• news.cision.com/
  • Invesdor/
  • Vantaalaisyhtiön kehittämää maailman ensimmäistä nyppivää trimmeriä koirille käytetään jo ainakin 26 maassa

Vantaalaisyhtiön kehittämää maailman ensimmäistä nyppivää trimmeriä koirille käytetään jo ainakin 26 maassa

Report this content

20.8.2019 Julkaisuvapaa heti

Kaikki karkeakarvaiset koirat tulee trimmata säännöllisesti nyppimällä vanha karva pois tuoreen karvan joukosta. Perinteisesti nypintä on tehty sormin, joka on hidasta ja erittäin raskasta sormille.

Karhia Innovations Oy on kehittänyt ja patentoinut maailman ensimmäisen nyppivän trimmerin, KarhiaPro:n, joka nopeuttaa trimmausta, poistaa käsiin kohdistuvan rasituksen ja tuottaa tasaisemman trimmausjäljen.

KarhiaPro:lle on myönnetty patentti Suomessa, Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Tuotteella on käyttäjiä jo ainakin 26 maassa ympäri maailman.

“Olemme toimittaneet KarhiaPro-trimmereitä oman verkkokauppamme kautta 26 maahan ympäri Eurooppaa ja aina Australiaan sekä Kolumbiaan saakka. Lisäksi on luultavasti muita maita, joihin jälleenmyyjämme ovat myyneet laitteita”, toinen yhtiön perustajista ja toimitusjohtaja Sami Ristaniemi kertoo.

Miljoonat koirat voivat huonosti, koska turkkia ei trimmata säännöllisesti

Pelkästään Euroopassa on yhtiön arvion mukaan yli 12 miljoonaa karkeakarvaista koiraa. Moni niistä ei voi hyvin, koska turkkia ei trimmata säännöllisesti.

“Käsinnypintä on erittäin hidasta ja raskasta sormille. Tiettyjen koirien käsinnypintä voi kestää ammattilaiseltakin useamman tunnin ja maksaa asiakkaalle helposti toista sataa euroa”, Karhian tuotepäällikkö ja koulutettu trimmaaja Silvia Walle kertoo.  

Käsinnypinnän hitaus ja rasittavuus on johtanut siihen, että useat koiranomistajat trimmaavat koiriaan aivan liian harvoin, esimerkiksi vain kerran vuodessa tai jopa harvemminkin. Tämä vaikuttaa negatiivisesti paitsi koiran ulkonäköön, myös hyvinvointiin.  

Karkeakarvainen koira pitäisi trimmata vähintään neljä kertaa vuodessa ja jopa useamminkin, jos turkin haluaa pitää koko ajan siistinä.

“Tuotteemme tekee turkinhoidosta selvästi aiempaa helpompaa. Monet käyttäjämme karhioivat, kuten he laitteellamme trimmaamista itse kutsuvat, koiriaan jopa kerran kuukaudessa”, Silvia Walle iloitsee.

Tähtäimessä erityisesti Pohjois- ja Etelä-Amerikan markkinat

Yhtiön tähtäimessä ovat erityisesti Pohjois- ja Etelä-Amerikan markkinat, joissa koirat ovat suosittu kotieläin ja niihin myös satsataan paljon.

“Tutkimusyhtiö GfK:n tekemän tutkimuksen mukaan joka toisessa yhdysvaltalaistaloudessa on koira. Meksikossa ja Argentiinassa koirat ovat vieläkin yleisempiä lemmikkejä”, Sami Ristaniemi kertoo.

Koiria, kuten muitakin lemmikkejä, pidetään myös entistä useammin tasavertaisina perheenjäseninä, ja se näkyy kasvavana rahankäyttönä.

“Grand View Research -tutkimuslaitos arvioi globaalin lemmikkitarvikemarkkinan olevan 131,7 miljardin dollarin arvoinen vuonna 2016, ja kasvavan 202,6 miljardiin dollariin vuoteen 2025 mennessä”, Ristaniemi jatkaa.

Kasvun vauhdittamiseksi yhtiö on käynnistänyt osakeannin sijoituspalveluyhtiö Invesdorilla. Lisätietoja osakeannista: https://www.invesdor.com/fi/pitches/1020

 

Lisätietoja:

Sami Ristaniemi
Toimitusjohtaja
sami.ristaniemi@karhia.com
+358 40 548 0757  

Karhia Innovations Oy

Karhia Innovations Oy on suomalainen startup-yritys, joka on tuonut markkinoille maailman ensimmäisen nyppivän trimmerin, KarhiaPro:n, karkeakarvaisten koirien turkin trimmaukseen. Trimmeri on patentoitu Suomessa, Euroopassa ja Yhdysvalloissa ja sitä käytetään jo yli 26 maassa ympäri maailman. Ennen nyt käynnissä olevaa rahoituskierrosta yhtiö on saanut rahoitusta mm. Business Finlandilta, Finnveralta ja yksityissijoittajilta yli puoli miljoonaa euroa.

Kuvia (Karhia Innovations Press Kit):

https://drive.google.com/open?id=17sIHbEwTFmaJ3rWIROuQB27wXvILGMnQ

Lähteet:

GfK: https://www.gfk.com/fileadmin/user_upload/website_content/Global_Study/Documents/Global-GfK-survey_Pet-Ownership_2016.pdf

Grand View Research:

https://www.grandviewresearch.com/press-release/global-pet-care-market

About Invesdor Group

Invesdor Group on eurooppalainen digitaalisen sijoittamisen ja rahoittamisen alusta eri kasvuvaiheissa oleville yrityksille aina startupeista suuriin konserneihin. Emoyhtiönsä Invesdor Oy:n kautta Invesdor Groupilla on sijoituspalvelutoimilupa, ja se tarjoaa laajan kattauksen digitaalisia rahoitusratkaisuja. Invesdor Groupilla on yli 50 000 rekisteröitynyttä käyttäjää yli 150 maasta, ja he ovat sijoittaneet yhteensä yli 130 miljoonaa euroa. invesdor.com