Sabina Helmerson Aegis Media Nordicin HR-johtajaksi

Aegis Media on rekrytoinut ruotsalaisen Sabina Helmersonin Pohjoismaiden yksiköiden HR Directoriksi. Hän tulee vastaamaan henkilöstön osaamisen kehittämisestä kaikissa Pohjoismaiden yksiköissä. Sabina Helmersonin rekrytointi on osa mediakonsernin organisaatiorakenteen muutosta, jonka tavoitteena on yhtenäistää Pohjoismaiden yksiköiden toimintaa. 

Ruotsalainen Sabina Helmerson on rekrytoitu mediatoimistokonserni Aegis Median Pohjoismaiden yksiköiden HR Directoriksi. Hänen vastuullaan tulee olemaan koko Aegis Media Nordicin nykyisten media-alan osaajien ammattitaidon ylläpito ja kehittäminen. Lisäksi hän keskittyy Aegis Median kehittämiseen houkuttelevana työnantajana media-alan osaajien silmissä. Sabina Helmerson on työskennellyt aikaisemmin HR Partnerina YIT Sweden AB:lla sekä henkilöstöjohtajana hotellialalla. 

”Me Aegis Medialla työskentelemme todella ahkerasti kehittääksemme henkilöstöämme. Sabina Helmerson tulee pitämään huolta, että saamme pidettyä nykyiset lahjakkaat työntekijämme ja että onnistumme rekrytoimaan uusia alan ammattilaisia”, kertoo Aegis Media Nordicin toimitusjohtaja, Lars Bo Jeppesen.

Muutos kohti yhtenäisempää toimintaa

Sabina Helmersonin avulla Aegis Media aikoo panostaa henkilöstönhallintaan Pohjoismaisella tasolla. Tavoite on, että konserni pääsee hyödyntämään paremmin sen olemassa olevia resursseja rekrytointiprosesseissa – näin voidaan varmistaa myös työntekijöiden jatkuva kehitysprosessi.

”Tämä HR-ohjelma maksimoi resurssimme ja tuo toimintaamme joustavuutta. Lisäksi se antaa työntekijöillemme mahdollisuuden kehittää taitojaan sekä osaamistaan – nämä ovat merkittäviä tekijöitä menestyksemme kannalta tulevaisuudessa”, toteaa Lars Bo Jeppesen.

“Aikaisemmin Aegis Median Pohjoismaiden yksiköt ovat toimineet paikallisesti neljänä erillisenä yrityksenä. Tämä vaikutti siihen, että maiden välinen vuorovaikutus ja synergiaedut olivat vähäisiä. Tämän uuden yhtenäisen organisaatiorakenteen avulla voimme hyödyntää kaikkien neljän maan resursseja ja taitoja mahdollisimman hyvin”, Lars Bo Jeppesen jatkaa.

Avainsanat:

Yrityksestä

iProspect on johtava tulospohjaisen digitaalisen markkinoinnin maailmanlaajuinen toimisto. Yrityksemme auttaa monia maailman suosituimpia brändejä maksimoimaan verkkomarkkinointinsa tuloksellisuutta muun muassa hakukoneoptimoinnin, hakusanamainonnan, display-mainonnan, mobiilimainonnan, sosiaalisen median ja verkkoanalytiikan avulla. The Original® Search Engine Marketing Firm, millä nimellä iProspect myös tunnetaan, perustettiin jo vuonna 1996 USAssa. Siitä lähtien olemme sitoutuneet palkkaamaan huippuosaajia, kehittämään jatkuvasti paremmaksi hyvin toimivaa kampanjahallintaprosessiamme sekä investoimaan edelläkäyviin teknologioihin. iProspect toimii maailmanlaajuisesti. Meillä on 39 toimistoa 28 eri markkina-alueella ja yli 800 työntekijää ympäri maailmaa.