Intersport jatkaa panostuksiaan talviurheiluun ja ryhtyy Suomen alppimaajoukkueen yhteistyökumppaniksi

Report this content

K-RYHMÄ LEHDISTÖTIEDOTE 12.10.2018

Intersport Finland Oy ja Ski Sport Finland ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen, jonka myötä Intersportista tulee Suomen alppimaajoukkueen virallinen yhteistyökumppani. Suomen johtavan urheilukaupan ketjun ja alppimaajoukkueen yhteistyö tarjoaa molemmille osapuolille hyviä ja näkyviä yhteistyön muotoja.

Yhteistyössä on tavoitteena rakentaa maan kattava ratalaskukoulujen verkosto. Verkoston kautta kannustetaan junioreita tutustumaan alppihiihtoon omissa lähikeskuksissa asiantuntevien seuraohjaajien opastamana. Ratalaskukoulut ovat monelle lapselle ensikosketus lajin pariin.

Intersport näkyy myös vahvasti alppihiihdon valtakunnallisissa tapahtumissa ja kilpailuissa. Lisäksi yhteistyön myötä maajoukkue tulee antamaan eri kanavissa vinkkejä Intersportin asiakkaille laskettelun harrastamiseen ja välineisiin.

”Maailman suurin urheilukaupan ketju Intersport on tuttu ja näkyvä toimija alppihiihdon kansainvälisissä arvokilpailuissa ja maailmancupeissa. Olemme ylpeitä, että voimme yhdessä auttaa uusia harrastajia lajin pariin sekä olla rakentamassa ja vahvistamassa entisestään Intersport-ketjua Suomen johtavana lasketteluvälineiden asiantuntijana ja myymälänä”, sanoo Ski Sport Finlandin hallituksen puheenjohtaja Heikki Toivakka. Ski Sport Finland on vuonna 2008 perustettu itsenäinen lajiyhdistys, joka jäsenseurojensa kanssa vastaa Suomessa alppi- ja freestylehiihdon lajien kehittämisestä, tapahtumista ja menestyksestä.

Intersportin ja Ski Sport Finlandin yhteistyön painopiste on lapsissa ja nuorissa, mutta yhteistyö ulottuu vaikutuksiltaan maajoukkueen huipuista alppihiihdon harrastajiin. ”Panostamme Intersport-ketjussa vahvasti laatuun niin valikoimissa kuin palvelussa. Alppihiihdon harrastajat liikkuvat monipuolisesti ympäri vuoden, joten Intersportin lajiurheilukonsepti sopii mainiosti tähän tarpeeseen”, sanoo Intersportin ketjujohtaja Juha Nurminen.

Intersport panostaa vahvasti talviurheiluun ja hiihtolajeihin. Nyt julkistetun alppimaajoukkueen sopimuksen lisäksi Intersportilla on monivuotinen yhteistyösopimus Suomen maastohiihtomaajoukkueen kanssa. ”Näistä lajeista löytyy Intersport-kaupoissa valikoimaa, huoltopalveluja ja asiantuntemusta niin aloittelijoiden kuin vaativan harrastajan tarpeisiin”, Juha Nurminen korostaa.

Lisätietoja:
Ketjujohtaja Juha Nurminen, Intersport Finland Oy, p. 050 525 3847
Hallituksen puheenjohtaja Heikki Toivakka, Ski Sport Finland ry, p. 044 021 3850

Intersport Finland Oy on Suomen urheilukaupan markkinajohtaja. Intersport-kauppoja on yli 5 400 yhteensä 46 maassa. K-ryhmään kuuluva Intersport Finland Oy on yhtiön osakas ja omistaa Intersport-, Budget Sport- ja The Athlete`s Foot -lisenssit maassamme. Suomessa on 54 Intersport-kauppaa ja intersport.fi-verkkokauppa.www.intersport.fi

K – Jotta kaupassa olisi kiva käydä.

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit