Tehottomat työvirrat aiheuttavat vuosittain 3 000 työtunnin menetyksen.

Report this content

Intermecin ja amerikkalaisen Vanson Bourne -tutkimusyrityksen tekemässä tutkimuksessa haastateltiin 250 henkilöä, jotka toimivat Euroopassa ja Yhdysvalloissa yli 500 työntekijää työllistävien yritysten palveluksessa. Tutkimuksessa selvitettiin tehottomien työvirtojen ja prosessien aiheuttamia todellisia kustannuksia sekä jakelukeskusten edessä olevia haasteita. 

Varastojen ja jakelukeskusten on entistä tärkeämpää pystyä vähentämään kustannuksiaan ja parantamaan marginaalejaan. Intermecin uusi tutkimus osoittaa, että kuuden viimeksi kuluneen kuukauden aikana kahdeksan kymmenestä varastojohtajasta on joutunut karsimaan toimintansa kustannuksia keskimäärin 19 prosenttia.

Tutkimuksessa haastateltiin 250 johtajaa, jotka vastaavat yrityksensä koko toimitusketjusta, varastoista ja jakelusta. Sen mukaan jokaisen työntekijän tuottavuudesta menee kahdeksantuntisen työpäivän aikana hukkaan keskimäärin 15 minuuttia tehottomien työvirtojen vuoksi. 50 työntekijää työllistävässä keskisuuressa varastossa menetys voi helposti olla 3 000 * tuntia vuodessa ja suuremmissa organisaatioissa huomattavasti enemmän.

Parannusmahdollisuuksien tunnistamiseksi on ensin käytävä läpi yrityksen jakelukeskusten kaikki työvirrat. Tutkimuksen mukaan 30 prosenttia haastatelluista ei ole tehnyt tällaista kartoitusta viimeksi kuluneen vuoden aikana.

Tehottomia työtehtäviä
Pääosa haastatelluista johtajista ilmoitti, että kahdeksantuntisen työvuoron tehottomimmat työtehtävät ovat pakkaus ja lastaus (20 prosenttia) sekä keräily ja varastonohjaus (molemmat 18 prosenttia).

Hiljattain työvirtansa kartoittaneiden yritysten johtajista useimmat ovat sitä mieltä, että säästöjä on helpointa saavuttaa keräilyssä ja varastonohjauksessa.

Jokainen sekunti on tärkeä
Olipa varasto- tai jakelujohtaja valmis kartoittamaan yrityksensä työvirrat tai ei, tutkimus osoittaa selvästi yritysten tulevaisuudessa kohtaamat haasteet.

Lähes kaikki haastateltavat ovat yksimielisiä siitä, miten haasteisiin voidaan vastata. Kun heiltä kysyttiin, miten varaston ja jakelukeskuksen tulosta voitaisiin heidän mielestään parantaa, lähes 90 prosenttia uskoi, että uudet tekniikkainvestoinnit voisivat vähentää menetettyä työaikaa ja lisätä tuottavuutta.

Vahvaa vastustusta
Johtajat, joiden yrityksissä työvirtoja ei ole käyty läpi kuluneen vuoden aikana, sanovat, että ainoastaan uusi lainsäädäntö tai säännökset (28 prosenttia) tai alhainen suoritustaso (27 prosenttia) saisivat heidät tekemään tällaisen kartoituksen. Viimeksi mainittu luku ei vastaa lainkaan tilannetta yrityksissä, jotka ovat hiljattain tehneet tällaisen kartoituksen ja pystyneet siten parantamaan prosessejaan. Vain harvat (9 prosenttia) mainitsevat alhaisen suoritustason olleen syynä toiminnan kartoittamiseen. Kartoituksen motivaationa olivat uusi lainsäädäntö/säännöstö (26 prosenttia) ja yrityksen toiminnan jatkuva parantaminen (22 prosenttia).

Nykyään, kun kaikista toimeksiannoista on kova kilpailu ja asiakkaita on vaikea saada pysymään uskollisina, on hämmästyttävää, että lähes 16 prosenttia sanoo ryhtyvänsä kartoittamaan työvirtojaan vasta saatuaan asiakkailtaan valituksia.

Suuria säästöjä
Lähes kaksi kolmannesta (60 prosenttia) on sitä mieltä, että "jo pelkästään nopeuttamalla työvirtoja muutamia sekunteja saavutetaan suuria aika- ja kustannussäästöjä".

Tämä voidaan saavuttaa esimerkiksi minimoimalla askelmäärä työpaikalla, investoimalla nopeampiin etikettitulostimiin ja viivakoodinlukijoihin sekä eliminoimalla paristojen vaihdot työvuoron aikana.

Intermecin jakelukeskuksille suunnatun toiminnan Industry Marketing Director Bruce Stubbs sanoo:

– Varastojohtajilta vaaditaan jatkossa suuria kustannussäästöjä, minkä vuoksi he eivät voi jatkaa työajan tuhlaamista.

– Yritysten on käytävä työvirtansa perusteellisesti läpi säännöllisin väliajoin, jotta ne pystyvät toteuttamaan vaadittavat aikasäästöt. Tekemämme tutkimus osoittaa, että kartoitus on hyvä aloittaa tekniikkainfrastruktuurista.

* Intermecin Vanson Bournella teettämä tutkimus osoittaa, että jokainen työntekijä menettää työajastaan keskimäärin yli 15 minuuttia päivässä / 58 tuntia vuodessa / 8 työpäivää vuodessa. Vähintään 50 työntekijän varastossa tämä vastaa 2 899 tuntia vuodessa.

Lisätietoja:
Pia Clerté, Regional Marketing Manager Northern Europe

Puh.: + 46 8 622 06 59, Sähköposti: pia.clerte@intermec.com

Patrik Fredriksson, Nordic Sales Manager
Puh.: + 46 8 622 06 53, Sähköposti: patrik.fredriksson@intermec.com

Lisätietoa on osoitteessa: www.intermec.se. Voit myös seurata toimintaamme osoitteessa www.twitter.com/intermec tai www.facebook.com/intermec.

Tietoja Intermecistä:
Intermec on maailman johtavia automaattisen tiedonkeruun, Intellitag RFID -järjestelmien, mobiilin tiedonkäsittelyn, verkko- ja radioviestintäratkaisujen, viivakooditulostimien ja tarrojen kehittäjiä ja valmistajia. Yrityksen tuotteita ja palveluja käytetään teollisuuden aloilla eri puolilla maailmaa parantamaan toiminnan tuottavuutta, laatua ja käytettävyyttä. Intermecillä on paikalliskonttoreita Tukholmassa, Kööpenhaminassa ja Oslossa. Lisätietoja on osoitteessa: www.intermec.com

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia