Tiedote 17.4.2012 Isännöintiliitto: turvallisuuskysely ja -kävely joka taloyhtiöön

Report this content

Taloyhtiöissä laaditaan ja uudistetaan parhaillaan pelastussuunnitelmia. Uudistuneen pelastuslain mukaan taloyhtiön hallituksen tulee laatia pelastussuunnitelma yhdessä asukkaiden kanssa. - Hallituksen kannattaa tehdä vähintään kaksi asiaa: lähettää asukkaille turvallisuuskysely ja järjestää turvallisuuskävely, neuvoo lakiasiantuntija, OTM Marina Furuhjelm Isännöintiliitosta.

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön mukaan tammi-maaliskuussa 2012 tulipaloissa kuoli 23 ihmistä. - Pelastussuunnitelman tarkoitus on kartoittaa ja minimoida riskit. Ennakointi voi säästää ihmishenkiä, Furuhjelm summaa.

Taloyhtiön turvallisuuskyselyssä selvitetään mm. asukkaiden huomaamat riskit huoneistossa ja taloyhtiössä, asukkaiden tiedontarpeet, huoneiston varustus ja asukkaiden kiinnostus turvallisuusasioihin. Isännöintiliitto on laatinut hallitusten avuksi esimerkkikysymyksiä. - Kysymykset ja pelastussuunnitelma on aina pohdittava taloyhtiökohtaisesti. Yleispätevää pelastussuunnitelmamallia ei voida tehdä, Furuhjelm korostaa.

Kyselyn lisäksi hallituksen kannattaa järjestää asukkaille turvallisuuskävely, jossa käydään katsomassa mm. savunpoistoluukut, vesisulut, poistumistiet ja kokoontumispaikka. Näin asukkaat tietävät, miten toimitaan vaaran uhatessa. Turvallisuuskävelyn voi järjestää esimerkiksi kevättalkoiden yhteydessä. Asukkaat tulee myös perehdyttää pelastussuunnitelmaan esimerkiksi jakamalla se jokaiseen huoneistoon ja järjestämällä infotilaisuuden.

Hallitus vastaa, isännöinti tukee

Pelastussuunnitelman tarkoituksena on parantaa arjen turvallisuutta. Suunnitelman laatii hallitus, ja isännöinti tukee hallitusta taloyhtiön riskien tunnistamisessa ja turvallisen arjen rakentamisessa. Tarvittaessa voidaan käyttää ulkopuolisia asiantuntijoita. - Hyvin johdetussa yhtiössä on varauduttu yllätyksiin ja suunniteltu, miten tieto kulkee asukkaille poikkeustilanteissa, Furuhjelm sanoo.

Pelastussuunnitelma on laadittava asuinrakennuksiin, joissa on vähintään kolme huoneistoa. Jos kotitalossa ei ole ollut pelastussuunnitelmaa ennestään, se on laadittava kesäkuun 2012 loppuun mennessä. Jos pelastussuunnitelma on ollut ennenkin, se tulee päivittää uuden pelastuslain mukaiseksi kesäkuun 2013 loppuun mennessä.

Sisäasiainministeriö on laatinut ohjeen, joka auttaa pelastussuunnitelman laatimisessa. Isännöintiliitto oli mukana ohjeen laatimisessa. Ohje löytyy mm. Isännöintiliiton verkkosivuilta: http://www.isannointiliitto.fi/attachements/2012-01-30T11-08-4185.pdf

Fakta: 100 kuolee vuodessa

  • Suomessa syttyy vuodessa yli 2000 asuntopaloa, joissa menehtyy ja vakavasti loukkaantuu noin sata henkilöä.
  • Koti- ja vapaa-ajan tapaturmissa menehtyy yli 2500 henkilöä ja vammautuu kymmeniä tuhansia.
  • Asuinkiinteistöjen kiinteistövakuutuksista korvataan tulipalojen aiheuttamia omaisuusvahinkoja vuosittain noin 30 miljoonalla eurolla.
  • Kotivakuutuksista tulipalojen aiheuttamia vahinkoja korvataan lähes 70 miljoonalla eurolla vuosittain.
  • Kotivakuutukset korvaavat vuosittain yli 20 000 vuotovahinkoa, joiden korvaussumma on yli 80 miljoonaa euroa.
  • Kiinteistövakuutuksista korvataan vuosittain yli 10 000 vuotovahinkoa, joiden korvaussumma on yli 40 miljoonaa euroa.

Lähde: Asuinkiinteistön pelastussuunnitelman laadinta, Sisäasiainministeriön julkaisu 2012

Lisätietoja

Turvallisuuskysely asukkaille, esimerkkikysymyksiä (pdf): http://www.isannointiliitto.fi/attachements/2012-04-16T16-02-3041.pdf

Isännöintiliitto, lakiasiantuntija, OTM Marina Furuhjelm, puh. 050 597 5976

Käytännön kokemukset taloyhtiöiden turvallisuusasioista: isännöinnin paikalliset asiantuntijat eri puolilla maata: http://www.isannointiliitto.fi/medialle/mediayhteydet/paikallisetasiantuntijat/

Isännöintiliitto työskentelee isännöinnin tunnettuuden ja arvostuksen parantamiseksi. Teemme työtä, jonka tavoitteena on taloyhtiön sujuva arki, ennakoitavat asumiskustannukset ja suunnitelmalliset korjaukset.

Isännöintiliitossa on mukana 400 isännöintiyritystä ja 22 yhdistystä. Tämä on yli 2/3 Suomen isännöinnistä ja kattaa 40 000 taloyhtiötä, joissa asuu 1,5 miljoonaa suomalaista.

www.isannointiliitto.fi
www.kotitalolehti.fi
www.pihaparlamentti.fi

 

Avainsanat: