• news.cision.com/
  • Invesdor/
  • Myssyfarmi työllistää eläkeläisnaisia ja vie näiden tekemää suomalaista käsityötä maailmalle

Myssyfarmi työllistää eläkeläisnaisia ja vie näiden tekemää suomalaista käsityötä maailmalle

Report this content

Myssyfarmi hakee Invesdor.comissa järjestettävällä rahoituskierroksellaan tukea konseptinsa kansainväliseen kasvattamiseen. Kierros oli saavuttanut ensimmäisen päivänsä aamuna jo 46 prosenttia minimitavoitteestaan.

Maanantaina avautunut osakeanti on monella tapaa epätyypillinen – tai ainakin sen kohdeyritys on. Myssyfarmi on täysin maatilalähtöinen yritys, jonka tuotanto perustuu kotiteollisuudelle eikä juurikaan muistuta tyypillistä mielikuvaa kasvuyrityksestä.

Yrityksen tuotteita valmistavat osa-aikatyöntekijät eivät myöskään ole sitä tavallisinta startup-väkeä: Myssyfarmi tuottaa kotimaisesta luomuvillasta tehtyjä myssyjä ja asusteita, joita neuloo 40 eläkeläisnaisen - tai Myssymummon, kuten yritys itse heitä kutsuu - tiimi Pöytyällä, Varsinais-Suomessa.

”Ihmisten on välillä ollut vaikea uskoa, että me ihan oikeasti aiomme kasvaa. Olen niin monesti kuullut, ettei mummoja voi skaalata”, kertoo Myssyfarmin toimitusjohtaja Anna Rauhansuu.

Rauhansuu uskoo kuitenkin vahvasti monen tekijän olevan Myssyfarmin liiketoimintamallin puolella. Hänen mukaansa työ tarjoaa myssyjä kutoville naisille yhteisöllisyyttä, merkityksellistä tekemistä ja lisätienestejä, eikä alueen ikärakennekaan haittaa työvoiman löytämistä.

“Meillä on paljon pidempi jonotuslista Myssymummon töistä kiinnostuneista eläkeläisrouvista kuin mitä mummoja tällä hetkellä on edes töissä. Tälle konseptille todellakin on tilausta”, Rauhansuu jatkaa.

Pöytyältä Japaniin neulontamatkalle

Myssyfarmin toiminta on ollut viime vuosina kasvu-uralla. Liikevaihto on kolmen viime vuoden aikana kasvanut keskimäärin 60-70 prosenttia vuodessa ja yrityksen oma verkkokauppa kasvoi viime tilikaudella 200 prosenttia. Myssyfarmi-tuotteita myydään jo 16 maahan.

Yritys on myös panostanut PR-tempauksiin, joilla herätellään huomiota ulkomaan markkinoita myöten. Viime joulukuussa neulojia lensi Japaniin Nagoyaan neulomaan Takashimayan tavaratalon kutsumina.

Yritys pyrkii luomaan toiminnallaan yhteiskunnallisia vaikutuksia muutenkin kuin työllistämällä eläkeläisiä. Tuotannossa käytetään vain kotimaista villaa. Myssyfarmin Luonnonvarakeskuksen tutkija Marja Lehdolta saaman arvion mukaan suomalaisesta villasta kompostoidaan tai poltetaan 60-80 prosenttia, vaikka suomenlampaan villa on pehmeydessään merinovillan veroista.

“Haluamme muuttaa tämän ja maksaa lampurille reilun hinnan villasta”, toimitusjohtaja Rauhansuu kertoo.

”Myssyfarmin rahoituskierros on kiinnostava erityisesti viime vuosina kasvaneen vaikuttavuussijoittamisen trendin näkökulmasta. Yhä useammat sijoittajat haluavat tuottopotentiaalin lisäksi nähdä yrityksiltä positiivisia vaikutuksia toimintaympäristöönsä”, Invesdorin toimitusjohtaja Lasse Mäkelä kommentoi. ”Mielekkään tekemisen ja lisätulojen tarjoaminen eläkeläisille sekä kotimaisten materiaalien käyttö kuuluvat tiiviisti Myssyfarmin konseptiin ja on kiinnostavaa nähdä, miten he onnistuvat houkuttelemaan impact investing -yleisöä tällä reseptillä.”

Tähtäimessä kansainvälinen kasvu - isäntä uskoo kanta-asiakkaiden tukeen

Nyt järjestettävällä rahoituskierroksella Myssyfarmi hakee kasvuun leveämpiä hartioita ja laajempaa pääomaa uusien omistajien muodossa. Rahoituskierroksen tavoitteena on kerätä 200 000 - 425 000 euroa; jaettava omistusosuus on maksimissaan 19,96 prosenttia.

Varoilla yrityksen on tarkoitus uudistaa verkkokauppaa ja hakea kansainvälistä kasvua. Yrityksen tämänhetkiset tavoitellut päämarkkinat ovat Suomessa, Sveitsissä, Japanissa ja Koreassa. Kasvua varten Myssyfarmi on rakentanut myös hallituksen, johon kuuluu mm. Artekin entinen toimitusjohtaja, Kämp Hotellien entinen brändijohtaja Mirkku Kullberg.

“Olemme havainneet, että meistä ovat kiinnostuneita kolme kohderyhmää”, kertoo Myssyfarmin isäntä Janne Rauhansuu. “Muotiin sijoittavat ammattilaiset näkevät tässä hurjan potentiaalin, mutta heitä ei ole Suomessa montaa. Toiset maatilat arvostavat tekemistämme ja ovat jo nähneet, miten mahdottomasta tehdään mahdollista. Lisäksi koko joukko pöytyäläisiä haluaa, että me ja kotikuntamme menestyvät. Lisäksi uskomme, että moni Myssy-ystävä eli konseptimme kanta-asiakas tai fani lähtee mukaan.”

Rahoituskampanja:

www.invesdor.fi/myssy

Kuvia:

https://1drv.ms/u/s!AtvPVaR0HKOFplp68foEw2z7viyI?e=9tl4pL

Lisätietoja:

Anna Rauhansuu, Myssyfarmi, 044 570 4022 tai emanta@myssyfarmi.fi

Riikka Koskenohi, Invesdor, 050 412 7538 tai riikka.koskenohi@invesdor.com

Myssyfarmi on maatilalähtöinen design-yritys Pöytyän Vistolan kylältä. Kaikki Myssyt neulotaan käsin paikallisten Myssymummojen puikoissa ja villa on tietysti suomalaista sekin. Farmilla kaikki on aitoa ja alkuperäistä, eikä Pöytyä tiettävästi ole mikään muotimaailman polttopiste. Täällä on todella viileää lähinnä talvisin, mistä johtuneekin, että paikalliset rouvat osaavat kutoa maailman hienoimpia Myssyjä. Yritys työllistää 40 eläkeläisrouvaa ja sen tuotteita viedään 16 maahan. www.myssy.fi

Invesdor Group

Invesdor Group on eurooppalainen digitaalisen sijoittamisen ja rahoittamisen alusta eri kasvuvaiheissa oleville yrityksille aina startupeista suuriin konserneihin. Emoyhtiönsä Invesdor Oy:n kautta Invesdor Groupilla on sijoituspalvelutoimilupa, ja se tarjoaa laajan kattauksen digitaalisia rahoitusratkaisuja. Invesdor Groupilla on lähes 60 000 rekisteröitynyttä käyttäjää yli 150 maasta, ja he ovat sijoittaneet yhteensä noin 150 miljoonaa euroa. invesdor.com

Multimedia

Multimedia