Mekitec vie ruokaturvallisuutta yli 40 maahan, vauhdittaa kasvua avoimella osakeannilla

Helsinki 19.6.2018 – Ruokaturvallisuus on vahvassa kasvussa oleva globaali trendi, johon Suomalainen Mekitec Oy vastaa toimittamalla elintarviketeollisuuden röntgenlaitteita jo yli 40 maahan. Mekitec hakee osakeannilla 2,5 miljoonaa euroa nopeuttaakseen kansainvälistä kasvuaan. Osakeannissa yksityissijoittajat pääsevät sijoittamaan samoilla kaupallisilla osakeannin ehdoilla ankkurisijoittajien Tesin ja Inventuren kanssa.

”Hygieenisyyden ja biologisen turvallisuuden lisäksi lait ja standardit vaativat elintarviketuottajia testaamaan valmistetut tuotteensa myös vaarallisten vierasesineiden varalta”, kertoo Mekitecin toimitusjohtaja Antti Sivula. ”Vierasesineitä ovat esimerkiksi elintarvikkeiden valmistusprosessin aikana tehtaan laitteista irronneet metallinkappaleet, jotka ovat prosessissa ajautuneet elintarvikeainesosien sekaan. Pahimmillaan tällainen vierasesine voi aiheuttaa jopa tukehtumisen. Siksi maailmassa on alati kasvava tarve laaduntarkastuslaitteille, jotka varmistavat elintarvikkeiden turvallisuuden.”

Maat, joissa on vahva vientiin suuntautunut pakattujen tuotteiden elintarviketeollisuus ja suuri väestöpohja panostavat elintarviketeollisuuden turvallisuuteen paljon. 

”Olemme panneet yllättyneinä merkille, että meille asiakkaina perinteisesti suurten maiden kuten Suomen, USAn, Kiinan ja Saksan rinnalle on noussut maita, joihin Suomesta on perinteisesti ollut vain vähän vientiä. Juuri päättyneenä tilivuonna Suomen jälkeen suurimmaksi maaksi asiakkaidemme joukossa nousi Filippiinit, kolmanneksi Meksiko ja lähellä perässä kuudennella sijalla on Turkki. ”

Elintarviketeollisuuden turvallisuustrendiä ajavat vahvasti globaalit jättiyritykset kuten Nestle, Unilever ja Mars. Yrityksillä on paljon tuotantoa kehittyvissä maissa ja ne käyttävät paljon resursseja brändinsä ja imagonsa suojelemiseksi turvallisuus- ja laatuongelmilta sekä miljoonien dollarien takaisinvetokustannuksilta. Esimerkiksi vuonna 2015 Kraft Foods joutui vetämään markkinoilta 242 000 pakkausta makaronivalmistetta, koska joistakin pakkauksista löytyi epämääräisiä metallikappaleita.

”Ymmärrettävästikin tällaiset uutiset saavat asiakkaat huolestumaan, ja myynti kärsii”, Sivula summaa. ”Lisäksi valtavat tuotetakaisinvedot saattavat aiheuttaa miljoonien tappiot. Yhdysvaltalaisen FoodOnline-julkaisun mukaan jo vuosia sitten elintarviketeollisuuden takaisinvetojen kustannus oli keskimäärin 10 miljoonaa dollaria. Suurimmat heidän raportoimansa takaisinvetokustannukset ovat olleet 100 miljoonan dollarin luokkaa.”

Pääomasijoittajat mukana vauhdittamassa kansainvälistä kasvua

Mekitecin röntgentarkastusjärjestelmät on tarkoitettu nimenomaan vierasesineiden tunnistamiseen ja niistä johtuvien tuotetakaisinkutsujen välttämiseen. Menestyksekäs toiminta tällä teollisuudenalalla vaatii globaaliin toimintaan pystyvää tehokasta organisaatiota. 

”Mekitec on sitoutunut toimimaan kaikkien näiden suurten asiakkaiden kanssa globaalisti, vaikka onkin vaativaa rakentaa jakelukanava kattamaan Filippiinit, Meksiko, Turkki ja joukko muita epätavallisempia vientimaita. Jatkuvan kasvumme rahoittamiseksi olemmekin parhaillaan keräämässä 2,5 miljoonan euron kasvurahoituspakettia yhteistyössä Invesdor–joukkorahoitusyrityksen kanssa”, sanoo Sivula.

