehdosta: yleisajo, ruohikko/sora/lumi, muta, hiekka ja kivikko. Jokainen ohjelma säätää auton moottorin, vaihteiston, keskitasauspyörästön ja alustan maastoon sopiviksi, jotta ajaminen olisi helppoa ja pito paras mahdollinen.

Uudessa Range Roverissa on Terrain Response® 2:n lisäksi suuri määrä elektroniikkaa, joka helpottaa kuljettajan tehtävää ja lisää turvallisuutta niin maastossa kuin maantiellä. Pyörien pysymistä tukevasti maassa parantavat pitkät joustovarat, jotka ovat edessä 260 mm ja takana 310 mm. Tieltä maastoon siirryttäessä oikean nopeuden löytämisessä auttaa alennusvaihteisto. Siitä on iloa myös raskaita perävaunuja vedettäessä, sillä Range Roverin perävaunupaino on luokkansa suurin – peräti 3 500 kiloa. Maavara on kasvatettu yli 30 sentin ja uudella Range Roverilla voi ajaa jopa 900 mm syvyisessä vedessä.

Upea varustelu jo vakiona

Uusi Range Rover tarjoaa jo vakiovarusteena paljon sellaista, mitä kilpailijoihin ei saa edes lisävarusteena. Valikoimassa on kolmen varustetason lisäksi vielä paljon valinnanvaraa, joilla auton voi personoida täysin omakseen. Kuljettaja saa esimerkiksi valtavasti tietoa virtuaalisesta 12,3-tuuman näytölle heijastettavasta mittaristosta, jonka antamat tiedot voi valita omien mieltymysten mukaisiksi. Lisää antia saa keskikonsolin 8-tuuman kosketusnäytöstä., johon saa 2-näyttöominaisuuden. Sen avulla kuljettaja voi seurata reittiä navigaattorin avustuksella edessä istuvan matkustajan katsellessa mieliohjelmaansa.

Autoon mennään älyavaimen avulla, joka voi olla taskussa tai käsilaukussa, eikä sitä tarvitse kaivaa esiin edes auton käynnistämiseksi. Ovet sulkeutuvat pehmeästi ja takaluukun molemmat osat saa avattua ja suljettua sähköllä käsin koskematta. Vakiovarusteena on kolmealueinen automaatti-ilmastointi, mutta sen tilalle voi valita nelialueisen, jolloin takaistuimen matkustajat voivat valita itseään miellyttävimmän lämpötilan.

Auton sisustuksen saa helposti räätälöityä yksilöllisesti, sillä verhoiluun on tarjolla kolmen nahkalaatua ja saman verran jalopuupanelointeja, mutta niiden määrä kasvaa tulevaisuudessa. Väriteemoja on peräti 17, minkä lisäksi tulevat eriväriset istuimet. Saatavana on täysikokoinen panoraamakatto ja yksityiskohdaksi voi valita vaikka valaistus kynnyslistat

Range Roverin ulkonäössä valikoima on vielä laajempi, sillä ulkovärejä on 37, joista 22 ylellisiä Autobiography-sävyjä. Vannevalikoimassa on kahdeksan tyyliä ja koot ulottuvat 19-tuumasta aina ensimmäistä kertaa saataviin 22-tuumaisiin pyöriin.

Uusi Range Rover esitellään Pariisin autonäyttelyssä syyskuun lopulla. Se tulee myyntiin kuluvan vuoden lopulla ja toimitukset käynnistyvät alkuvuodesta.

TDV6 Vogue mallin ennakkohinnat alkavat 156.452 eurosta, SDV8 Voguen 183.464 eurosta ja V8 Supercharged moottorilla 225.943 eurosta. Alkuvuodesta mallistoon liitetään myös TDV6 HSE, jolloin malliston hinnat alkavat 142.245 eurosta.

Lisätietoja: 

Land Rover -johtaja Ismo Pohjonen, puh. 0400 132 323, ismo.pohjonen@inchcape.fi

Tuotepäällikkö Pasi Pönkänen, puh. 050 568 5827, pasi.ponkanen@inchcape.fi

Inchcape Motors Finland Oy

www.landrover.fi     www.jaguar.fi

Lisää kuvia ja kansainvälisiä lehdistömateriaaleja Land Roverin ja Jaguarin lehdistösivuilta osoitteista media.landrover.com ja media.jaguar.com

Avainsanat: