Nimityksiä Invesdorilla

Report this content

Helsinki 5.6.2017

 

Erik Rehn on nimitetty Invesdorin myyntijohtajaksi (sales director). Rehn vastaa Invesdorilla globaalin yritysmyynnin suunnittelusta ja toimii Suomen maajohtajana. Ennen Invesdorille siirtymistään Rehn toimi IBM:llä Watson-liiketoiminnan Pohjoismaiden johtajana sekä myynnin ja strategian tehtävissä IBM:llä Isossa-Britanniassa. Hänen tärkein tehtävänsä Invesdorilla tulee olemaan skaalautuvan myyntimallin kehittäminen Invesdorin kasvun vauhdittamiseksi.

”Haluan olla kaikessa tekemisessäni aallonharjalla, oli kyse sitten tekoälystä tai rahoitusalan disruptoimisesta, ja hyppy finanssiteknologiaan tuntui luonnolliselta”, Rehn sanoo. ”Ihmiset olivat kuitenkin suurin syy Invesdorille siirtymiseeni: minusta tuntui, että toimitusjohtaja Lasse Mäkelä, hallitus ja muut tiimin jäsenet ovat skarppeja ja heidän kanssaan on helppo tehdä töitä.”

 

Mikko Kangasaho on nimitetty projektipäälliköksi Invesdorin kehitystiimiin. Invesdorilla hän koordinoi sisäistä ohjelmistokehitystä, priorisoi kehityshankkeita ja vastaa ohjelmistokehitystyön alihankinnoista. Kangasaho aloitti uransa ohjelmoijana, ja kiinnostui sittemmin ohjelmistokehityksen parantamisesta tiimien ja organisaatioiden tasolla. Invesdorille Kangasaho siirtyy IT-alan konsulttiyritys Eficodesta, jossa hän toimi aluksi ohjelmoijana ja myöhemmin projektipäällikkönä.

”Suurin haasteeni tulee olemaan Invesdor.com-alustan kehityshankkeiden priorisointi siten, että uudet ominaisuudet kasvattavat kansainvälistä kilpailuetuamme entuudestaan. Mielenkiintoista tulee olemaan kehitysresurssien strateginen kohdistaminen toimialalla, jossa yhdistyvät yhtäältä dynaamisuus ja muutos sekä toisaalta sääntely ja etabloitunut kilpailu”, Kangasaho sanoo.

 

”Rekrytoinnit ovat vahva lisä yrityksemme kahteen ydinalueeseen: yritysmyyntiin ja ohjelmistokehitykseen”, Invesdorin toimitusjohtaja Lasse Mäkelä sanoo. ”Mikon avulla jatkamme koko liiketoimintamme ytimessä olevan rahoitusalustamme kehitystä sekä rakennamme sen ympärille yhä hienostuneempia lisäpalveluja, kun taas Erikin kanssa tulemme todella nopeuttamaan kasvuvauhtiamme. Toivotamme Mikon ja Erikin lämpimästi tervetulleiksi!”

 

Vas. Erik Rehn, oik. Mikko Kangasaho

 

Yhteystiedot:

Mikko Savolainen, viestintäpäällikkö, Invesdor Oy

mikko.savolainen@invesdor.com, +358 40 747 5205

Invesdor lyhyesti:

Invesdor on Helsingissä vuonna 2012 perustettu finanssiteknologiayritys (fintech). Se ylläpitää verkossa toimivaa sijoitusalustaa, jolla kunnianhimoiset eurooppalaiset kasvuyritykset ja kansainväliset sijoittajat kohtaavat. Invesdorin kautta on sijoitettu yli 30 miljoonaa euroa. Onnistuneita rahoituskierroksia palvelualustalla on järjestetty yli 80.

Invesdor on osakepohjaisten joukkorahoitusalustojen Pohjoismaiden markkinajohtaja vuosina 2015 ja 2016 palvelun kautta sijoitetulla pääomalla ja liikevaihdolla mitattuna. Sen asiakkaisiin lukeutuu sekä pörssilistaamattomia että -listattuja yhtiöitä Suomesta, Isosta-Britanniasta, Norjasta ja Tanskasta sekä sijoittajia yli 70 maasta. Invesdorilla on toimistot Helsingissä ja Lontoossa.

Invesdor lukuina 2016

Multimedia

Multimedia