Perjantaina järjestetään yksi maailman suurimmista pride-kulkueista – Tel Aviv Pride 14. kesäkuuta

Report this content

Tel Aviv Pride on viikon kestävä tapahtumien sarja Tel Avivissa. Se juhlistaa Israelin HLBT+-yhteisöä. Vuosittainen tapahtuma järjestetään kesäkuun toisella viikolla osana kansainvälistä Gay Pride Month -kuukautta. Yksi viikon suurimmista tapahtumista on Tel Aviv Pride -kulkue, joka houkuttelee paikalle vuosittain yli 200 000 kävijää.



Tel Aviv Pride -kulkue järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1993. Monet pitävät Israelin ensimmäisenä Pride-tapahtumana mielenosoitusta, joka järjestettiin jo vuonna 1979 Rabinin aukiolla. Nykyisin Tel Aviv on yksi Lähi-idän dynaamisimmista kaupungeista, jossa on vilkas huvielämä ja pitkiä rantoja keskellä kaupunkia. Kulkue on kehittynyt vuosien varrella ja muuttunut poliittisesta mielenosoituksesta kansanjuhlaksi, joka tarjoaa viihdettä kaikille. Viime vuosina kulkueen kantavia teemoja on ollut ennen kaikkea joukkoon kuuluminen. Tähän on tuonut oman osansa Tel Avivin maine yhtenä maailman gay-ystävällisimmistä matkakohteista. Kulkue on vähitellen menettänyt poliittista merkitystään laajuutensa ja osallistujien monimuotoisuuden myötä.

Tämän vuoden Tel Aviv Pride -kulkue alkaa Meir Parkista, jatkuu Bugrasov Streetille, Ben Yehuda Streetille ja Ben Gurion Boulevardille. Tapahtuma huipentuu suuriin juhliin rantabulevardin läheisyydessä olevassa Charles Clore Parkissa. Kulkue on yksi maailman suurimmista, ja siihen osallistuu vuosittain yli 200 000 ihmistä. Heistä noin 30 000 on ulkomaalaisia matkailijoita, jotka tulevat Tel Aviviin Pride-viikolla tarkoituksenaan osallistua juhallisuuksiin. Tel Aviv oli Israelin ensimmäinen paikka, jossa järjestettiin gay-tapahtumia. Se on myös Israelin ensimmäinen kaupunki, joka on järjestänyt gay pride -kulkueen.

Jos suunnittelet matkaa Tel Aviviin Pride-viikolla 2019, löydät lisätietoja seuraavasta osoitteesta.

Pride-viikko ei ole kuitenkaan ainoa viikko, jolloin Tel Avivin gay-elämä on vilkasta – kaupungissa on suuri homoyhteisö, ja se on suosittu matkakohde ympäri vuoden. Tutustu Tel Avivin gay-kohteisiin aloittelijoille. Sivustolta löydät myös kaikki Tel Aviv Pride -viikon tapahtumat.


Johan Englundh, SpoilConcept Communication
Puh.: 46 (0)739 82 34 00
S-posti: johan.englundh@spoilconcept.se

Israelin Valtion Matkailutoimiston tehtävänä on markkinoida Israelia matkakohteena Pohjoismaissa ja maissa sekä välittää matkailua koskevia tietoja näiden maiden suurelle yleisölle. Israelin valtion matkailutoimisto toimii suoraan Israelin matkailuministeriön alaisuudessa. Israelin suuntautuvan matkailun edistämisessä toimii kaikkiaan 18 matkailutoimistoa ympäri maailmaa.

Koe Israelin ainutlaatuisuus – Käy Tel Avivissa, juhla- ja rantalomakaupungissa Välimeren rannalla. Se ei nuku koskaan Patikoi ympäri kiehtovaa Jerusalemia, jossa harjoitetaan kolmea maailmanuskontoa – Kellu terveellisessä Kuolleessameressä  Ui delfiinien kanssa ja snorklaa Punaisessa meressä Eilatin koralliriutoilla  Seuraa Jeesuksen jalanjälkiä Pyhässä maassa  Vaella Galilean ainutlaatuisessa luonnossa.

 

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Pikafaktat

Tel Aviv Pride on viikon kestävä tapahtumien sarja Tel Avivissa. Se juhlistaa Israelin HLBT+-yhteisöä. Vuosittainen tapahtuma järjestetään kesäkuun toisella viikolla osana kansainvälistä Gay Pride Month -kuukautta. Yksi viikon suurimmista tapahtumista on Tel Aviv Pride -kulkue, joka houkuttelee paikalle vuosittain yli 200 000 kävijää.
Tweettaa