”Tesi on ollut sijoittajana ja aktiivisena omistajana Mekitecissä vuodesta 2014. Tänä aikana yhtiö on käynyt läpi muutoksen startupista kasvuyritykseksi ja organisaatio on vahvistunut kaikilla tasoilla. Mekitec tarjoaa elintarviketurvallisuuden parantamiseen erittäin kilpailukykyiset tuotteet, ja käynnissä oleva anti luo edellytykset kasvun edelleen kiihdyttämiseksi”, sanoo Tesin sijoitusjohtaja Jussi Sainiemi.

Kirjoitushetkellä osakeannista on merkitty 1,9 miljoonaa euroa. Antiin osallistuivat myös pääomasijoittajat Tesi ja Inventure. Osakeannissa yksityissijoittajat pääsevät merkitsemään osakkeita samoilla kaupallisilla ehdoilla pääomasijoittajien kanssa.

 

Lisätietoja:
Mekitecin osakeanti Invesdorin sivuilla: https://www.invesdor.com/fi/pitches/928

Antti Sivula, toimitusjohtaja, Mekitec Oy
antti.sivula@mekitec.com
marketing@mekitec.com

Mikko Savolainen, viestintäjohtaja, Invesdor Oy
mikko.savolainen@invesdor.com, +358 40 747 5205

Mekitec lyhyesti:
Mekitec on kasvava oululaisyritys, joka on jo toimittanut yli 700 elintarviketeollisuuden MEKI-röntgentarkastuslaitetta yli 40 maahan. Mekitecin liikevaihto ylitti 5 miljoonaa euroa vuonna 2017, ja Mekitec työllistää globaalisti noin 50 henkilöä. Mekitecillä ja sen avainhenkilöillä on vahvat juuret röntgenteknologiassa ja tuotekehityksessä. MEKI-konseptin ydinidea on tarjota elintarviketuottajille tehokasta, kompaktia ja käyttäjäystävällistä röntgenlaadunvalvontaa. Laitteet ovat pienikokoisia, joten ne mahtuvat helposti jokaiseen tuotantolinjaan ja näin ollen säästävät tehokasta tuotantotilaa. Käyttöliittymää on kehitetty yhdessä eri elintarviketuottajien kanssa, jotta heidän todelliset tarpeet on huomioitu ja käyttäjäystävällisyys taattu. Lisätietoja osoitteessa mekitec.com.

Invesdor lyhyesti:
Invesdor on Helsingissä vuonna 2012 perustettu finanssiteknologiayritys (fintech). Se ylläpitää verkossa toimivaa sijoitusalustaa, jolla kunnianhimoiset eurooppalaiset kasvuyritykset ja kansainväliset sijoittajat kohtaavat. Invesdorin kautta on sijoitettu yli 58 miljoonaa euroa ja järjestetty yli 120 onnistunutta rahoituskierrosta. Invesdorin asiakkaisiin lukeutuu sekä pörssilistaamattomia että -listattuja yhtiöitä Suomesta, Ruotsista, Isosta-Britanniasta, Norjasta ja Tanskasta sekä sijoittajia yli 70 maasta. Invesdorilla on toimistot Helsingissä, Tukholmassa ja Lontoossa. Lisätietoja osoitteessa invesdor.com.

Yrityksestä

Invesdor Group on eurooppalainen digitaalisen sijoittamisen ja rahoittamisen alusta eri kasvuvaiheissa oleville yrityksille aina startupeista suuriin konserneihin. Emoyhtiönsä Invesdor Oy:n kautta Invesdor Groupilla on sijoituspalvelutoimilupa, ja se tarjoaa laajan kattauksen digitaalisia rahoitusratkaisuja. Invesdor Groupilla on yli 50 000 rekisteröitynyttä käyttäjää yli 150 maasta, ja he ovat sijoittaneet yhteensä yli 130 miljoonaa euroa. https://www.invesdor.com/fi

Tilaa