Uudet innovaatiot löysivät alkuvuodesta joukkorahoituksensa

Report this content

Kolme innovatiivista yritystä saivat tammikuun aikana onnistuneesti rahoitusta joukkorahoituspalvelu Invesdorin kautta. Nyt Invesdorin listalle on lisätty neljä uutta yritystä, jotka pyrkivät samaan.

– Kolme onnistunutta rahoituskierrosta on hieno tapa aloittaa vuosi, ja neljän uuden listallemme tulleen yrityksen myötä myös helmikuu näyttää lupaavalta. Joukkorahoitus on selvästi houkuttava ja toimiva rahoitusvaihtoehto monille innovaativisille yrityksille, toteaa Invesdorin toimitusjohtaja Lasse Mäkelä.

Kotimaiset yritykset iResponse Solutions Oy, Hawina Productions Oy ja Playmysong Oy saivat antinsa onnistuneesti päätökseen tammikuun aikana. Neljä uutta yritystä pyrkii nyt tekemään saman. Näistä ensimmäinen on YogaMe Oy, jonka joogaan perustuva treeniohjelma on omiaan lisäämään työhyvinvointia yrityksissä. YogaMe:llä on jo lukuisia suuria asiakkaita, kuten Osuuspankki ja Kaarinan kaupunki. YogaMe hakee 40 000–160 000€ rahoitusta 7,41–24,24 % omistusosuutta vastaan.

Seuraavana listalla on Tallinnassa majaansa pitävä, vuonna 2006 perustettu Scorpion Store Europe Ltd. Scorpion Store on triathloniin erikoistunut verkkokauppa, joka tähtää Euroopan ykköseksi. Yritys tarjoaa uusille sijoittajilleen osinko-oikeuksia, alennuksia ja tuotelahjoja. Scorpion Store hakee 75 000–250 000€ rahoitusta 6,98–20,00 % omistusosuutta vastaan.

Kolmas uusi yritys Invesdorin listalla on Oppifi Oy, joka on luonut erityisesti isovanhempien sukupolvelle suunnatun Epooq-muistelupalvelun. Epooq mahdollistaa ukkien ja mummien elämäntarinoiden taltioimisen ja lähimmäisille jakamisen. Oppifi hakee 25 000–75 000€ rahoitusta 4,95–13,51 % omistusosuutta vastaan.

Neljäs tulokas on KeepLoop Oy, jonka helppokäyttöiset ja kompaktit mikroskooppimoduulit mahdollistavat tavallisten kameralla varustettujen mobiililaitteiden käyttämisen huipputarkkoina mikroskooppeina. Yrityksellä on omat tuotteensa sekä ammattilais- että kuluttajamarkkinoille. KeepLoop on haalinut reilun kahden vuoden taipaleensa aikana palkintoja ja näkyvyyttä ympäri Eurooppaa. KeepLoop hakee 150 000–500 000€ rahoitusta 21,83–48,22 % omistusosuutta vastaan.

Joukkorahoituspalvelu Invesdor ja Privanet Pankkiiriliike kertoivat viime viikolla luoneensa jälkimarkkinat osakepohjaiselle joukkorahoitukselle. Jälkimarkkinat kiihdyttänevät joukkorahoituksen kasvua lähitulevaisuudessa, mutta onnistuneiden joukkorahoituskierrosten lukumäärä kasvaa silläkin välin kovaa vauhtia.

Lisätietoja

Lasse Mäkelä, toimitusjohtaja, Invesdor Oy, puh. 040-7533 844, lasse.makela(at)invesdor.com

Invesdor lyhyesti:

Invesdor on yksi Pohjois-Euroopan johtavista osakepohjaisen joukkorahoituksen palveluista. Invesdor pyrkii vauhdittamaan Suomen talouskasvua parantamalla startup- ja kasvuyritysten mahdollisuuksia saada rahoitusta. Autamme pääomaa etsiviä yrityksiä ja kasvuyrityksistä kiinnostuneita yksityisiä sijoittajia löytämään toisensa verkossa. Pääoma tulee sijoittajilta eri puolilta maailmaa. Lisää tietoa yrityksestämme ja palveluistamme osoitteessa invesdor.com.


Avainsanat:

Liitteet & linkit