Pietarsaarelainen hotelli Jugend yhteistyöhön kyläkauppa Strandiksen kanssa

Report this content

Pietarsaarelainen hotelli Jugend aloittaa tänään, 1. syyskuuta, yhteistyön Luodossa sijaitsevan kyläkauppa Strandiksen kanssa. Sen lisäksi, että Jugend ostaa ravintolapalvelunsa Strandikselta, osapuolet sitoutuvat markkinoimaan toistensa palveluja eteenpäin. Yhteistyön puitteissa Jugendin kokki Michael Nybäck siirtyy Strandikseen kehittämään ravintolan kalamenuta ja pitopalveluja.

Jugend lähtee yhteistyöhön tilausravintolan toimintaedellytysten varmistamiseksi ja tarjonnan parantamiseksi.

–Meillä on ollut oma kokopäiväinen kokki parin vuoden ajan mutta se on osoittautunut ylimitoitetuksi suhteessa tilausmäärään. Tällä järjestelyllä voimme varmistaa ja taata asiakkaillemme korkealaatuiset palvelut, mikä on meille äärimmäisen tärkeää, kertoo Jugendin toimitusjohtaja Annika Hietala.

Jugend toivoo, että sekä vanhat että uudet asiakkaat löytävät Jugendin tilausravintolan ja upeat puitteet. Jugendissa voi sekä järjestää omia juhlia että nauttia ruokailusta juhla-aikaan. Esimerkiksi joulupöytä on tärkeä osa talvikauden tarjontaa. Varauksia voi tehdä jo nyt.

–Tänä vuonna joulupöytään katetaan saariston makuja, ja tarjolla on Strandiksen myötä paljon enemmän kalaa kuin aiemmin, Hietala kertoo.

Strandikselle yhteistyö ja uuden kokin rekrytointi merkitsevät mahdollisuutta kehittää pitopalvelua ja Strandiksen osaamista kalaruokien valmistuksessa. Vajaan vuoden ajan Strandiksen kauppiaspari on tehnyt ahkerasti töitä uudistaakseen kyläkaupan tarjontaa ja varmistaakseen liiketoiminnan jatkuvuuden. Osa kehitystä on Strandiksen kalansavustamon ja kalaruokien esiinnostaminen sekä uusien pitopalveluasiakkaiden löytäminen.

–Yhteistyö avaa meille mahdollisuuden sekä panostaa kalansavustamoon, vahvistaa ravintolamme keittiön osaamista että kehittää tuotteita, jotka tekevät meistä ainutlaatuisia, sanoo Strandiksen omistaja ja toimitusjohtaja Anders Högberg.

–Kehitämme myös mielellämme pitopalveluja, mutta tarjonta pitää suhteuttaa olemassaoleviin resursseihin. Aiomme tarjota Jugendille parasta, mitä meillä on, Högberg alleviivaa.

Varaa Jugend Home Hotellin joulupöytä jo nyt! Puhelinnumero on 06 781 4300.

Lue lisää:

www.visitjugend.fi

www.strandis.fi

www.facebook.com/strandislarsmo

Lisätietoa:

toimitusjohtaja Annika Hietala, Jugend, 040 752 3315 annika.hietala@visitjugend.fi

osaomistaja Anders Sandlin, Jugend, 044 720 6512 anders.sandlin@visitjugend.fi

toimitusjohtaja Anders Högberg, Strandis, 0500 174 703, anders@strandis.fi

Jugend Home Hotel on Pietarsaaren keskustassa sijaitseva hotelli, jossa on 32 huonetta. Hotelli on yksityisomistuksessa. Kiinteistössä on hotellin lisäksi juhlasali, kokoustiloja ja saunaosasto. Upeassa salissa voi järjestää monenmoisia juhlia; häitä, syntymäpäiviä, joulujuhlia jne. Ravintola on avoinna tilauksesta. Hienossa saunaosastossa voi järjestää tilaisuuksia, viettää pienempiä häitä, yritysten saunailtoja, polttareita jne. Talossa on myös pienempiä kokoustiloja; juhlasali sopii suurempia kokouksia tai konferensseja varten.

Strandiksen kyläkauppa sijaitsee luonnonkauniilla alueella Storströmmenin varrella Luodossa. Sitä johtavat Anders ja Eva Högberg. Strandiksessa paikalliset ja ohikulkevat pysähtyvät syömään, ostamaan ja nauttimaan. Strandiksessa on kauppa, josta voi ostaa päivittäis- ja erikoistavaroita, ravintola, kahvila, kalansavustamo, asiamiesposti ja polttoaineen myyntiä. Strandiksessa voi myös järjestää omia juhlia tai kokouksia tai vuokrata ainutlaatuisen saunalaiva M/S Gloskärin saaristosaunailtaa varten. Yritykseen kuuluu myös campingalue, joka sijaitsee luonnonkauniilla paikalla Luotojärven rannalla. Alueella on noin 80 karavaanipaikkaa ja 10 mökkiä.

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit