ISRAELIN MUSEO AVAA ISRAELILAISEN TAITEEN KAUDEN NELJÄLLÄ UUDELLA NÄYTTELYLLÄ

Report this content

Israelin museo Jerusalemissa on avannut israelilaisen taiteen kautensa, joka sisältää neljä uutta uusien ja jo tunnettujen eri taidekuntia edustavien taiteilijoiden näyttelyä. Nämä näyttelyt korostavat Israelin museon suurta israelilaisen taiteen kokoelmaa ja näyttelyn asettajia ovat mm. realistisia maalauksia maalaava Israel Hershberg, videotaiteilija Nelly Agassi ja taidemaalari Joshua Borkovsky. Näyttelyitä täydentävät kuuluisat lainatut taideteokset sekä työt museon kansainvälisestä nykytaiteen kokoelmasta.  

Fields of Vision: Landscapes by Israel Hershberg  

4. helmikuuta 2013 saakka 

Yksi Israelin johtavista realismin maalareista, Israel Hershberg, joka on toiminut monipuolisella urallaan taiteilijana, opettajana ja Jerusalem Studio School –koulun perustajana, on tuonut israelilaisen taiteen sarjaan uuden ulottuvuuden neljän viime vuosikymmenen aikana. Hershberg on tunnettu läheisestä, suorasta ja heltymättömästä observaatiokyvystään ja on viimeisen kymmenen vuoden laajentanut oman taiteilijauransa ulottuvuutta siirtymällä asetelmista ja sisäkuvista laajoihin maisemiin, joiden panoraamakuva on pitkän ja huolellisen työn tulos. Fields of Vision –näyttelyssä on esillä kolme suurimittaista maisemaa ja Italiassa ja Israelissa tehty valmistava tutkimus, joka esittelee keskeisen luvun Hershbergin tuotannosta.  

Nelly Agassi: Video Work  

2. huhtikuuta 2013 saakka 

Tämä näyttely esittelee israelilaisen taiteilijan Nelly Agassin videoteoksia hänen uransa alusta 1990-luvun puolesta välistä tähän päivään asti. Kymmenessä nähtävillä olevassa teoksessa. Agassi käyttää vartaloaan alustana esittääkseen toistuvia toimintoja, jotka liittyvät naiseuteen, henkisiin kokemuksiin ja fyysiseen kipuun. Vaikka hänen teoksensa esittävät näitä toimintoja välittömyydellä, joka muistuttaa vartalon usein etusijalle asettavasta 1970-luvun taiteesta, hänen teostensa intiimisyys erottaa Agassin taiteilijoista, jotka käyttävät vartaloa ideologisessa tarkoituksessa. Agassi on laaja-alainen taiteilija, jonka teokset koostuvat videoista, paperista ja kirjonnasta. Taiteessaan hän luo asetelmia esitystaidetta apuna käyttäen. Hänen videonsa ovat kuitenkin hänen teoksensa keskipisteenä ja luovat voimakkaan ja pysyvän linkin yksityisyyden ja julkisuuden sekä intiimisyyden ja yleisyyden välille ja kutsuu katsojansa astumaan sisään taiteilijan maailmaan ja käymään läpi intensiivisen henkisen kokemuksen.  

Great Wide Open: New and Old in the Collection  

2. huhtikuuta 2013 saakka

Taiteilijat ovat olleet haltioissaan merenrannoista ja aavikoista romanttiselta aikakaudelta lähtien – he ihailevat niiden loputtomuutta, niissä piileviä vaaroja ja niiden tarjoamia mahdollisuuksia tunteiden purkamiseen. Taidemaalarit ja valokuvaajat ovat kamppailleet tallentaakseen abstraktin muodon ja koostumuksen omaavan avaran, käsinkoskemattoman tilan, jolla ei ole selvää alkua tai loppua. Näyttelyssä on nähtävillä noin kuusikymmentä teosta israelilaisilta ja kansainvälisiltä taiteilijoilta. Esillä on sekä juuri hankittuja teoksia että teoksia museon kokoelmasta. Näyttely asettaa vastakkain vanhoja ja uudempia maalauksia sekä aikakausia, liikkeitä ja ajatusmaailmoja, jotka korostavat museon kokoelmissa olevien teosten monipuolisuutta. Näyttelyn teokset ovat taiteilijoilta: Mordecai Ardon, Arie Aroch, Gustav Courbet, Joseph Dadoune,  Ori Gersht,  Dani Karavan, Liat Livni, Uri Nir, Ezra Orion ja  Gilad Ratman 

Veronese Green 

Joshua Borkovsky: Paintings, 1987-2012  

2. huhtikuuta 2013 saakka 

Tämä laaja näyttely koostuu huomattavan jerusalemilaisen taiteilijan Joshua Borkovskyn 58 teoksesta, jotka on valittu kymmenestä eri sarjasta maalauksia 25 vuoden ajalta. Monet Borkovskyn teokset ovat saaneet inspiraationsa myyteistä ja sisältävät toiston, varjon ja heijastuksen elementit. Kolme viime vuosikymmenen sarjaa –Echo and Narcissus, Vera-Icon ja Apelles' Line– ovat näyttelyn keskipisteenä. Näiden teosten rinnalla on myös taideteoksia tältä samalta ajanjaksolta sekä 1980-luvulta. Nämä maalaukset muodostavat yhdessä yhtenäisen teoksen, jonka jokainen osa täydentää toistaan.  

Israel Museo, Jerusalem 

Israel Museo on Israelin valtion suurin kulttuurillinen instituutio ja se on sijoitettu johtavien taide- ja arkeologiamuseoiden joukkoon maailmassa. Museo on perustettu vuonna 1965, ja sen ensyklopedinen kokoelma sisältää teoksia esihistoriallisesta taiteesta nykytaiteeseen. Museolla on myös maailman suurin kokoelma raamatullista ja Pyhän maan arkeologiaa, kuten Kuolleenmeren kääröt. Museo on koonnut 45 vuodessa melkein 500 000 esineen kokoelman, joka koostuu ennätyksellisen monesta perintölahjoituksesta sekä maailmanlaajuisesta tuesta museon kannattajilta. Vuonna 2010 museon kampus uudistettiin kokonaan new yorkilaisen James Carpenter Design Associates – firman johdolla sekä tel avilaisen Efrat-Kowalsky arkkitehtifirman avustuksella. Uudistuksessa rakennettiin uudet galleriat, neuvontatilat ja yleiset tilat. Myös ensyklopediset kokoelmat asetettiin uudelleen. Museo järjestää myös ohjelmaa sen muissa tiloissa Rockefeller arkeologisessa museossa Jerusalemissa, jossa on esillä arkeologisia esineitä Israelista. Toinen museon käyttämä tila on historiallinen Ticho House Jerusalemin keskustassa, jossa on esillä israelilaista nykytaidetta.  

www.imj.org.il  

 

Göran Nilervall
Pr Manager

Israel Government Tourist office for the Nordic & Baltic countries
Box 7554
103 93 Stockholm, Sweden
tel 46-8-23 92 09
fax 46-8-21-78 14
pr@igto.se  


Israelin Valtion Matkailutoimiston
tehtävänä on markkinoida Israelia matkakohteena Pohjoismaissa ja Baltian maissa sekä välittää matkailua koskevia tietoja näiden maiden suurelle yleisölle. Israelin valtion matkailutoimisto toimii suoraan Israelin matkailuministeriön alaisuudessa. Israelin suuntautuvan matkailun edistämisessä toimii kaikkiaan 18 matkailutoimistoa ympäri maailmaa.

Koe Israelin ainutlaatuisuus – Käy Tel Avivissa, juhla- ja rantalomakaupungissa Välimeren rannalla. Se ei nuku koskaan Patikoi ympäri kiehtovaa Jerusalemia, jossa harjoitetaan kolmea maailmanuskontoa Kellu terveellisessä Kuolleessameressä Ui delfiinien kanssa ja snorklaa Punaisessa meressä Eilatin koralliriutoilla Seuraa Jeesuksen jalanjälkiä Pyhässä maassa Vaella Galilean ainutlaatuisessa luonnossa.

Lisätietoja: www.goisrael.fi 


Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit